Työterveyshuollon erikoisosaaminen hukkumassa soteen?
Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön asiantuntijalääkäri Kari Haring perustelee kantaa muistuttamalla, että työterveyshuollolla on poikkeuksellisen tärkeä rooli työurien pidentämisessä.
– Työperäisten sairauksien nopea tunnistaminen ja työkyvyttömyyden ehkäisy ovat keskeinen osa työterveyshuollon erikoisosaamista. Tätä osaamista ei pidä hukata sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Muun muassa työkyvyttömyyden ehkäisy vaatii sellaista asiantuntijayksikön palvelua, joka tuntee työntekijän ja työpaikan olosuhteet.
SAK ei myöskään pidä tarpeellisena muuttaa työterveyshuollon rahoituksen nykyisiä perusteita.
– Erityisesti työurien jatkamisen kannalta on perusteltua, että työterveyshuolto tuottaa jatkossakin sekä sairaanhoitoon että työkyvyn ylläpitoon liittyviä palveluja, Haring arvioi.
Asiakkaan valinnanvapautta ja sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta selvittänyt työryhmä julkisti tänään väliraporttinsa. Työryhmän lopullinen ehdotus valmistuu toukokuun loppuun mennessä.