Hyppää sisältöön
s a k·fi Näistä puhutaan Painava syy Lakko-oikeuden rajoitukset

Lakko-oikeuden rajoitukset

Orpo-Purran hallitus kutsuu muutoksia työrauhan parantamiseksi. Tosiasiassa kyseessä on joukko toimia, joilla halutaan rajoittaa sekä halukkuutta että mahdollisuuksia vaikuttaa ja osoittaa mieltä.

TÄLLÄ SIVULLA

Lakko-oikeuden rajoittaminen on ollut jo pitkään työnantajien tavoitteissa. Eduskunta hyväksyi hallituksen lakiesityksen 8.5.2024 ja lakimuutokset tulivat voimaan 18.5.2024, vaikka alun perin niiden piti tulla voimaan vasta heinäkuun alussa. Ay-liike on otettu mukaan valmisteluun, mutta vaikutusmahdollisuudet ovat olleet näennäisiä.

Poliittisia lakkoja rajoitetaan

Hallitusohjelmakirjaus

Pohjoismaisen käytännön mukaisesti poliittisen työtaisteluoikeuden käyttöä rajoitetaan enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin.

Nykytila

Suomessa on ollut poliittisia lakkoja koko 2000-luvulla vain muutamia. Siitä huolimatta hallitus on nostanut ne tikunnokkaan.

Poliittinen lakko-oikeus perustuu mm. YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin Suomi on sitoutunut. ILO:n mukaan ammattiyhdistyksillä pitää olla mahdollisuus protestilakkoihin ja mielipiteensä ilmaisemiseen yhteiskunnallisissa kysymyksissä, vaikka ne eivät suoraan kuuluisi työehtosopimuksissa sovittuihin asioihin. ILO toimii kolmikantaperiaatteella, joten myös työnantajat ovat sitoutuneet ILO:n sopimuksiin ja periaatteisiin.

Yhdistymisvapaus ja siihen sisältyvä työtaisteluoikeus on turvattu ILO:n sopimusten lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Euroopan ihmisoikeussopimus on Suomessa voimassa lakina. Tästä huolimatta lakimuutoksen jälkeen poliittisen työtaisteluoikeuden käyttö on rajoitettu enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin.

Rajoitus tuli voimaan 18.5.2024.

Vaikutukset

  1. Poliittisen työtaistelun rajoittaminen vie työntekijöiltä merkittävän mahdollisuuden vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Jos työtaistelu kestää vain päivän, sen painostusvaikutus on vähäinen ja työntekijän ääni voidaan helpommin sivuuttaa.
  2. Suomi siirtyy niiden maiden joukkoon, joissa sanan- ja mielipiteenvapautta rajoitetaan.

Tukilakkoja rajoitetaan

Hallitusohjelmakirjaus

Hallitus muuttaa lainsäädäntöä niin, että tukityötaistelut asetetaan suhteellisuusarvioinnin ja työriitalain mukaisen ilmoitusvelvollisuuden kohteeksi. Jatkossa laillisia tukityötaisteluita ovat ne, jotka ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin.

Nykytila

Tukilakolla muut ammattiliitot tukevat toisen ammattiliiton työtaistelua tai yhden ammattiliiton muiden sopimusalojen työntekijät tukevat yksittäisen sopimusalan työntekijöitä. Tukilakkojen avulla ammattiliitto pyrkii vauhdittamaan työehtosopimuksen syntymistä poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Tukilakot ovat laillisia, jos työtaistelu, jota tuetaan, on laillinen. Lakimuutoksen jälkeen laillisia tukityötaisteluita ovat ne, jotka ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin.

Rajoitus tuli voimaan 18.5.2024.

