s a k·fi Tavoitteet Hyvä työ Kokoaikainen ja vakituinen työ…

Työsuhteen jatkuva tila ei voi olla epävarmuus

Valtaosa suomalaisista (85 %) tekee työtä vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa. Suomessa on kuitenkin noin 380 000 palkansaajaa, jotka tekevät osa-aikatyötä, ja yli 400 000 palkansaajaa, joiden työsuhde on määräaikainen. He tekevät työtä niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa. Osa heistä tekee näin omasta tahdostaan, mutta huomattavan suuri osa vastentahtoisesti.

Suomessa osa-aikatyötä tehdään vähemmän kuin Euroopassa yleensä. Eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan EU:n alueella lähes neljännes työntekijöistä tekee osa-aikatyötä, kun osa-aikaisuus tarkoittaa vähemmän kuin 34 työtuntia viikossa. Osa-aikatyön osuus on kuitenkin kasvanut Suomessa 2010-luvulla jopa muuta Eurooppaa nopeammin (Henri Lukkarinen: Vastentahtoiset osa-aikatyöt yleistyneet 2010-luvulla,Tieto&Trendit, 31.10.2018).

Kokoaikatyö ja toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet luovat perustan, joka yleensä mahdollistaa työntekijöiden toimeentulon työstä saatavan palkan kautta. Tämä on myös palkansaajien ensisijainen toive.

Vaikka kohtuullisen moni kokoaikatyötä tekevä haluaisi tehdä vähemmän työtunteja, monella ei ole siihen varaa. Toisaalta, vaikka työntekijällä olisi taloudellinen mahdollisuus vähentää työtuntimääräänsä, ei hänellä välttämättä ole subjektiivista oikeutta siirtyä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön. Tämä on yksi merkittävä epäkohta nykyisessä työelämässä.

Osa-aikatyö on lisääntynyt

Osa-aikaisen työn osuus kaikesta työstä ei ole suuresti muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Työllisyyden parantuessa osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kuitenkin lisääntynyt viime vuosituhannen lopusta alkaen. Esimerkiksi kauppojen aukiolojen laajentaminen lisäsi osa-aikatyön tekemistä, mutta ei kokoaikaista työtä kaupan alalla.

Osa-aikatyö on lisääntynyt Suomessa varsinkin palvelualoilla, missä moneen tehtävään on suhteellisen matalat osaamisvaatimukset. Osa-aikatyöntekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat alan ammattilaiset. Heille vastentahtoinen osa-aikatyö tarkoittaa samalla osa-aikatyöttömyyttä. Toinen ryhmä koostuu niistä, jotka ovat vain tilapäisesti alalla ja hakevat väliaikaista täydennystä toimeentuloonsa (esimerkiksi opiskelijat). Kolmantena ryhmänä ovat työntekijät, jotka saavat tulotukea osa- aikatyön palkan lisäksi eli osittaista varhennettua vanhuuseläkettä nostavat tai osittaista hoitopäivärahaa saavat pienten lasten vanhemmat.

Osa-aikatyön yleistyminen on merkinnyt vakavia toimeentulo-ongelmia niille, jotka tekevät osa-aikatyötä elääkseen. On eri asia tehdä osa-aikatyötä sen takia, ettei kokoaikatyötä ole tarjolla kuin siksi, että tarkoitus on saada esimerkiksi väliaikaisesti hieman rahaa.

Vakituinen henkilöstö joutuu usein

kilpailemaan tilapäisten työntekijöiden kanssa tarjolle tulevista lisätunneista. Näin siksi, että he pyrkivät saamaan työstään siedettävän toimeentulon. Lisätunteja pitäisi tarjota ensisijaisesti juuri vakituiselle henkilöstölle, etenkin jos työpaikka ei pysty tarjoamaan heille kokoaikatyötä.

Osa-aikatyö sopii monien elämäntilanteeseen. Parhaassa tapauksessa työntekijän omista tarpeista lähtevä osa-aikatyö helpottaa arkea ja auttaa työntekijää jaksamaan työelämässä pidempään. Yleisin yksittäinen syy osa-aikaiseen työhön Suomessa on opiskelu, ja kolmannes osa-aikatyöntekijöistä onkin opiskelijoita.

On myös selvää, että työmarkkinat tarvitsevat vakituisen ja kokoaikaisen työvoiman lisäksi määräaikaisia työntekijöitä esimerkiksi perhevapaiden ja muiden vapaiden, kuten vuosilomien ajaksi. Lisäksi työn määrä saattaa vaihdella yrityksissä eri aikoina hyvinkin paljon.

Vastentahtoinen osa-aikatyö on osa-aikatyöttömyyttä

Osa-aikaisen tai määräaikaisen työn tekeminen ei aina ole kuitenkaan työntekijän oma valinta. Vastentahtoisesti osa-aikatyötä tekevät ovat todellisuudessa osa-aikatyöttömiä. Osa-aikatyöttömyys lisää köyhyyttä ja epävarmuutta elämässä. SAK:laisista osa-aikatyöntekijöistä noin puolet haluaisi kokoaikaisen työsuhteen (SAK:n työolobarometri 2020).

