Näin sen tein: Hitaasti hyvä tulee
”Minut valittiin varapääluottamusmieheksi vuonna 2003. Jo silloin aloimme puhua halusta sopia joustavista työajoista. Aikaiseksi saatiin sopimus, tosin laiha ja sekin vain puolen vuoden määräajaksi. Tuo sopimus toi meille vain yhden tunnin liukuman työaikoihin.
Pääluottamuskauteni alettua 2005 aloitimme pian neuvottelut uudelleen. Ne taisivat kestää puolitoista vuotta. Uutta sopimusta ei saatu aikaiseksi, vaikka melkein kaikesta päästiinkin sopuun. Sopua ei kuitenkaan löydetty työajantasausvapaiden eli pekkasten siirtämisestä työaikapankkiin.
Me emme tätä halunneet ja työantajalle se oli kynnyskysymys. Näin neuvottelut keskeytyivät noin reiluksi vuodeksi, jonka aikana työantajapuolen neuvottelija vaihtui, kun hänet nimettiin toisiin tehtäviin.
Sitten aloitimme uudelleen neuvottelut uuden tuotantojohtajan kanssa. Suunnilleen vuodessa saimme sopimuksen. Sopimus sisältää työaikapankin, jousto- ja liukumasopimuksen, ilman pekkasia. Sopimusta on päivitetty sen jälkeen kaksi kertaa, viimeksi viime vuonna.
Kokemus osoitti, kuinka työlästä on saada uudenlainen ajatusmalli etenemään. Vastustusta löytyy molemmilta puolilta, niin työnantajan kuin meidänkin. Epäluulot ovat suuria ja luottamus koetuksella.
Liian helposti ajatukset keskittyvät epäolennaiseen, ajatellaan että kaikki menee metsään. Helposti arvellaan molemmin puolin, että joko työnantaja tai työntekijä käyttää sopimuksen tuomia etuja ”väärin”.
Minusta luottamus onkin kaiken a ja o. Myös vaihtoehdoista tiedottaminen ja niiden läpikäynti avoimesti koko henkilöstön kanssa on tärkeää. Näin voidaan taklata suurimmat epäluulot jo hyvissä ajoin, etteivät virheelliset huhut leviä, sillä niiden oikaiseminen on työlästä, usein jopa mahdotonta.
Aikaa kannattaa varata reilusti, mutta ei pidä liian kauan hakata päätä seinään. Jos neuvottelut junnaavat, on parempi ottaa aikalisä. Ei kannata ajautua tilanteeseen, jossa molemmat osapuolet hautautuvat syvälle omiin poteroihinsa. Tällöin ei voi enää liikkua ja erimielisyys on mennyt periaatteelliseksi.”
Aino Pietarinen
