Tehtaan lopetuksen pelko ja piina

Nyt on jäljellä tyhjyys ja suru. Anne Malmin joukot ovat harventuneet tuotannon lopetuksen myötä Salon tehtaalla. Vuosi on ollut rankka niin nokialaisille kuin luottamushenkilöstöllekin. Mitä pääluottamusmies miettii kriisi vuonna. Tässä Anne Malmin yhdeksän kuukautta.

Yritin kovettaa itseni kestämään kaiken

Kun kuulin, että Salo-halli oli varattu ja kaikki kutsuttu, niin tiesin, ettei hyvää seuraa.

Kävin illalla koirien kanssa lenkillä, yritin rentoutua, koska tiesin, että huomenna pitää olla vahva. Yritin kovettaa itseni kestämään kaiken, sillä luottamusmiehenhän pitää kestää kaikki, pitää tukea toisia vaikka kuinka pahalta tuntuisi.

Oli se paukku, etenkin vähennettävien suuri määrä. Nyt pitää tukea sekä lähteviä että jääviä.

Hirveästi kaivataan vastauksia, mutta niitä ei vielä ole. Odottaminen on tuskallista. Yyteet alkavat huomenna.

Ottaa päähän, kun koko ajan vaaditaan eläkeiän nostoa. Olen tasan tarkkaan varma, että tämä porukka tekisi töitä ihan mielellään eläkeikään. Ei vaan voi, kun potkitaan pois. Työnantajajärjestöissä ei kohtaa työelämän todellisuus.

Taisin olla kaukaa viisas kun pidin talvilomani joulun ja uudenvuoden välillä. Jotenkin ennakoin, ettei se ehkä keväällä onnistuisikaan.

Lopputulosta en lähde arvailemaan, mutta työnantajien ilmoitukset ovat tupanneet toteutumaan. Jospa edes saisimme varmuutta siihen, ettei epävarmuus jatkuisi.

Täällä ei viime vuosina ole kauheasti uskallettu luottaa tulevaan.

Nurkan takana on vetisteltykin

Tämä negatiivisuuden vastaanottaminen on meidän työtä, mutta se vie yöunet. Yritän pitää viikonloput vapaana, jotta jaksan, mutta vähän väliä asiat jauhavat taas mielessä.

On tässä tunteet mukana, vaikka kuinka niitä työntää taka-alalle. Nurkan takana olen käynyt vetistelemässäkin, mutta sitten pitää taas koota itsensä ja olla vahva. Psyykkaan itseäni kohtaakaan kaikkein pahimman, jotta kestäisin.

Neuvotteluissa haluaisin turvata jäljelle jäävän porukan tulevaisuuden. Epävarmuuden kanssa on vaikea elää. Nyt jokainen työpaikka, joka saadaan neuvotteluissa säilytettyä, on tärkeä.

Ahdistus työpaikalla kasvaa rajusti

Yt-neuvottelujen ensimmäinen viikko oli vaikea, pessimismin puolelle menee.

Työpaikan tunnelmat ovat muuttuneet sitä mukaa kun spekulaatiot lisääntyvät. Kuka on oikeutettu jäämään ja kuka ei. Nokkiminen on alkanut jo näin alkuvaiheessa. Pelko ja varsinkin ahdistus nostattaa rajusti päätään. Alkaa väkisinkin tuntea syyllisyyttä ihmisten ahdinkoon, koska tämän hetken tilanteelle ei voi mitään.

Selittelyt on selitelty

Tehtaalla ei kaivata enää selityksiä. Niiden aika on ohi. Johtajat ovat aikansa selitelleet. Kukaan ei enää usko mitään.

Väki odottaa Metalliliitolta kovempia otteita, kun töitä liputetaan ulos. Tuntuu siltä, ettei ay-liike pysty tällaisissa tilanteissa vastaamaan huutoon. Itseltänikin odotetaan hyviä tuloksia neuvotteluista ja paljon informaatiota.

