Hyppää sisältöön

Teollisuusliitto

Teollisuusliitto on Suomen suurin teollisuusalojen ammattiliitto. Liitto edustaa 35 sopimusalaa kolmella sektorilla: kemian sektorilla, teknologiasektorilla ja puutuotesektorilla.

Työntekijä hitsaa terästä suoja-asu ja hitsauskypärä yllään, hitsauskipinät purkautuvat hitsistä korkealle.

Jäsenet

Teollisuusliiton jäsenet työskentelevät monenlaisilla työpaikoilla eri toimialoilla muun muassa teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden palveluksessa. Teollisuusliiton jäseniä on töissä esimerkiksi tuotannon, huollon, logistiikan ja muiden teollisuuden alojen tehtävissä pienissä ja suurissa yrityksissä. Myös esimerkiksi autoliikkeiden, pesuloiden, metsäalan, puutarhojen ja maatalousyritysten työntekijät voivat olla Teollisuusliiton jäseniä.

Kemian sektori

Teknologiasektori

Puutuotesektori

Jäseneksi liittyminen

Teollisuusliiton jäseneksi voi liittyä täyttämällä liittymislomakkeen, joko sähköisesti verkkosivuilla tai paperisen liittymislomakkeen työpaikalla esimerkiksi luottamusmiehen kanssa. Liiton sivuilla voi jättää myös soittopyynnön, jolloin liittymislomake täytetään yhdessä puhelimitse.

Teollisuusliiton jäsenmaksu vuonna 2024 on 1 % palkasta. Työttömyyskassan jäsenyys on liiton jäsenille maksuton. Maksun voi vähentää verotuksessa.

Opiskelijajäsenyys

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi voivat liittyä opiskelijat, jotka opiskelevat ammattiin Teollisuusliiton aloille ammatillisessa oppilaitoksessa tai ammatillisessa kurssikeskuksessa.

Opiskelijajäsenyys on maksuton. Opiskelijajäsenillä on samat jäsenedut kuin muilla liiton jäsenillä, kuten esimerkiksi matkavakuutus ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus.

Työehtosopimukset

Teollisuusliitto neuvottelee 35 valtakunnallista ja lukuisia yrityskohtaisia työehtosopimuksia

Tutustu Teollisuusliiton työehtosopimuksiin.