Kahdeksan ulkomaista tekstiiliyritystä lopetti Indonesiassa

05.11.2002 12:55
SAK

Tänään ilmestyneessä Jakarta Postissa kerrotaan, että Indonesian pääkaupungissa Jakartassa ja sen ympäristössä tuhannet tekstiilityöläiset menettivät tammi-kesäkuussa työpaikkansa. Se johtui kahdeksan ulkomaisen yrityksen äkillisestä päätöksestä sulkea alueella tehtaansa.

Uutisen mukaan kolme tekstiilityöläisiä organisoivaa ammattiliittoa ja oikeusapujärjestö LHB tuomitsivat eilisessä lehdistötilaisuudessaan Indonesian hallituksen kyvyttömyydestä suojella työläisiä ja valvoa ulkomaisten sijoittajien toimintaa. Ammattiliitto SBJ:n puheenjohtaja Setyono määritteli ongelman ytimeksi sen, että ulkomaisista investoinnista on saatavilla niin niukasti tietoa. Hän vaati läpinäkyvyyttä ulkomaisten sijoittajien hankkeisiin ja syytti maansa hallitusta ulkomaisen pääoman suosimisesta työläisten hyvinvoinnin kustannuksella.

"Ulkomaiset sijoittajat voivat tulla tänne tyhjin käsin, koska he voivat vuokrata toimitilat ja koneet. Sitten he hyödyntävät matalaa verotusta ja hallituksen muita houkuttelevia tarjouksia sekä jättävät kaiken kahmittuaan runsaat voitot", Satyono arvosteli.

LHB:n Lucky Rosshinta epäili, että yritykset sulkivat tuotantolaitoksensa voidakseen olla maksamatta vuoden lopulla työntekijöille kuuluvia lisäetuja. Toinen tuotannon yhtäkkisen lopettamisen syy voi olla valmisteilla oleva laki, joka väljentää alihankintaa koskevia määräyksiä, Rosshinta esitti. On mahdollista, että yritykset jatkavat ensi vuonna tuotantoa alihankintatyönä muualla Indonesiassa ja välttyvät siten sosiaaliturvamaksuilta.

Kahdeksasta suljetusta tehtaasta kuusi kuului eteläkorealaisille sijoittajille.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.