Saksan julkisalojen uusi tessi voimassa tammikuun loppuun 2005

10.01.2003 14:42
SAK
Kuva: Mark Thornton, bxp, drei.

Saksan julkisalojen tes-neuvottelijat pääsivät viime yönä yhteisymmärrykseen sopimuksesta, joka on voimassa tammikuun loppuun 2005. Marras-joulukuulta 2002 työntekijöille maksetaan 185 euron ylimääräinen korvaus. Palkkoja korotetaan 2,4 prosenttia taannehtivasti tammikuun alusta 2003. Vuonna 2004 palkkoihin tehdään prosentin tarkastus sekä tammikuun että toukokuun alussa. Saksan itäisissä osissa julkisalojen palkat nostetaan eräin poikkeuksin läntisten osien tasolle vuoteen 2007 mennessä. Nyt itäpalkat ovat 90 prosenttia länsipalkoista.

Neuvottelujen ratkaisevassa vaiheessa ammattiliitto Ver.di:n ryhmää johti järjestön puheenjohtaja Frank Bsirske ja työnantajien ryhmää sisäministeri Otto Schily. Neuvotteluja vaikeuttivat työnantajaleirin sisäiset erimielisyydet, jotka johtuivat ennen muuta usean osavaltion ja paikallishallinnon talousongelmista. Eräät asiantuntijat arvioivat heti neuvottelutuloksen julkistamisen jälkeen, että korotukset luovat painetta julkisen sektorin työpaikkojen vähentämiseen.

Uuden sopimuksen piirissä on lähes kolme miljoonaa bussinkuljettajaa, palomiestä, sairaanhoitajaa, jätehuollon työläistä ja muuta julkisalojen työntekijää.

Juuri ennen neuvottelutuloksen syntyä Saksan näkymiä synkensivät tuoreet tiedot työttömyysasteen kohoamisesta joulukuussa 10,1 prosenttiin eli ylimmilleen neljään vuoteen. Työttömiä oli 4,2 miljoonaa.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.