Liikkuvat pyhät
Pyhäpäivien siirtäminen arjesta lauantaiksi oli Ruotsin ratkaisumalli 1950-luvulla. Hengellisen ja tuotannollisen elämän kompromissi syntyi pian myös Suomessa, kun Marian ilmestymispäivä siirtyi sunnuntaiksi ja juhannus puolestaan lauantaiksi.
Suomessa valmistelussa olivat mukana keskeiset työmarkkinajärjestöt, jotka puolsivat kirkolliskokouksen ja hallituksen esitystä. Hyvitykseksi kirkko sai pyhäinmiestenpäivän siirrettyä sunnuntailta lauantaiksi. Uusi vapaapäivä sijoittui loka–marraskuun vaihteeseen. Uusi kirkollinen kalenteri tuli voimaan Ruotsissa vuonna 1953 ja Suomessa vuonna 1955. Tämä päätös syntyi ilman eduskuntakeskustelua tai kirkollista väittelyä.
Kun Suomi siirtyi 40 tunnin työviikkoon 1960-luvulla, vapaapäivien luku nousi 22:sta 63:een. Juhlapyhien aattojen normaalityöpäivää pidennettiin viidestä tunnista kahdeksaan tuntiin. Lauantait olivat normaaleja kahdeksantuntisia työpäiviä, jos viikon arkipäiväksi sattui kirkollinen tai muu juhlapäivä. Tämä oli vaikea toteuttaa, sillä lauantait – niin kuin aattopäivät – olivat aiemmin olleet viisituntisia työpäiviä.
Suomen Työnantajain Keskusliitto halusi työajan lyhennyksen vastapainoksi muuttaa uudenvuodenpäivän, loppiaisen, toisen pääsiäispäivän ja toisen joulupäivän työpäiviksi. STK pohti rikoslain sapatin rikkomispykälän poistamista ja työaikalain muuttamista niin, ettei 100:lla prosentilla korotettua palkkaa maksettaisi niiltä pyhä- ja juhlapäiviltä, jotka työmarkkinajärjestöt olivat sopineet työpäiviksi. Arkkipiispa Martti Simojoki suhtautui ajatukseen myötämielisesti.
Presidentti Urho Kekkosen johdolla käydyissä neuvotteluissa syntyi joulukuussa 1970 tulopoliittinen sopimus, joka sisälsi ehdotuksen kolmen arkipyhän siirtämisestä lauantaiksi. Vastaavasti itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden jälkeinen lauantai tulisivat vapaapäiviksi. Työmarkkinakeskusjärjestöt lähettivät 23.12.1970 arkkipiispalle kirjeen, jossa ne ehdottivat loppiaisen, helatorstain ja toisen helluntaipäivän siirtämistä viikonloppuun.
Kirkon johto tarjosi epävirallisissa keskusteluissa keväällä 1971 niin useiden pyhäpäivien siirtämistä viikonloppuun, että työntekijäjärjestöjä jo hirvitti. SAK piti kiinni UKK-sopimuksen mukaisista arkipyhien siirroista.
Tuotannollisten ja hengellisten tavoitteiden yhdistäminen oli 1970-luvulla hankalaa, kun vasemmiston radikalisoituminen oli nostanut uskonnolliset piirit vastarintaan. Kristillinen liitto oli muuttunut eduskuntapuolueeksi. Laajennettu piispainkokous hyväksyi UKK-sopimuksen mukaisen ratkaisun vain osittain. Se esitti kirkolliskokoukselle helatorstain pitämistä entisellä paikallaan.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajat ilmoittivat kirkolliskokoukselle lokakuussa 1971, että arkipyhät muuttuvat työpäiviksi joka tapauksessa. Kirkko taipui työmarkkinajärjestöjen tahtoon, koska uhkana oli maallisen ja kirkollisen kalenterin eroaminen STK:n kaavailemien lakimuutosten kautta. Toisena perusteena oli yhteiskunta- ja työrauhan turvaaminen. Muutoksen kannattajat korostivat perheiden yhteisen ajan lisääntymistä ja sitä, ettei arkipyhien perinteiselle sijoittelulle löytynyt pitäviä teologisia perusteita. Kokous hyväksyi esityksen äänin 84–52.
Eduskunnassa väittely jatkui. Kansanedustaja, rovasti Olavi Ronkainen kristillisestä liitosta väitti, että ”Pyhiä arvoja poljetaan maassamme jatkuvasti lokaan. Tämä on yksi esimerkki monien sarjassa.” Kirkkoherra Juhani Saukkonen (kesk.) taas puolusti kirkolliskokouksen esitystä, joka yhdisti juhlapyhien sijoittelussa maalliset ja kirkolliset tarpeet sovinnollisesti. Sosialidemokraatti Jorma Rantala korosti, ettei siirtämiselle ollut teologisia esteitä, koska ne olivat saaneet paikkansa satoja vuosia ajanlaskun alkamisen jälkeen.
Rovasti Antero Juntumaa (krist.) esitti vaihtoehdoksi helatorstain ja helluntain siirrolle, että vappu ja itsenäisyyspäivä olisi siirretty lauantaiksi. Liberaalisen kansanpuolueen Kerttu Hemmi ja lestadiolainen kansanedustaja Paavo Niinikoski (kesk.) kannattivat vapunpäivän siirtämisestä, koska vasemmisto oli syypää siirtoon.
Erkki Liikanen (sd) hermostui. Kun kirkkolain muutoksista saivat päättää vain evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat kansanedustajat, niin Liikanen letkautti, että saman käytännön mukaan Niinikoskella ei ollut oikeutta puuttua vappuun, ”koska se on työväenliikkeen eikä porvarien juhlapäivä”.
Kiivaan keskustelun jälkeen eduskunta hyväksyi arkipyhien siirron äänin 71–62, yksi tyhjä ja 65 poissa. Kirkolliskokous ja eduskunta päättivät siirtää loppiaisen ja helatorstain 1980-luvulla takaisin arkipyhiksi.
Laittaako työmarkkinaratkaisu pyhät jälleen liikkeelle?
Tapio Bergholm
Suomen historian dosentti, SAK:n erikoistutkija
