SAK: Yleisradioveron ongelmat korjattava

08.03.2012 11:20
SAK

SAK:n mielestä yleisradioveron on kohdistuttava kansalaisiin valtiovarainministeriön esitystä oikeudenmukaisemmin. Lisäksi esitetyn veron rakenteeseen liittyvät kömpelyydet olisi korjattava.

Esitetyn Yle-veron alaraja on alhainen: 50 euron vähimmäismäärä tulee maksettavaksi, jos tulot ovat noin 7400 euroa vuodessa. SAK:n mielestä olisi oikeudenmukaisempaa, että vero alkaisi kertyä vasta peruspäivärahatason ylittävästä tulosta (noin 8 100 euroa vuodessa). Muuten perusturvalla elävät työttömätkin joutuisivat veron maksumiehiksi.

Tulorajan nostaminen ja veron kerryttäminen vasta tulorajan ylittävistä tuloista poistaisi myös esitykseen liittyvän tuloloukun 7 400 euron kohdalla. Samalla 140 euron enimmäismäärää olisi korotettava selvästi, jotta verokertymä pysyisi ennallaan.

Esitys lisäisi vain pienituloisten marginaaliveroa

Esityksen mukaan Yle-vero olisi 0,68 prosenttia tuloista, mutta enintään 140 euroa. Näin toteutettuna esitys lisäisi vain pienituloisten marginaaliveroa: marginaalivero kasvaisi, jos tulot ovat 7 400–20 000 euroa vuodessa. Tällä tuloalueella tulisi SAK:n mukaan päinvastoin pyrkiä mahdollisimman alhaisiin marginaaliveroihin.

Oikeudenmukaisin ja tuloverotuksen kannalta yksinkertaisin ratkaisu olisi rahoittaa Yleisradion toiminta suoraan talousarviosta. Suora budjettirahoitus ei olisi Yleisradion riippumattomuuden kannalta yleisradioveroa huonompi ratkaisu, koska myös yleisradioveron perusteista päätetään aina poliittisesti.

SAK:n lausunto yleisradioveroa koskevasta lakiesityksestä

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.