Omat ajatukset ovat aika kaaoksessa. On hirveä huoli, että varmasti muistaa tehdä kaiken. Viikonloppuna nollailen, minkä pystyn.
En mä tätä duunia vaihtais, vaikka kuinka vaikeaa olisi…?

Syyttävät sormet sojottavat

Nyt eivät porukat halua mitään muuta kuin isompia eropaketteja, mutta kun se ei ole neuvoteltavissa. Syyttävät sormet sojottavat minuun. En minä voi sille hittojakaan, kun paketit eivät ole laissa eivätkä sopimuksissa. Minusta ne pitäisi saada lakisääteisiksi.

Nyt kierrokset käyvät kovilla. Mikään ei ole kyllin hyvin ja arvosteluja satelee.

En ole ehtinyt tukea ihmisiä

Kaksi päivää viikossa mene kokonaan yt-neuvotteluihin ja loppu aika valmistautumiseen. En ole juuri ehtinyt olla yksittäisten ihmisten tukena. Työikänsä täällä olleilla on kova paikka lähteä etsimään uutta työtä.

Aloitin pääluottamusmiehenä 2007. Ajattelin että pääsen kehittämään asioita, mutta asiat eivät menneet näin. Nokian muutokset alkoivat melkein heti vuonna 2008.

Monta kyyneltä joudutaan vielä vääntämään. Koko valveillaoloaikani pohdin näitä vaikka kuinka yritän ajatella muita asioita.

Etukäteen päätetyltä vaikuttaa

Taisivat luvut olla etukäteen laskettuja, sillä vähennystarve pysyi tuhannessa koko yt-neuvottelujen ajan. On huikea pettymys, ettei siihen voitu vaikuttaa.

Nyt ennakkoilmoituksen 28.3. saaneilla on kahden kuukauden harkinta-aika ilman työvelvoitetta. Näinä parina kuukautena he voivat selvittää omaa tilannettaan. Ottaako tukipaketin vai irtisanomiset? Tänä aikana on tarjolla kaikki Bridge-palvelut, mikä helpottaa koulutusmahdollisuuksien ym selvittelyä.

Viidentoista kuukauden tukipaketti sorsii meidän väkeä, joka on ollut pitkään töissä. Täyden 15 kuukauden tukipaketin piiriin pääsee, jos on ollut 12 vuotta töissä. Samansuuruinen tukipaketti on tarjolla 40 vuotta töissä olleille. Tämä on mielestäni epäoikeudenmukaista. Viestiä tästä on viety eteenpäin, mutta vastaus on kylmä EI. Kyllä pistää kiukuksi.

Täällä on ollut kova ryysis ja erilaisia infoja on ollut paljon.

Metallista on saatu apua ja se on ollut tarpeenkin. Työttömyyskassan panosta kiittelen kovasti. On hyvä, että asiantuntijoita on saatu vastaamaan samanaikaisesti.

Kun väki vähenee, niin tässä murenee luottamusmiesorganisaatiokin. Pitää valita varatyösuojeluvaltuutettuja, koska he ovat irtisanottavien joukossa.

Surutyötä ja uuden rakentamista

Surutyö alkaa aamusta, kun parkkipaikoilla on hiljaista. Käytävillä ei ole vilskettä. Vaikka vielä on ihmisiä, niin ei kuulu naurun remahduksia eikä lennä ärräpäät. Puuttuvat työn äänet, ilon ja surun äänet.

Pitäisi ruveta rakentamaan tulevaisuutta ja tekemään kaikkea, mitä normistikin on tehty. Henkilökohtaisella tasolla on vaikeaa, koska luopuminen on kesken ja tulevaisuuden rakentamiseen pitäisi ryhtyä. Tässä on vähän kaksijakoinen tunnelma.

