Mikä on Painava syy?
#PainavaSyy on SAK:n ja ammattiliittojen yhteinen aihetunniste, jonka alla seurataan Orpon-Purran hallituksen työntekijöihin, työttömiin sekä yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistamia toimia ja leikkauksia.

Nimi “Painava syy” tulee Orpon-Purran hallitusohjelmasta. Siinä on kohta, jossa työnantajille halutaan antaa mahdollisuus irtisanoa ihmisiä ”painavan ja asiallisen syyn” sijaan pelkästään “asiallisesta syystä”. Käytännössä työnantajat voisivat jatkossa päästä eroon työntekijästä entistä kevyemmin perustein.
Irtisanomisen helpottaminen on vielä toteuttamatta, mutta hallitus ehti ensimmäisen toimintavuotensa aikana tuhota suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän sekä rajoittaa ammattiyhdistyliikkeen mahdollisuutta osoittaa mieltä hallitusta vastaan. Tälläkin hetkellä eri lainsäädäntövaiheissa viedään eteenpäin lisää heikennyksiä.
SAK ja sen ammattiliitot ovat tuoneet eri tavoin esille hallituksen leikkausten vaarallisuutta. Esimerkiksi ennen lakkorajoituksia kymmenet tuhannet työntekijät osallistuivat Painava syy -tilaisuuksiin eri puolilla maata. STTK:n kanssa järjestetyssä STOP nyt! -mielenosoituksessa Helsingin Senaatintorilla oli 13 000 ihmistä. Lisäksi tuhannet työntekijät osallistuivat eri pituisiin lakkoihin hallitusta vastaan syksyllä 2023 ja keväällä 2024.
Mikään ei auttanut, vaan hallitus survoi esitykset läpi.
Mikä SAK ja liitot vastustavat hallituksen politiikkaa?
- Orpon-Purran hallitus leikkaa niiltä ihmisiltä, joilla on jo valmiiksi haasteita pärjätä. Esimerkiksi useat sosiaaliturvan leikkauksista osuvat samoihin ihmisin.
- Työelämään osuvista heikennyksistä suuri osa on ideologisia. Niillä on vain pieni vaikutus valtion talouteen tai työttömyyteen, mutta iso vaikutus työntekijöiden oikeuksiin ja ay-liikkeen toimintamahdollisuuksin.
- Hallitus on yrittänyt perustella politiikkaansa pohjoismaisella mallilla, mutta todellisuudessa se on ottanut vain rusinat pullasta. Muista maista on kopioitu vain ne asiat, jotka ovat olleet työntekijöiden kannalta huonompia kuin Suomessa. Hallitus on jättänyt huomiotta asiat, jotka ovat olleet paremmin kuin Suomessa.
- Yleensä lakeja muutetaan vastinpareittain eli jos työsuhdeturvaa leikataan, sitä parannetaan jossain toisessa kohdassa. Näin ei ole nyt: työnantajille ei ole hallitusohjelmaan kirjattu mitään merkittäviä lisävastuita.
- Työllisyys ei ole parantunut vaan päinvastoin. Myös eriarvoisuus ja tuloerot ovat lisääntyneet Suomessa.