Yleissitovuuden heikentäminen vesittäisi työehtosopimukset
Työehtosopimusten kirjausten tekeminen vapaaehtoiseksi kuten Keskuskauppakamari esittää, vesittäisi työehtosopimusten merkitystä ja heikentäisi ammatillista järjestäytymistä. Keskuskauppakamari markkinoi ehdotuksensa yhdistävän yleissitovuuden ja paikallisen sopimisen parhaat puolet, mutta tämä tuskin pitää paikkaansa.
Jos yleissitovien työehtosopimusten kirjauksista voisi työpaikoilla laajasti poiketa ja vieläpä ilman luottamusmiehen kaltaisia tasapuolisen neuvotteluaseman turvaavia mekanismeja, niin lopputulos olisi todennäköisesti työehtosopimusten heikentyminen.
Ilman yleissitovuutta ajaudutaan kilpailemaan työehtojen heikennyksillä
Vapaus poiketa yleissitovien työehtosopimusten määräyksistä voi johtaa siihen, että yritysten välisessä kilpailussa pärjääminen edellyttää työehtosopimuksista poikkeamista alaspäin.
Jos esimerkiksi toimitilasiivouksen kilpailutuksen voittaa aina se, joka tekee halvimman tarjouksen jättämällä työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset tai lisät maksamatta, johtaa kehitys siihen, että työehtosopimusta noudattavat yritykset supistuvat ja työehtosopimuksen sivuuttavat yritykset kasvavat.
Tällaisen paikallisen sopimisen ja hintakilpailutusten logiikka voisi johtaa siihen, että ajan myötä työehtosopimus menettäisi merkityksensä kokonaan.
Yritysten välisen kilpailun ohella tätä voi tapahtua myös siten, että yritys uhkaa siirtävänsä tai siirtää työtä tehtäväksi sellaisiin tytäryhtiöihin, joissa suostutaan heikompiin työehtoihin. Tällainen voi kuulostaa foliohattupelottelulta, mutta Postin työehtokiistassa oli kyse tämän tyyppisestä konsernin sisäisestä työehtoshoppailusta.
Toisin sopimisen laajentaminen heikentäisi myös työehtosopimusten sisältöä
Yleissitovuuden heikentyminen voisi johtaa myös työehtosopimusten sisällön rapautumiseen. Työehtosopimusta noudattavien työnantajien on vaikea suostua työehtojen parannuksiin, jos uhkakuvana on, että heikommilla työehdoilla pelaavat kilpailijat vievät markkinat.
Myös ammattiliiton voi olla vaikea vaatia joukkovoimalla työehtosopimukseen parannuksia, jos iso osa jäsenistä on työpaikoissa, joissa työehtosopimusta ei paikallisen sopimuksen takia käytännössä noudateta. Ei ole järin mielekästä lähteä työtaisteluun sellaisen työehtoparannuksen puolesta, jota ei ehkä kuitenkaan omalla työpaikalla noudateta. Ilman uskottavaa työtaistelu-uhkaa ay-liikkeen mahdollisuudet sopia parannuksista työehtoihin heikkenee.
Yleissitovuuden poisto ei tekisi Suomesta Ruotsia
Yleissitovuuden kriitikot usein vetoavat siihen, että Ruotsissa ei ole vastaavaa yleissitovuutta kuin Suomessa. Ruotsissa on kuitenkin työehtosopimusten korkea kattavuus varmistettu työnantajien korkean järjestäytymisen ja järjestäytymättömien työnantajien tekemien liityntäsopimusten avulla.
Ei ole mitään takeita, että Suomi muuttuisi enemmän Ruotsin kaltaiseksi, jos täällä heikennetään työehtosopimusten yleissitovuutta. Yleissitovuuden poisto ei toisi Suomeen automaattisesti samoja instituutioita, jotka Ruotsissa varmistavat työehtosopimusten kattavuuden.
Yleissitovuuden horjuttamisen myötä työehtosopimusten kattavuus todennäköisesti alenisi ja erkaantuisimme muista pohjoismaista. Kirjoitin tästä blogin aiemmin.
Työehtosopimusten heikkeneminen veisi kauemmas pohjoismaisesta mallista
Jos kehitys menee siihen suuntaan, että työehtosopimusten soveltaminen vähenee ja samalla niiden kirjaukset vesittyvät, ajaudumme kohti maailmaa, jossa työehdoista päätetään lähinnä yritys- tai yksilötasolla.
Alakohtaiset työehtosopimukset hyödyttävät työnantajia monella tavalla – muun muassa varmistamalla tasapuolisen kilpailuasetelman, ulkoistamalla usein hankalat työehtoneuvottelut ja takaamalla työrauhan. Ymmärrän toki, että kollektiivisen sopimisen rapauttaminen on luonteva tavoite joillekin elinkeinoelämässä.
Yritys- ja yksilötasolla yrityksen neuvotteluasema on usein vahvempi, eli neuvotteluiden hajauttaminen lisäisi yritysten mahdollisuuksia määrittää työehdot.
Elinkeinoelämä ei kuitenkaan yksin määrää mihin suuntaan suomalainen työelämä kehittyy.
Pohjoismaissa kollektiivinen neuvottelu ja alakohtaiset työehtosopimukset ovat vakiintuneet keskeiseksi osaksi työmarkkinamallia, mutta kansainvälinen vertailu muistuttaa, ettei se ole vääjäämätön olotila. Tämän pohjoismaisen mallin säilyttäminen Suomessa edellyttää sitä, että kattavia työehtosopimuksia puolustetaan.
