SAK haluaa muutoksia lakiin – yksikin työtapaturma on turha
Työsuojeluvaltuutettu puolestaan pitäisi valita nykyisen kymmenen sijaan kaikilla vähintään viiden työntekijän työpaikoilla. Lisäksi ongelmatyöpaikoille vaaditaan tiukempaa valvontaa ja ankarampia rangaistuksia.
SAK:n työympäristöasiantuntija Raili Perimäki painottaa, että työtapaturmia ja työkyvyttömyyseläkkeitä vähennetään laittamalla kuntoon työpaikkojen työsuojelu.
– Kenenkään ei pidä kuolla eikä sairastua työnsä takia.
Yritykset säästäisivät Perimäen arvioiden mukaan jopa miljardeja ehkäisemällä ennalta työtapaturmia ja työperäisiä sairauksia.
– Vastuu on työnantajalla, mutta parhaiten työsuojelu onnistuu johdon ja henkilöstön yhteistyönä. Työsuojelu on osa normaalia johtamista.
Tapaturmia ja työperäisiä sairauksia esiintyy erityisesti SAK:laisilla aloilla, joilla työtä tehdään usein muualla kuin toimistossa. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuu vuosittain yli 22 000 suomalaista, eniten tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Toiseksi yleisin syy ovat mielenterveysongelmat.
SAK:n työsuojelutavoitteet -julkaisu