Nyt harkinta-aikana pitää kysyä. Olenkin sanonut, ettei kannata tehdä päätöstä ennen kuin on ihan varma. On tärkeää ymmärtää päätösten seuraukset. Pitää laskea tarkkaan.

Olisi hyvä, jos mahdollisimman nopeasti löytäisi elämänsä suunnan, sillä kohta on satoja uusia työttömiä. Tänne on tultu työn perään, nyt olisi hyvä, jos voisi lähteä täältä työn perään.

Moni on joutunut vaihtamaan vuoroa, sopeutumaan uuteen tiimiin. Ei ole helppoa. Minun pitäisi kannustaa. Mutta tosiasissa en uskalla sanoa, onko tämä varma työpaikka. Kaikilla on niin hirveä halu tuntea työpaikka vakaaksi ja katsoa tulevaan.

Kyllä me tiedetään, ettei tätä Salossa ole päätetty. Me ollaan päättäjille kasvotonta massaa. Emme ole ihmisiä ja työntekijöitä, olemme lukuja. Ja näköjään siellä miinuksen puolella!

Irtisanomispaketit tulevat monissa Euroopan maissa lainsäädännöstä. Täällä työnantaja ratsastaa sädekehä päänsä päällä kun tarjoaa meille paketteja. Kun nämä paketit ovat meillä vapaaehtoisia, niin niitä ei edes voi kunnolla arvostella.

Väsymys painaa, syyllisyys painaa. Alkaa olla jo kroonista. Sama se on varmasti tällaisessa tilanteessa kaikilla luottamusmiehillä. Kun porukat lähti, niin tuntui, ettei itselläkään ole oikeutta olla täällä. Tässä joutuu työstämään omaakin päänuppiaan. Siksi toivonkin, että voisi jäljellejäävien kanssa painaa eteenpäin. Toivottavasti meno on tasaisempaa sitten syksyllä.

Nyt on tulossa kokousputki: SAK:n valtuusto, Metallin liittokokous, Nokian Eurofoorumi. Kaikki osuvat touko–kesäkuun vaihteeseen. Ja samaan syssyyn loppuu vielä harkinta-aika ja tulee irtisanomiset. Kova rumba.

Pitäisi jakautua kahtia

Bridgen tiloissa on ollut sellainen ryysis ja nyt jatkamme päivystystä juhannusviikolle. Nyt olisi jo kiire hoitaa asiat.

Joitakin henkilöitä on hakeutunut vartijakoulutukseen, alalle on vetoa tällä hetkellä, terveydenhoitoalakin kiinnosta, mutta se vaatii pidemmän koulutuksen. Kivaa kuulla onnellisista tapauksista ja nyt pitää iloita niistä pienistäkin. Mutta tunneskaala menee laidasta toiseen. Moni tuntee olevansa väärän ikäinen, liian vanha työhön, liian nuori putkiin…

Puolet ajasta käytetään irtisanomisuhan alla olevien henkilöiden neuvontaan ja sitten käännän kahvaa päässä ja alan suunnitella tulevaa jäljellejääneiden kanssa.

Tuotanto on kuin haulikolla ammuttu. Uutta lay outia suunnitellaan, työkaverit ovat vaihtuneet. Ja kun työpisteet ovat siellä täällä, niin ei tiimiytymisestäkään voida vielä puhua.

Huhut lähtivät taas liikkeelle

Kesäkuu menee tässä myllerryksessä. Minulla on nöyrä toive, että kesälomien jälkeen pääsisimme normaaliin rytmiin. Mutta ei tässä mihinkään voi luottaa. Huhut lähtivät taas taannoin liikkeelle ja Elop on nopeiden käänteiden mies!

Sitä alkaa itsekin epäillä kaikenlaista. Meidän Eurofoorumin piti olla ensi viikolla, mutta nyt se on siirretty. Mitä se merkitsee? En yllättyisi, jos sieltä tulisi meillekin terveisiä!

Kunpa pääsisi tästä epävarmuudesta pois. Välillä tulee synkkiä hetkiä.

