Ruotsin LO: Keski-ikäiset miehet hyötyvät, jos isotuloisten verotusta kevennetään

08.03.2002 13:46
SAK
LO Sverige.

Ruotsin verokeskustelussa liike-elämän huipulta ja poliittisesta oikeistosta on Suomen tapaan vaadittu isotuloisten verotuksen keventämistä. Erityisesti vaatimus on kohdistunut veroon nimeltään värnskatt, jota alettiin periä 1995 tilapäisenä keinona valtion talouden tasapainottamiseksi. Alun perin värnskatt koski vähintään noin 20 000 kruunun (Ruotsin kruunu on noin 0,11 euroa) kuukausituloja saavia. Myöhemmin rajaa on korotettu niin, että nyt ylimääräistä veroa kerätään 430 900 kruunua vuodessa ansaitsevilta.

Ammatillisen keskusjärjestön LO:n (www.lo.se) ekonomistit eivät kannata suurituloisten erikoisveron lopettamista. He perustelevat kantaansa laskelmallaan, josta ilmenee, miten erikoisverosta luopumisen hyöty jakautuisi. Naisten osuus olisi ainoastaan 10 prosenttia. Peräti 65 prosenttia edusta menisi 41-64-vuotiaille miehille.

"He eivät ole ryhmä, jolla on suurin tarve lisätuloihin. Lisäksi edun sukupuoli- ja sukupolvijakauma ei olisi hyväksyttävä", LO:n pääekonomisti Dan Andersson sanoo.

Värnskatt tuottaa valtiolle 2,8 miljardia kruunua vuodessa. Samaan summaan päädytään, jos yksinhuoltajien tukea lasta kohti lisätään 650 kruunua kuukaudessa, LO:n ekonomistit esittävät.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.