Sakset leikkaavat kaikkea muuta kuin päästöjä – Orpon hallitusohjelma kohtelee jo valmiiksi tiukoilla olevia tylysti

Petteri Orpon hallitusohjelma on julkaistu. Hallitusohjelmassa on suoria menosäästöjä eli leikkauksia noin neljä miljardia euroa. Leikkauksilta eivät välty sosiaaliturva, sote-palvelut tai ”erityissuojelussa” oleva koulutus. Kaikki eivät kuitenkaan osallistu näihin talkoisiin. Leikkaukset kohdistuvat ensisijaisesti pienituloisiin. Hallitusohjelma on kovien vaalipuheiden näköinen eikä tästä näkökulmasta yllättävä.

Sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset ovat yhteensä yli miljardin. Inflaatio on vaikuttanut merkittävällä tavalla ihmisten ostovoimaan. Tähän peilaten merkittävät leikkaukset sosiaaliturvaan ajavat heikossa asemassa olevat ihmiset entistä vaikeampaan tilanteeseen.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset aiheuttavat toimeentulon heikkenemistä monille pienituloisille. Työttöminä ovat usein pienituloiset palkansaajat, jolloin myös ansiosidonnainen työttömyysturva on pieni. Vuonna 2022 yli 70 prosenttia työttömäksi jäävistä tienasi alle 3 000 euroa kuukaudessa.

Sosiaaliturvan leikkaaminen ei tarkoita, että kaikki työllistyvät. Syyt työttömyyteen ovat moninaisia. On muistettava, että suurin osa työttömistä työllistyy nopeasti. Kolmasosa löytää työn kolmessa kuukaudessa ja yli puolet alle puolessa vuodessa.

Koulutus ei olekaan erityissuojelussa

Asumistuen leikkauspäätöstä on hankala perustella, koska tutkimukset osoittavat, ettei asumistuki nosta tuensaajien maksamia vuokria. Lisäksi asumistuki kohdistuu pääsääntöisesti pienituloisille. Vaikka sakset viuhuvat kovaa tahtia sosiaaliturvan puolella, hallitus samanaikaisesti muun muassa kasvattaa osakesäästötilin enimmäissijoitusrajaa sekä selvittää perintöveron poistoa. Olen aikaisemmassa kirjoituksessani tarkastellut perintöveron poistamisen ja sen tilalle ehdotettujen vaihtoehtojen ongelmia.

Koulutuksen julistettiin ennen vaaleja olevan erityissuojeluksessa. Tästä huolimatta koulutukseen kohdennetaan noin 150 miljoonan euron leikkaukset. Muun muassa korkeakoulujen valtionrahoitusta vähennetään ja aikuiskoulutustuki lakkautetaan. Sinänsä korkeakoulutuksen lisäpaikat ovat hyvä asia, mutta samalla hallituksen tulisi lisätä korkeakoulutuksen rahoitusta vastaavasti. Jos näin ei tehdä, lisäpaikat tarkoittavat leikkausta korkeakoulujen rahoitukseen per opiskelija.

Työperäisen maahanmuuton osalta ohjelma sisältää lukuisia korulauseita, mutta toimenpiteet jäävät laihoiksi. Samanaikaisesti kun työperäistä maahanmuuttoa tulisi lisätä, hallitus vaikeuttaa oleskeluluvan sekä kansalaisuuden saamista ja perheenyhdistämistä.

Huolestuttavana voidaan pitää myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukukausimaksujen täyskatteellisuutta. Tämä todennäköisesti johtaa ulkomailta tulevien opiskelijoiden määrän selkeään vähenemiseen tilanteessa, jossa tarvitsemme nimenomaisesti lisää ulkomaisia opiskelijoita ja työvoimaa.

Hallitus sortuu näpertelyyn veropolitiikassa

Sopeutusta suunnitellessaan hallituksella olisi ollut tuhannen taalan paikka puuttua asiantuntijatiedon viitoittamana haitallisiin verotukiin, kuten listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennukseen. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan hallituksen veropolitiikka keskittyy joko olemassa olevien tukien kasvattamiseen tai suoranaiseen passiivisuuteen. Yksittäiset kymmenet miljoonat vaihtelevat paikkoja verotukitaulukossa. Esimerkiksi metsävähennyksen ja kotitalousvähennyksen korotukset ovat kirjauksia, joita on tutkimusten valossa hankala perustella.

Mitä ilmeisimmin hallitus ei ole halunnut käyttää veropolitiikkaa sopeuttamisen välineenä. Tästä seuraa muun muassa se, että sopeutuksen jakautuminen eri tuloluokkien välille on pahasti epätasapainossa. Tasapainoinen ja oikeudenmukainen sopeuttaminen olisi vaatinut reilussa suhteessa verotusta, menoleikkauksia ja rakenneuudistuksia. Staattisesti arvioiden hallitusohjelman veropolitiikan linjan (liite C) vaikutus verotuottoihin jää hieman pakkasen puolelle.

Julkisen talouden sopeuttamisen lisäksi hallituksen on pitänyt kaivaa rahat polttoaineen hinnan nousun kompensointiin. Koska kompensointi aiheuttaa väistämättä satojen miljoonien vajeen julkiseen talouteen, vajeen paikkaaminen yksittäisillä pienillä (vero)toimilla on äärimmäisen hankalaa. Tämä tosiseikan edessä hallitus on kääntynyt arvonlisäverotuksen puoleen ja päättänyt nostaa alennettuja arvonlisäverokantoja. Vallitsevassa inflaatioympäristössä ja ostovoiman laskiessa päätöstä voidaan pitää kummallisena.

