Hyppää sisältöön
s a k·fi Tietoa SAK:sta Nuoret ja opiskelijat

Nuoret ja opiskelijat

SAK ja sen jäsenliitot järjestävät ammattiliittojen nuorille jäsenille ja opiskelijajäsenille runsaasti erilaista toimintaa. Lähde rohkeasti mukaan vaikka kaverisi kanssa. Pääset tutustumaan uusiin tuttavuuksiin, kouluttautumaan ja hankkimaan osaamista. Ja tietenkin pitämään hauskaa!

Nuori henkilö pitää palloa käsissään, taustalla näkyy muita nuoria.

Voit esimerkiksi osallistua lukuisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin ympäri vuoden. Ja mikä parasta, nuorille jäsenille ja opiskelijajäsenille suunnatut tapahtumat ovat usein maksuttomia tai niissä on pieni omavastuumaksu.

Parittomina vuosina kokoonnumme SAK:n järjestämään valtakunnalliseen ja kaikille avoimeen tapahtumaan. Luvassa on aina runsas kattaus mielenkiintoista asiaa työelämän ajankohtaisista aiheista.

Parillisina vuosina vietämme puolestaan alueellisia nuorten ja opiskelijoiden päiviä, jotka järjestämme yhdessä ammattiliittojemme kanssa.

Ammattiliittojen omissa valtakunnallisissa ja alueellisissa tapahtumissa sekä nuorten ja opiskelijoiden toimintaryhmissä pääset vaikuttamaan oman liittosi asioihin, kokemaan uusia asioita ja ottamaan kaiken ilon irti ammattiliiton jäsenyydestä. Myös liittojen ammattiosastot järjestävät nuorisotoimintaa, jota ohjaa nimetty nuorisovastaava.

SAK:n tapahtumiin voit tutustua tapahtumakalenterissamme.

Oman liittosi tapahtumat löydät ammattiliittosi verkkopalvelun tapahtumakalenterista. Liittojen tapahtumat voivat olla esimerkiksi

Nuoriso- ja opiskelijatoiminta tarjoaa oivan tilaisuuden keskusteluun, verkostoitumiseen ja ratkaisujen ideoimiseen samanhenkisten työelämän kehittämisestä kiinnostuneiden kanssa. Saat myös mukaan roppakaupalla työelämän tietoutta ja osaamista omalle työurallesi. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Milloin voin liittyä opiskelijajäseneksi?

Voit liittyä ammattiliittosi opiskelijajäseneksi, kun opiskelet täyspäiväisesti tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opiskelijajäsenyys on useissa SAK:laisissa ammattiliitoissa täysin maksuton. Opiskelijajäsenet ovat oikeutettuja lähes samoihin jäsenetuihin kuin jäsenmaksua maksavat jäsenet.

Kuka on nuori jäsen?

SAK:n toiminnassa nuoreksi jäseneksi katsotaan lähtökohtaisesti alle 35-vuotiaat. Nuoren jäsenen määritelmä vaihtelee kuitenkin ammattiliitoittain. Joissain jäsenliitoissamme yläikäraja on esimerkiksi 29 vuotta ja joissain 36 vuotta. Kysy siis omasta liitostasi nuoren jäsenen yläikärajaa.

Toiminta liitoissa

Useimmissa SAK:n jäsenliitoissa on myös omaa nuoriso- ja opiskelijatoimintaa. Löydä oma liittosi ja liity jäseneksi Liitot.fi-palvelussa.

Tutustu tarkemmin ammattiliittojen nuoriso- ja opiskelijatoimintaan:

Rastahiuksinen nuorisotyöntekijä seisoo ja katsoo oikealle ylöspäin.

Etsi oma ammattiliittosi

Ammattiliitto auttaa, kun tarvitset tukea työelämässä. Liitot.fi-palvelussa voit hakea sopivaa ammattiliittoa toimialan mukaan tai työpaikkasi nimellä. Löydä oma ammattiliittosi ja liity jo tänään!

Työelämän pelisäännöt -logo, jossa kirjaimet TYPE monivärisellä taustalla.
Piirroskuvassa kaksi hahmoa, joilla on esiliinat päällään, heittävät yläfemman.