Jari Nilosaari Puuliiton johtoon

Puuliiton valtuusto valitsi liiton uudeksi puheenjohtajaksi työehtosihteeri Jari Nilosaaren. Nilosaari oli lopulta ainut ehdokas, kun demariryhmä oli edellisenä iltana päätynyt Nilosaaren kannalle liiton kansainvälisen sihteerin Aleksi Kuusiston ollessa toisena ehdokkaana.
27.11.2014 16:07 karhu admin
Puuliiton uusi puheenjohtaja Jari Nilosaari juttelee kokoustauolla aluetoimitsija Pentti Hartikaisen kanssa.

Jari Nilosaari korosti, että Puuliittoa vahvistetaan siten, että liitto voi toimia itsenäisenä.

− Kuitenkin jos sopiva tilaisuus tulee vastaan, niin liitto voi yhdistyäkin jonkun muun liiton kanssa. Tätäkään vaihtoehtoa ei suljeta pois.

Nilosaari kertoi Puuliiton suhtautuvan myönteisesti mahdollisen uuden keskusjärjestön perustamiseen.

− Isommalla keskusjärjestöllä olisi enemmän neuvotteluvoimaa ja yhteiskunnallista painoarvoa. Olemme vahvasti mukana rakentamassa uutta keskusjärjestöä, Nilosaari vakuuttaa.

Sääntömuutoksen myötä Puuliiton sihteerin nimike muutettiin varapuheenjohtajaksi, johon tehtävään valittiin entinen liiton sihteeri Jyrki Alapartanen.

Sääntömuutoksia käsitellessään Puuliitto ennakoi jo uuden keskusjärjestön syntymisen mm. poistamalla säännöistä maininnan SAK:sta keskusjärjestönä.

Puuliiton valtuusto päätti, että se on mukana hankkeissa, jotka kehittävät ja yhdistävät ammattiyhdistysliikettä.

Aino Pietarinen

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.