Kyllä me luottamusmiehet olemme välillä vähän huolissamme toistemmekin jaksamisesta.

Viime päivinä on tullut paljon viimetipan kyselyjä. Tänään on irtisanottu porukkaa. Puhuin eilen alueluoton kanssa ja hän sanoi, että kaikki on sujunut hyvin. Ei pidä unohtaa, että kysymys on massairtisanomisesta. Työt eivät tällä tontilla vielä lopu, sillä Bridge on auki kesäkuun.

Täystyrmäys

Ennustin näköjään oikein. Terveisiä oli meillekin ja ne olivat täydellinen tyrmäys. Istun taas kaksissa yt-neuvotteluissa, marketsin ja tuotannon.

Silloin kun tuotantoa ajetaan alas, lappu tulee luukulle ja päätökset on tehty, niin on tunne, ettei ole enää paljoa, mistä neuvotella. Bridge-rumba alkaa taas alusta.

Menestyksen mantra ei lohduta

Keväällä odotin seesteisempää aikaa. Mutta taas räjähti.

Kamalaa tämä on. En ikinä tätä odottanut. Melkein jo uskottiin kauniita puheita Salon tehtaan tärkeydestä.

Nyt kun joku avaa suunsa upeista tuotteista, kehittämisestä ja hienosta tulevaisuudesta niin alkaa oksettaa. Oikeasti oksettaa. Vielä keväällä meille luvattiin Salon säilyvän.

Menestyksen mantra ei paljon lohduta, kun tehdas kaatuu alta!

En vielä 14.6. tiedotustilaisuuteen mennessä osannut ajatella, että koko Salon tehdas lopetetaan. Tunnelma oli kaoottinen.

No nyt ovat alkaneet kevään neljännet yyteet. Käyn taas kaksia yhtäaikaa.

Moni on käynyt ovella huutamassa

Vaihtoehdot ovat vähissä. Tukipaketin lyhennys kiukuttaa.

Tuossa ovella on moni käynyt huutamassa minulle siitä tukipaketista. Minä en voi tukipaketiksi muuttua, koska se on työnantajan käsissä eikä mitenkään yt-neuvotteluissa neuvoteltava asia. Koska sitä ei velvoiteta laeissa eikä sopimuksissa, niin minä en sille voi mitään. Viimeksi eilen käytiin eri henkilöstöryhmien edustajien kanssa salolaisten puolesta vetoamassa Elopiin.

Nyt tulee porukoille kiire tehdä laskelmia ja käydä Bridge-keskuksessa selvittämässä mahdollisuuksia.

Neuvottelut ovat nyt erilaiset kuin keväällä, jotenkin kovemmat.

Keväällä työvelvoite päättyi heti. Nyt porukat painavat neljää vuoroa ja tekevät ylitöitä, mikä on herättänyt eripuraa. Meillä on ollut kiva työyhteisö, mutta nyt on huono henki.

Nyt irtisanottavat häviävät keväällä jaettuun tukipakettiin verrattuna bruttona keskimäärin noin 9 000 euroa. Se on iso raha!

Toisenlainen todellisuus

Minusta tuntuu, että jokaisena pääluottamusmiesvuotenani on ollut ainakin yhdet yyteet.

Ja kun minä luottamusmieheksi ryhtyessäni kuvittelin, että tässä tehtävässä kehitetään työoloja ja työmenetelmiä parempaan suuntaan. Ajattelin oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ja että yrityksessä satsattaisiin työntekijään. Todellisuus on ollut ihan toista!

Nukun huonosti. Nyt ovat vatsahermotkin riekaleina. Sain siihen työterveydestä rohtoja. Helpottaisi kun saisin kunnolla nukuttua, mutta asiat vain pyörivät päässä. Kyllä tässä alan pelätä omankin jaksamisen puolesta.

