Hyppää sisältöön

Historia

SAK syntyi osana kansainvälistä työntekijöiden liikehdintää 1900-luvun alussa. Työläiset yhdistivät voimansa parantaakseen asemaansa työpaikoilla ja yhteiskunnassa.

Neljä keittäjää seisomassa astiakärryn vieressä.

SAK:n edeltäjä Suomen Ammattijärjestö SAJ perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907. SAJ:n seuraajaksi perustettiin vuonna 1930 Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto SAK ja vuonna 1969 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. SAK on Suomen vanhin ja suurin ammatillinen keskusjärjestö.

Ammattiyhdistysliikkeen rooli vaihtelee maittain. Suomessa se on muodostunut vahvaksi ja ammattiliitoista on tullut yhteiskunnallista vastuuta kantavia edunvalvontajärjestöjä. Suomessa työnantajien edustajat tunnustivat ay-liikkeen neuvotteluosapuoleksi vuonna 1940 niin sanotulla tammikuun kihlauksella. Sen jälkeen ay-liikkeellä on ollut merkittävä rooli työehtojen neuvottelijana sekä yhteiskunnallisena toimijana.

Vuodesta 1968 alkaen SAK:n tehtävänä oli vuosikymmenten ajan neuvotella muiden työntekijöiden keskusjärjestöjen ja työnantajien keskusjärjestöjen kanssa tulopoliittisia kokonaisratkaisuja eli tupoja. Tupoissa sovittiin laajasti työmarkkinoita koskevista asioista kuten palkoista, mutta myös verotusta ja sosiaalipolitiikkaa koskevista toimista. Viimeisin kokonaisratkaisu oli kilpailukykysopimus eli kiky, joka solmittiin vuonna 2016.

Kikyn jälkeen työehdoista on sovittu alakohtaisesti ammattiliittojen ja työnantajaliittojen kesken niin sanotuilla liittokierroksilla. SAK tukee ammattiliittojen neuvotteluja ja edistää työntekijöiden asemaa Suomessa, Euroopan unionissa ja kansainvälisesti. SAK:n asiantuntijat ovat mukana erilaisissa neuvotteluissa ja lainsäädännön valmistelussa ja tuovat niihin työntekijöiden näkökulman.

SAK:n ja ammattiyhdistysliikkeen saavutuksia ovat monet nykyään itsestäänselvyyksiltä tuntuvat oikeudet, kuten viisipäiväinen työviikko, erilaiset työhön liittyvät vapaat, työterveyshuolto ja työttömyysturva.

Tarve työntekijän oikeuksien ja turvan puolustamiselle ei ole kadonnut. Nykyään SAK tekee töitä esimerkiksi sen eteen, että ihmiset jaksaisivat työssään paremmin niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Tutustu SAK:n historiateoksiin