Arvonlisäverotuksen kiristäminen osuu jokaisen ihmisen arkeen. Korotukset herättävät kysymyksiä ensinnäkin sen suhteen, että miksi alennettuja kantoja ylipäätään korotetaan. Lisäksi avoimeksi jää, mikä perustelee nimenomaisesti sanoma- ja aikakauslehtien jättämistä korotusten ulkopuolelle, kun samalla esimerkiksi lääkkeiden sekä majoitus-, kulttuuri- ja liikuntapalveluiden verotusta kiristetään.

Kuluttavien koronavuosien jälkeen majoitus-, liikunta- ja kulttuuripalvelut olisivat toivoneet Säätytalolta erilaisia terveisiä. Jos arvonlisäverojärjestelmää haluttaisiin kokonaisuutena muuttaa, tämä tulisi toteuttaa alennettujen kantojen tarkastelulla tulo- ja kilpailukykyvaikutukset huomioiden sekä yleisen arvonlisäverokannan samanaikaisella alentamisella.

Työn verotusta kevennetään yli 400 miljoonalla eurolla. Vaikkakin verotuksen painopisteen siirtäminen pois työn verottamisesta on sinänsä perusteltua, nykyisessä taloudellisessa tilanteessa yleiset veronkevennykset tulevat julkiselle taloudelle kalliiksi. On myös muistettava, että työn verotuksen alentaminen ei maksa itseään takaisin täysimääräisesti. Ansiotuloveronkevennykset eivät euromääräisesti jakaudu tasaisesti kaikille tuloluokille.

Hallitusohjelman ilmasto- ja ympäristöpolitiikka jää avoimeksi

Vaikuttaa siltä, että Orpon hallitus on lähellä tiputtaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikan osalta pallon ennen kuin hallituskausi edes kunnolla käynnistyy. Katse päästövähennysten suhteen on pitkään ollut taakanjakosektorissa eli käytännössä rakentamisessa, liikenteessä ja maataloudessa. Tutkimustiedon mukaan markkinaehtoisen kehityksen nykyuralla ei ole mahdollista päästä Suomen asettamalle tavoitteelle puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Onkin eriskummallista, että hallitus päättää jarruttaa edellisen hallituksen keskeisintä liikenteen päästövähennyskeinoa eli jakeluvelvoitteen etenemistä. Kirsikkana kakun päällä polttoaineiden hinnan nousua on tarkoitus erikseen kompensoida muun muassa polttoaineveroa laskemalla. Ainakin ilmasto- ja ympäristösektorilla verotuksen painopisteen siirtäminen haittojen verotukseen tarkoittaakin ilmeisesti haittojen verotuksen keventämistä.

Nämä päätökset sisältävät useita ongelmia. Ensinnäkin hintaohjaus on tehokas tapa hillitä päästöjä. Toiseksi päästövähennystoimenpiteiden laiminlyönti johtaa kasvavaan päästövähennystarpeeseen muilla politiikkasektoreilla, kuten hiilinielujen puolella. Kolmanneksi päästövähennystoimia tulee kompensoida ainoastaan silloin, kun se on tarkoituksenmukaista eikä kohdistua kaikille. Kompensaatiotoimenpiteiden ei tule mitätöidä tavoiteltua päästöohjausvaikutusta.

Päästöjen näkökulman lisäksi huomionarvoinen on myös valtiontalouden näkökulma. Polttoaineiden verotuksen keventämisen kustannus on noin 40 miljoonaa euroa per yksi sentti litralta. Esimerkiksi kymmenen sentin polttoaineen hinnan korotuksen kompensointi maksaisi julkiselle taloudelle noin 400 miljoonaa euroa.

Liikenteen ohjaustoimien kustannuksia tulisi peilata niihin kustannuksiin, jotka realisoituvat, jos emme saavuta asetettuja päästötavoitteita. Todellisena kummajaisena voidaan pitää jakeluvelvoitteen täyttämättä jättämiseen liittyvän seuraamusmaksun tason porrastamista. Käytännössä kirjaus tarkoittaa, että hallitus kannustaa toimijoita rikkomaan lakia.

Toimet hiilinielujen vahvistamiseksi jäävät riittämättömiksi. Ohjelman mukaisesti hallitus varautuu eri vaihtoehtoihin ja arvioi taloudellisia vaikutuksia, jos Suomi ei lyhyellä aikavälillä täytä EU:n maankäyttösektorille asettaman LULUCF-asetuksen mukaisia velvoitteita. Taloudellisilla vaikutuksilla viitataan todennäköisesti mahdollisiin EU-tason sanktioihin. Tämä kuvastaa, kuinka hallitus tietää jo nyt ilmasto- ja ympäristöpolitiikkansa olevan riittämättömällä uralla. Hallitusohjelmaan sisältyvät energiatuotannon investointeihin ja luvitukseen kohdistuvat reformit ovat kuitenkin myönteisiä päätöksiä ja myös TKI-rahoituksen kasvattaminen neljään prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä on kannatettavaa.

20.6.2023 Tekstiin korjattu 3. kappaleen prosenttiluku.