Hyppää sisältöön
s a k·fi Liitot ja sopimukset Työehtoneuvottelujen seuranta

Työehtoneuvottelujen seuranta

Seuraamme näillä sivuilla SAK:laisten ammattiliitojen työehtosopimusneuvottelujen etenemistä.

SAK:laiset ammattiliitot neuvottelevat syksyllä 2024 ja keväällä 2025 useista työehtosopimuksista. Syyskuun lopussa päättyy muun muassa Finnairin lentäjien työehtosopimus, lokakuun lopussa hiihtokeskusalan sopimus ja marraskuun lopussa teknologiateollisuuden sopimus. Joulukuussa päättyy muun muassa monia kemian alan työehtosopimuksia ja mekaanisen metsäteollisuuden yrityskohtaisia sopimuksia.

Teollisuusliitto aloitti neuvottelut teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta syyskuussa. Mekaanisen metsäteollisuuden osalta liitto on jo solminut uuden työehtosopimuksen Stora Enson kanssa. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU hyväksyi syyskuussa kolmen sopimusalansa viimeisen vuoden palkankorotukset. JHL on puolestaan aloittanut neuvottelut kokonaan uudesta yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimuksesta.

Kevään 2025 aikana neuvotellaan muun muassa kuljetusalojen, kaupan alan, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palvelujen, elintarvikealojen, rakennusalojen sekä valtion ja kunta-alan työehtosopimuksista.

Kuukausikohtainen listaus sopimusten päättymisestä

Olemme listanneet yhdelle sivulle SAK:laisten alojen työehtosopimukset kuukausikohtaisesti niiden päättymisajankohdan ja irtisanomismahdollisuuden mukaan. Kuukausikohtaiseen listaan merkitään tummennettuina ne sopimukset, joita koskevat neuvottelut ovat alkaneet.

Kaksi kypäräppista rakennustyöntekijää neuvottelemassa rakennustyömaalla.

Valmiit neuvottelutulokset

Kokoamme listan neuvottelutuloksista, kun niitä alkaa syntyä. Tarvittaessa listaamme myös tiedot käynnissä olevista työtaisteluista.

Voimassaolevat työehtosopimukset

SAK:laisten ammattiliittojen voimassaolevat työehtosopimukset on koottu liittokohtaisille sivuille. Kustakin sopimuksesta esitetetään voimassaoloaika, kattavuus, sovitut palkankorotukset, tärkeimmät tekstimuutokset sekä linkki liiton työehtosopimussivulle.

Työehtoneuvottelujen sanasto

Kun ammattiliitot ja työnantajaliitot neuvottelevat työehtosopimuksista, on käytössä paljon termejä, joita ei juuri muualla kuule. Kokosimme neuvotteluihin, sopimuksiin, palkankorotuksiin, työehtomääräyksiin, työtaisteluihin ja sovitteluun liittyviä termejä ja avasimme niiden merkityksiä.

Lista SAK:laisista työehtosopimuksista ja niiden sopimuskausista