Säännöllisessä työssä ihmiset ovat usein tyytyväisempiä ja onnellisempia kuin epävarmassa työsuhteessa. Työterveyslaitoksen Toiveita ja todellisuutta -hankkeessa todettiin, että tulevaisuuden suunnittelu, perheen perustaminen ja lasten elättäminen omasta terveydestä huolehtiminen ovat keskivertoa vaikeampaa ei-vakinaisissa työsuhteissa olevilla ja yrittäjillä. Pätkätyöntekijät tuntuvat kohtaavan samanlaisia riskejä kuin yrittäjät (Toiveita ja todellisuutta, Työterveyslaitos, 2010).

Työsuhteisiin liittyvä epävarmuus ja sitä kautta myös riittävään toimeentuloon kohdistuvat epävarmuus- tekijät koskettavat useammin naisia kuin miehiä. Osa-aikatyötä tehdään eniten vähittäiskaupan alalla sekä hotelli- ja ravintola-alalla. Määräaikaiset työsuhteet ovat puolestaan yleisimpiä julkisella sektorilla.

Osa-aikatyön teettämiseen ja määräaikaisiin työsuhteisiin liittyy usein työnantajan halu minimoida työkustannuksia eli työn hintaa ja hankkia näin entistä suurempaa taloudellista hyötyä. Yrityksen taloudellisen riskin kantaa tällöin suurelta osin työntekijä.

Useat työehtosopimukset mahdollistavat sen, että työtä voidaan teettää vaikka kuinka pienillä tunti määrillä, milloin ja millä perusteella tahansa. Esimerkiksi palvelualalla on yrityksiä, joiden henkilöstöstä 80 prosenttia tekee työtä osa-aikaisesti. Nykyinen lainsäädäntö ei edellytä osa- aikatyön käytölle mitään perusteita.

Pakko yrittää

Suomessa yhä useampi tekee työtään yksin. Osa heistä toimii näin omasta halustaan, toiset taas siksi, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun työnantajat irtisanovat henkilöstöä ja siirtävät töitä alihankkijoille, työntekijät joutuvat työllistämään itse itsensä. Tätä ilmiötä kutsutaan pakko- tai näennäisyrittäjyydeksi, kauniimmin sanottuna itsensä työllistämiseksi.

Tilastokeskuksen määritelmän mukaan itsensä työllistäviä ovat yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat. Itsensä työllistäjien määrä on kasvanut tällä vuosituhannella tasaisesti. Vuonna 2016 Suomessa oli kaikkiaan 157 000 itsensä työllistäjää, mikä on reilu 37 000 enemmän kuin vuosituhannen alussa.(Tieto ja trendit, Anna Pärnänen, Blogit 2016). Kaikista työssäkäyvistä se on noin kuusi prosenttia.

Tilastotiedot eivät kerro sitä, kuinka moni yksinyrittäjä työskentelee niin omasta tahdostaan ja kuinka moni on luisunut pakkoyrittäjyyteen. Sen sijaan tiedetään se, että noin kahdeksan prosenttia itsensä työllistäjistä on alityöllistettyjä ja osa-aikaisista itsensä työllistäjistä 28 prosenttia tekee osa-aikatyötä vastentahtoisesti. (Anna Pärnänen, Tieto ja trendit 1/2014, Tilastokeskus)

Perinteisiä itsensä työllistäjiä ovat olleet muun muassa toimittajat, kääntäjät ja taiteilijat, mutta nykyisin itsensä työllistäminen ja pakkoyrittäjyys on levinnyt työntekomuotona lähes kaikille aloille. Moni työnantaja ei ota työntekijöitä palkkalistoilleen ja polkee työn hintaa kiertämällä työnantajavelvoitteitaan ja -kulujaan esi- merkiksi toimeksiantosopimuksilla. Itsensä työllistäjät maksavat itse oman sosiaaliturvansa ja eläkkeensä, eikä heillä ole työnantajan kustantamaa työterveyshuoltoa.

Yksi uusimpia itsensä työllistämisen muotoja on verkossa tai erilaisilla digitaalisilla alustoilla älypuhelimen sovelluksen kautta välitettävän työn tekeminen. Vaikka nettialustoina toimivat yritykset ovat käytännössä työnantajia, niiltä puuttuvat kaikki työnantajan velvollisuudet. Esimerkiksi ruokalähettinä elantonsa ansaitsevilla ei ole irtisanomissuojaa eikä oikeutta sairauspäivärahaan tai vanhempainvapaaseen, koska he tekevät työtään niin sanotun alustafirman kumppanina. Kun tällaista työntekoa koskevaa sopimusta nimitetään kumppanuussopimukseksi, on se silkkaa halua naamioida työsuhde liiketoimintasuhteeksi.

SAK:n mielestä työsuhteen muodolla keinottelu on saatava loppumaan. Työntekijä on aina työntekijä, ja työelämän pelisääntöjen on oltava samat kaikille työnantajille.