Ei ole enää paljoa tavoitteita

Porukka on jo pois. Kakkosaaltoon jääneet purkavat vielä. VS:n puolella on vielä 26 tuntipuolen ihmistä, joiden työsuhde jatkuu toistaiseksi. Tämähän on vasta alkusoittoa, kun Suomen vähennystarve on 3 700. Tämä kierros ei ole vielä päättynyt. Minä en arvele enää mitään, säilyykö Salossa jotain vai ei.

Olen pääluottamusmies eikä minua ole vielä irtisanottu. En ole saanut ennakkoilmoitusta. Mutta rehellisesti sanoen, en tiedä tulevaisuudesta.

Työsuojeluvaltuutetulla on samalla tavalla irtisanomissuoja kuin pääluottamusmiehellä. Ja kyllä meitä vielä tarvitaan.

Kyllä työpaikkoja on, mutta ei Salossa. Jos muuttaa, on paremmat mahdollisuudet. Mutta miten saadaan työpaikkoja Saloon? Ettei tarvitsisi myydä salolaisia muualle. Salo tarvitsee veronmaksajansa tasan tarkkaan.

Ensi syksynä (2013) on kova paikka, jos ei ole saanut töitä tai päässyt opiskelemaan. Silloin loppuvat tukipakettien jaksotukset koko porukalla yhtä aikaa.

Itse en ole varautunut mihinkään. En ole kerennyt. Hoidetaan nämä asiat nyt ja ihmetellään sitten sen jälkeen.

Tuotannon lopetus henkilökohtainen tappio

Iso osa ihmisistä, jotka tunnen ja jotka ovat läheisiä, liittyvät tähän työpaikkaan. Kun lähdin edunvalvotaan, niin se vielä tiivisti elämäni pyörimään tämän tehtaan ympärillä.

Kuka palkkaa entisen pääluottamusmiehen? On tässä naurettu, että pitää panna lehteen ilmoitus, että paljon käytetty pääluottamusmies vailla työtä. Kun ei voi edes laittaa että vähän käytetty. (hersyvät naurut) Ai kauheeta, on pakko repiä huumoria jostain...

Minusta on suuri menetys, että Salo menetti tuotannon. Ymmärrän menetyksen yhteiskunnallisesti ja mitä se merkitsee Salolle ja sadoille työntekijöille, mutta koen tämän myös henkilökohtaisesti. Otan tämän henkilökohtaisena tappiona.
Pettymys on suorastaan musertanut porukat. Emme voi mitään ja tunnemme, että meidät on petetty.

Tunneside on katkennut

Tunneside on katkennut. Se on yksi reaktio tässä tilanteessa. Ei tunnu miltään. Minulla on ollut vankka side Nokiaan. Ei enää… Nyt ei tartte, nokialainen puhelin ei ole enää suomalainen. Side on katkaistu. Täällä ja laajemminkin suomalaiset ovat seisoneet Nokian takana, mutta Nokia ei seisonutkaan suomalaisten takana.

Keväällä oli kaksijakoinen olo, kun toisten kanssa teki surutyötä ja toisten kanssa rakensi uutta alkua. Tätä ongelmaa ei enää ole. Jäljellä on vain surutyö.

Tämä autius on masentavaa

On tuskaa tulla aamulla töihin, kun isot rakennukset ovat tyhjillään. Parkkihalleissa on niin tyhjää, että tuntuu siltä kuin aamulla ei tulisi muita kuin minä ja kylän varikset.

Ei innosta tulla tänne ja nähdä tämä autius. Se on masentavaa. Pahinta on, ettei ole toivoa, ei mitään näköpiirissä.

Olen uskomattoman turhautunut. Aika kuluu, kuin hidastetussa filmissä. Koko luottamusmieskööri on uupunutta porukkaa. Meitä on tarvittu ja uskon, että olemme paikkamme luottamusmiehinä lunastaneet.

