Ruotsin LO:n ekonomistit ehdottavat kuntiin 10 000 uutta työpaikkaa

10.09.2001 09:14
SAK

SAK:n ruotsalaisen veljesjärjestön LO:n (www.lo.se) ekonomistit arvioivat tuoreessa suhdannekatsauksessaan maansa talouden näkymät valoisiksi. He ennustavat, että kasvun ja työllisyyskehityksen hidastuminen jää lyhytaikaiseksi. Ensi vuonna vientikysyntä elpyy ja uutta talousnousua pohjustavat myös luvassa olevat 20 miljardin kruunun verohelpotukset. Järjestön asiantuntijat pitävät Ruotsin talouden perustaa niin vahvana, että 20-64-vuotiaiden työllisyysaste nousee vuonna 2004 peräti 80 prosenttiin.

Valtiontaloudessa kertyy seuraavien vuosien aikana runsaasti ylijäämää. Ekonomistit ehdottavat, että siitä lohkaistaan varoja 10 000 uuden kunnallisen työpaikan perustamiseen. Tarve on huutava, koska sairaspoissaolot ovat kuntien työpaikoilla selvästi yleisempiä kuin muilla toimialoilla. Selvitysten mukaan poissaolojen suuri määrä johtuu siitä, että kunnat ovat alimitoittaaneet työvoimansa määrän.

Ekonomistit esittävät, että valtio antaisi kunnille ylimääräiset 5000 kruunua jokaista 80 vuotta täyttänyttä kuntalaista kohti. Lisätuki olisi käytettävä vanhusten hoitoon. Lisäksi ne kunnat, joissa lasten määrä kasvaa, saisivat 100 000 kruunua lisälasta kohti.

Palkat nousevat tänä vuonna keskimäärin neljä prosenttia. Sama vauhti jatkuu ensi vuonna, ekonomistit odottavat. Yksityisen ja julkisen sektorin palkkakehitys pysyy tasatahtisena.

Inflaation kiihtyminen johtuu etupäässä tuontituotteiden hintojen noususta, mutta se jää tilapäiseksi, samoin tuottavuuden kasvun hidastuminen. LO:n ekonomistit eivät näe Ruotsin taloudessa inflaatiopeikkoa eivätkä kustannusrakenteesta johtuvaa kriisinuhkaa.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut
.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.