Kaivosalan kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä sääntelyä

04.05.2012 14:54
SAK

Kaivannaisteollisuuden kestävä kasvu Suomessa edellyttää yrityksiltä, viranomaisilta ja ennen kaikkea poliitikoilta pitkäjänteisyyttä. Massiivisia kiinteitä investointeja edellyttävä toimiala ei voi kehittyä, jos julkiseen sääntelyyn ja tuleviin kustannuksiin ei voi kohtuullisella varmuudella luottaa.

- Kaivannaisteollisuus tulee olemaan Pohjois-Suomessa merkittävä tulojen ja työllisyyden lähde. Hankkeiden eteneminen riippuu keskeisesti siitä, miten ennustettava toimintaympäristö Suomi on, SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen sanoo.

Kaivannaisteollisuuden haitoista on puhuttu viime päivinä paljon Talvivaara Oy:n yhteydessä. Lupaviranomaisten ja kaivosyhtiö Talvivaaran toimintatavoissa on varmasti kehitettävää.

- On ymmärrettävää, että poliitikot haluavat nyt profiloitua ja jahdata syyllisiä. Mutta toisaalta kyseessä on myös koko alan tulevaisuus. Suomeen ei investoida, jos valtiovallan toimesta esitetään muuttuvia ja epämääräisiä uhkavaatimuksia. Valvovalla viranomaisella on oltava yksikäsitteinen linjaus siitä, mitä sanktioita lupaehtojen rikkomisesta seuraa, Tukiainen huomauttaa.

Kaivannaisteollisuudella on suuri työllistävä vaikutus

Kaivannaisteollisuuden hyödyt on pitkälti unohdettu. Yksin Talvivaara luo liikevaihtoa yli 230 miljoonaa euroa vuodessa sekä työllistää suoraan Kainuussa noin 400 henkeä ja koko Suomessa vajaat 500. Kun myös jatkojalostus ja kaivoksen ostot otetaan huomioon, Talvivaaran työllistävä vaikutus on jo noin 1800 henkeä.

- Kaksikymmentä myrkkykasasta syönyttä koskeloa on valitettava asia ja vastaavat tapaukset on pystyttävä estämään. Tämän perusteella ei kuitenkaan voi vaatia koko kaivoksen sulkemista, Matti Tukiainen sanoo.

Myös kaivosalan verotuksesta on keskusteltu. Asiaa on SAK:n mielestä vakavasti selvitettävä omassa työryhmässä. Eräs vaihtoehto on nykyisen louhintakorvauksen kehittäminen siten, että kunnatkin saavat sen tuotosta osan. Myös kiinteistöverotus tai uusi kaivosvero voivat tulla kyseeseen.

- Verotusta on valmisteltava huolella. Yhteiskunnan ja kuntien etu on sovitettava yhteen samalla kun varmistetaan kaivannaisteollisuuden kestävä kasvuympäristö, Tukiainen toteaa.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.