Maailmanpankki taipumassa työelämän perusnormien puolelle

03.09.2001 09:12
SAK

Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI raportoi, että Maailmanpankin edustajat ovat ilmaisseet heinäkuussa järjestetyssä tapaamisessa tukensa työelämän perusnormeille. Kokoukseen osallistui Kansainvälisen ay-liikkeen johtohenkilöitä sekä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajia.

PSI:n pääsihteeri Hans Engelbert toteaa, että nyt Maailmanpankin odotetaan vaativan hankkeittensa kaikkia osapuolia sitoutumaan työelämän perusnormien kunnioittamiseen. Niihin sisältyy muun muassa oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja kollektiivisiin työehtoneuvotteluihin.

Washingtonissa järjestetyssä tapaamisessa ay-liikkeen edustajat arvostelivat Maailmanpankkia sen linjan epäsosiaalisuudesta kehitysmaissa. Rahalaitosta myös vaadittiin tähänastista läheisempään yhteistyöhön eri maiden ay-liikkeiden kanssa.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut
.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.