Pienillä työpaikoilla opiskellaan harvoin

Pienillä työpaikoilla pidetään vähiten opintovapaita. Henkilöstömäärältään suurimmilla työpaikoilla opiskellaan suhteellisesti eniten.
16.05.2013 14:23
SAK

SAK:n luottamusmiespaneeli osoittaa, että alle 20 henkilön työpaikoista opintovapaata on pidetty noin 12 prosentissa. Yli 250 henkilöä työllistävillä työpaikoilla vastaava luku oli 58 prosenttia.

Kehittämisjohtaja Markku Liljeström SAK:sta painottaa, että työntekijällä on oikeus palkattomaan opintovapaaseen, kun hän on ollut saman työnantajan palveluksessa vähintään vuoden. Lyhytaikaiseen opintovapaaseen on oikeus jo kolmen kuukauden jälkeen.

– Silti pienissä yrityksissä työntekijät eivät edes hae vapaata, sillä he tietävät sen aiheuttavan ylimääräisiä järjestelyjä.

Liljeströmin mukaan opiskelu auttaa sopeutumaan työelämän muutoksiin. Monet joutuvat uransa aikana vaihtamaan tehtäviä tai alaakin. Kouluttautuminen turvaa myös sen, että Suomessa on osaavaa työvoimaa.

– Valtaosalla työpaikoista opintovapaaseen ei ole liittynyt ongelmia. Jos ongelmia on ollut, ne ovat useimmiten liittyneet siihen, että töiden järjestely on hankalaa tai henkilöstöä on liian vähän, Liljeström listaa.

SAK:n luottamusmiespaneeliin vastasi huhtikuussa noin tuhat luottamusmiestä.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.