Tulevasta en tiedä mitään. Toki täytyy tunnustaa, että taustalla alkaa painaa omakin tulevaisuus. Nyt teen töitä toisten tulevaisuuden puolesta. Syksyllä on aikaa ajatella omaa tulevaisuutta.

Ikinä en pysty hyväksymään

Tuotannon lopetusta en pysty varmasti koskaan hyväksymään. Ottaa aikaa, ennen kuin osaa pistää asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Kaikki on lähtöisin täältä Salosta. Olen nähnyt miten kovasti ihmiset ovat tehneet töitä. Jotenkin ajattelin että venyminen palkittaisiin. Oli rankat yyteet ja irtisanomiset. Meille todisteltiin että Eurooppa tarvitsee kaksi tehdasta. Ihmiset kävivät kauhean prosessin läpi, eikä siinä kerennyt kissaakaan sanoa, kun taas jysähti – lopullisesti.

Nyt täällä ovat kakkosaallon irtisanottavat noin 40 henkeä, jotka purkavat tehdasta. Heidän työsuhteensa jatkuu vuoden loppuun. Heille on myös paketti auki 17.12. saakka. Tässä työnantaja tuli hyvin vastaan, kun kesällä harkinta-aikaa oli vain kaksi viikkoa. Lisäksi kakkosaaltoon pääsi moni, jolle muutaman kuukauden lisäaika on pelastukseksi esimerkiksi lisäpäiviä ajatellen. He kerkeävät täyttää tiettyjä vuosia. Se on inhimillistä ja oikeasti iso asia.

Reilu työnantaja kaikesta huolimatta

Tuolla VSS koetuotannossa on edelleen 30 tuntipalkkaista työntekijää. Siinä on minun heimoni, kun meitä oli vielä alkuvuodesta 1 600. Ajattele, vajaan vuoden sisällä täältä on vähentynyt liki 2 000 työpaikkaa.

Välilä nauretaan, muistellaan hyviä aikoja. Onhan Nokia ollut hyvä työnantaja. Tämä ehkä kuulostaa oudolta, mutta näin se on. Meillä on hyvä työterveyshuolto täällä kampuksella, on palvelusvuosipalkkiot, alkaen 5 vuoden työsuhteesta, viikon palkallinen vapaa, tai sitten sen voi ottaa rahana, sitä mukaa kun työvuodet kasvavat, niin vapaan pituus myös kasvaa, maximi on 2kk palkka. Työpaikkaruokalat ja taukotilat viimeisen päälle, kuntosaleista ja harrastekerhoista puhumattakaan. On ollut juhlia ja saunailtoja jne. Ei näitä joka työpaikassa ole. Moni osaa antaa niille arvoa vasta kun niitä ei enää ole. Myös Bridge-palveluun on satsattu tosi paljon.

Tosin näitä etujahan meillä ei enää ole, kun se suurin etu vietiin, TYÖPAIKKA.

Vaalit ja yt-neuvottelut me osataan

Tässä on vielä edessä palkkaneuvottelut ja ehdokasasettelukokoukset. On taas aika valita luottamushenkilöitä kaudelle 2013–2014, ai niin, eipäs unohdeta, että valitaan jo kolmannet työsuojelunvaravaltuutetut, kovin on tuulinen paikka.

Nyt olen urakalla käynyt papereita läpi ja pannut niitä silppuriin. Muutenkin täällä on hiljentynyt.

Olen pohtinut omaakin tulevaisuuttani, mikä minusta tulee isona? Olen aina halunnut tehdä töitä, jossa on haasteita ja luoja varjelkoon, niitä on viime vuosina ollutkin. Varmaa nyt on vain se, että pääluottamusmies olen vuoden loppuun. Jatko on auki!

Tässä on käyty palkkaneuvottelut. Bridgen päivystys jatkuu. Vuosi on ollut tosi rankka. Ei vain minulle vaan jokaiselle nokialaiselle täällä Salossa.

Aino Pietarinen