Ay-liikkeen on taisteltava riistoa vastaan
Sharan Burrowin työhuoneessa ei notku paperipinoja, eikä missään näy tietokonetta.
– En ole toimistoihminen. Parhaiten viihdyn työntekijöitä tapaamassa.
Burrowin työhuone maailmanjärjestö ITUCin Brysselin toimistossa onkin yksi kokoushuoneista. Pääsihteerin tärkein työkalu on tablettitietokone. Huoneessa on vain yksi pino papereita ikkunalaudalla.
Samaan tyyliin toteutettiin järjestön konferenssi viime keväänä Berliinissä. Kokousmateriaali oli jaossa vain sähköisessä muodossa ja kokouksen aikana työskenneltiin pienryhmissä.
– Otimme riskin, mutta se kannatti. Tavoitteenamme oli saada kokousedustajat osallistumaan ja keskustelemaan. Näin myös kävi, ilmapiiri oli innostunut, Burrow sanoo.
Hän korostaa, että metodi mahdollisti sen, että järjestön johto joutui kuuntelemaan, mitä edustajilla oli sanottavana.
– Useinhan se valitettavasti menee toisinpäin.
Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi jäsenmäärän kasvattaminen yli 20 miljoonalla tulevan neljän vuoden aikana.
– Minulle tämä oli kokouksen tärkein päätös. Meidän on saatava lisää jäseniä ja oltava paremmin organisoituja, muuten tulevaisuutemme on huono.
Australialainen Burrow sanoo, että ammattiyhdistysliikettä tarvitaan nyt enemmän kuin aikoihin, sillä työntekijöiden asema on uhattuna monelta suunnalta.
Toimeentulon takaava minimipalkka kaikille
Sharan Burrow nimeää ay-liikkeen keskeiseksi tehtäväksi kansainväliseen kauppaan ja monikansallisiin yrityksiin vaikuttamisen. Globaalitalouden ja suuryritysten voittojen taustalla on liian usein työntekijöiden riisto. Monen maailmanlaajuisesti toimivan yrityksen voitot perustuvat siihen, että työntekijät saavat niin pientä palkkaa, että sillä ei voi tulla toimeen.
– Meidän on käytävä käsiksi riistoa synnyttäviin mekanismeihin. Ilman vahvaa ay-liikettä tämä ei ole mahdollista.
Burrowin mukaan viime aikojen tapahtumat, muun muassa Bangladeshin kuolonuhreja vaatineet tehdasonnettomuudet ja tiedot Qatarin orjatyötä muistuttavasta pakkotyöjärjestelmästä, ovat lisänneet kansainvälistä painetta puuttua työntekijöiden kaltoin kohteluun.
– Syntynyttä tilannetta on käytettävä hyväksi. Meidän on ajettava voimallisesti parempia työehtoja ja toimeentulon takaavaa minimipalkkaa kaikille maailman työntekijöille.
Suomessa alimmat palkat määritellään työehtosopimuksissa. Se on hyvä tapa, mutta ei ole kaikkialla mahdollista toteuttaa, Burrow huomauttaa. Vaihtoehto on painostaa monikansallisia yrityksiä ja hallituksia puuttumaan tilanteeseen ja hallituksia säätämään lailla toimeentulon takaava minimipalkka.
Pääsihteeri kertoo turhautuvansa päivittäin siihen, että eteneminen työntekijöiden aseman parantamisessa on niin hidasta.
– Maailman ihmisistä 75 prosenttia on vailla minkäänlaista sosiaaliturvaa ja maailman naisista valtaosa on virallisen työvoiman ulkopuolella. Nämä ovat valtavia ongelmia!
Ay-liikkeellä ei ole varaa passiivisuuteen
Sharan Burrow korostaa, että järjestäytymisen edistäminen on ay-liikkeelle niin kansallisesti kuin kansainvälisesti elämän ja kuoleman kysymys. ITUCin toiminnassa kaikella, mitä tehdään, on järjestäytymistä tukeva ulottuvuus.
– Ammattiyhdistysliikkeellä ei ole enää missään päin maailmaa varaa passiivisuuteen tässä asiassa. Jos organisaatiomme ei ole kunnossa, menetämme vaikutusvaltaamme.
Järjestäytymisaste laskee monissa perinteisesti korkean järjestäytymisasteen maissa, kuten Suomessa. Sharan Burrow kehottaa olemaan varuillaan.
Häntä huolestuttavat työantajien tiukentuneet asenteet ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Tämä on näkynyt muun muassa Kansainvälisen työjärjestön vuosittaisessa kokouksessa, jossa työantajapuoli on viime vuosina kyseenalaistanut työntekijöiden lakko-oikeuden perusoikeutena.
– Meidän on tärkeää säilyttää keskusteluyhteys työnantajiin. Neuvotteleminen on hyvä tapa edistää asioita, mutta se ei ole aina mahdollista. Silloin tarvitaan ay-liikkeeltä kykyä erilaisiin painostustoimiin.
Ammattiyhdistysliikkeen turmiollisuutta eivät saarnaa vain osa työnantajista ja elinkeinoelämän edustajista, vaan näkemys saa vastakaikua myös osalta poliitikkoja. Burrowin mukaan viime kädessä kysymys on taistelusta siitä, että yhteiskunnassa toteutuu demokratia ja oikeudenmukaisuus.
– Tätä taistelua ammattiyhdistysliike ei saa hävitä.
Pirjo Pajunen,
