SAK:n Matti Huutola: Nyt tarvitaan pitkämielisyyttä
Huutolan mukaan teollisuudesta on viime vuosina kadonnut 60 000 työpaikkaa. Syksyllä solmitun tuloratkaisun palkankorotukset olivat matalat, mutta sopimuksen arvellaan antavan työtä 20 000 ihmiselle.
– Tuloratkaisun synnyttäminen oli todellista vastuunottoa Suomen pärjäämisestä, Huutola tähdensi SAK:n valtuuston kokouksessa Nurmijärvellä torstaina.
– Palkansaajat ovat astuneet työantajia vastaan Pitkänsillan puoliväliin ja pidemmällekin. Myös velkainen valtio on auttanut yrityksiä hämmästyttävän paljon, jotta ne ylläpitäisivät työllisyyttä.
Huutola korostaa, ettei yritysten pidä nyt sortua perusteettomiin palkkio-ohjelmiin tai ylisuuriin palkankorotuksiin. Omistajien ei myöskään tule tyhjentää yritysten kassoja ylitsevuotavilla osingoilla.