Vaikutukset

  1. Orpon-Purran hallitusohjelman mukaan laillisten tukityötaisteluiden tulisi olla kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin. Käytännössä joku ulkopuolinen taho siis määrittelisi, milloin tukilakko on laillinen. Suhteellisuus on mielipidekysymys. Kuka tekee tulkinnan ja millä perusteilla?
  2. Jos tukilakkoja ei voida enää käyttää tukitoimena, se heikentää pääriidan osapuolena olevien työntekijöiden asemaa. Pienet ammattiliitot ovat onnistuneet taistelemaan työnantajan heikennyksiä vastaan isompien tuella. Se on ollut myös merkittävää niillä aloilla, joissa työntekijöiden järjestäytymisaste on ollut pieni tai työntekijän asema muuten heikko.
  3. Tukilakoille on nyt laissa määrätty 7 päivän ennakkoilmoitusaika. Se lisää byrokratiaa ja hidastuttaa reagointia työnantajan toimintaan.

Lakkoon osallistuneelle työntekijälle 200 euron sakko, jos lakko todetaan laittomaksi

Hallitusohjelmakirjaus

Työtuomioistuimen laittomaksi työtaisteluksi tuomitseman lakon jatkamisesta säädetään työntekijälle 200 euron seuraamus­maksu laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta.

Nykytila

Aikaisemmin työntekijä ei voinut saada sakkoa, vaan vastuun kantoi aina työntekijöiden yhdistys. Lakimuutoksen jälkeen työtuomioistuimen laittomaksi työtaisteluksi tuomitseman lakon jatkamisesta voidaan säätää työntekijälle 200 euron seuraamus­maksu.

Sakko tuli voimaan 18.5.2024.

Vaikutukset

  1. Muutoksella haetaan pelotevaikutusta, joka vaikuttaa ihmisten halukkuuteen osallistua työtaisteluun. Vaikka tosiasiallisesti henkilökohtainen hyvityssakko tulee harvoissa tilanteissa maksettavaksi, sillä on helppo pelotella työntekijöitä.

Lakkosakkoja korotetaan roimasti

Hallitusohjelmakirjaus

Laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon tasoa korotetaan ja sakon ylärajaksi säädetään 150 000 euroa ja alarajaksi 10 000 euroa.

Nykytila

Hyvityssakolle ei ollut alarajaa, yläraja oli 31 900 euroa. Nyt laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon yläraja on 150 000 euroa ja alaraja 10 000 euroa.

Korotus tuli voimaan 18.5.2024.

Vaikutukset

  1. Muutoksella pyritään tosiasiallisesti estämään työtaisteluja. 150 000 euron suuruinen hyvityssakko vaikuttaa jo ammattiliittojen toimintaan. 10 000 euron alaraja esimerkiksi lyhyistä mielenilmauksista ammattiosastojen maksettavaksi on täysin kohtuuton sakko.

Muokkaukset tekstiin 14.8.2024

Kohtaan Poliittisia lakkoja rajoitetaan lisätty nykytilan kuvaukseen lause: Tästä huolimatta lakimuutoksen jälkeen poliittisen työtaisteluoikeuden käyttö on rajoitettu enintään yhden vuorokauden mittaisiin mielenilmaisuihin.

Kohtaan Tukilakkoja rajoitetaan lisätty nykytilan kuvaukseen lause: Lakimuutoksen jälkeen laillisia tukityötaisteluita ovat ne, jotka ovat kohtuullisia suhteessa tavoitteisiin ja joiden vaikutukset kohdistuvat vain työriidan osapuoliin.

Kohtaan Tukilakkoja rajoitetaan vaikutukset muutettu lause ”Tukilakoille ei ole laissa määrätty ennakkoilmoitusaikaa” muotoon ”tukilakoille on nyt laissa määrätty 7 päivän ennakkoilmoitusaika”. 

Kohtaan Henkilökohtainen hyvitysakko nykytilan kuvaukseen on lisätty lause: Lakimuutoksen jälkeen työtuomioistuimen laittomaksi työtaisteluksi tuomitseman lakon jatkamisesta voidaan säätää työntekijälle 200 euron seuraamus­maksu.

Kohtaan Lakkosakot nykytilan kuvaus on lisätty lause: Nyt laittomasta työtaistelusta tuomittavan hyvityssakon yläraja on 150 000 euroa ja alaraja 10 000 euroa.