Palkkamaltti parantanut jo kilpailukykyä
Lyly korosti, että kilpailukyky on monen asian summa eikä sitä voida parantaa kädenkäänteessä yksittäisillä toimenpiteillä.
– Maltillisilla palkankorotuksilla on saatu aikaan jo kolmen prosentin hyppäys kilpailukyvyssä ja tällä linjalla palkansaajajärjestöt ovat valmiita jatkamaan.
Lyly muistutti, että työnantajien kustannuksia on viime vuosina alennettu reippaasti, mutta silti investoinnit eivät ole käynnistyneet eivätkä työpaikat lisääntyneet.
– Ammattiyhdistysliike on valmis neuvottelupöytään, kunhan neuvotteluasetelma on tasapainoinen, Lyly totesi.
Hänen mukaansa perjantain mielenilmauksella työntekijät vastustavat hallituksen vääriä ja palkansaajia epäoikeudenmukaisesti kohtelevia päätöksiä.
Lauri Lylyn kanssa studiossa oli keskustelemassa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.