Hondan peruttava Indonesiassa 368 työläisen epäreilut potkut

16.01.2003 18:38
SAK

Hondan tytäryhtiö Indonesiassa erotti viime keväänä ensin 208 ja sitten 160 työläistä, jotka painostivat lakolla työnantajaa käynnissä olleissa neuvotteluissa palkankorotuksista. Irtisanomisen jälkeen työriitojen sovittelukomitea totesi lakon lailliseksi. Jakartan hallinto-oikeus puolestaan piti 208 työläisen potkuja oikeutettuina.

Hondan tytäryhtiön johto ei ole suostunut vakaviin neuvotteluihin erotettuja työläisiä edustavan ammattiliiton SPMI:n kanssa. Sen sijaan Indonesian Hondan johtaja Kusnadi Budiman lupasi syyskuun alussa Tokiossa Metallityöläisten kansainväliselle liitolle IMF:lle, että erotetut otetaan takaisin töihin ja paikalliset neuvottelut aloitetaan uudestaan.

Lupausta ei ole kuitenkaan pidetty. Sen vuoksi IMF voimistaa kansainvälistä kampanjaansa Hondan indonesialaisen tytäryhtiön erottamien työläisten oikeuksien puolesta.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.