Yhteistoiminta on parhaimmillaan yhteistoimintaa
Tammikuussa Suomen valtiojohdossa käytiin napakkaa sananvaihtoa siitä, oliko pääministeri ollut yhteydessä presidenttiin ennen kuin vaati Venäjää vapauttamaan vangitun oppositiojohtajan. Ihan oikein kaikki lopulta oli mennyt. Keuliminen kummankaan taholta ei olisikaan hyväksyttävää, koska perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. On siis olemassa marssijärjestys, on viralliset foorumit, joissa asioista keskustellaan ja linjataan – yhteistoiminnassa. Ja tästä pidetään kiinni tiukasti ja huolellisesti.
Tulkittaisiinpa työelämässäkin yhteistoiminta-sana yhtä suurella kunnioituksella ja pieteetillä kuin valtionhallinnossa!
Yhteistoimintalakia ollaan parhaillaan uudistamassa hallitusohjelman mukaisesti tukemaan paremmin työpaikkojen yhteistoimintaa ja turvaamaan mielekäs, turvallinen ja tuottava työelämä. Jo nykyinen yt-laki velvoittaa työnantajaa käymään jatkuvaa neuvottelua työtekijöiden kanssa ja toki hyviä esimerkkejä toimivasta vuorovaikutuksesta löytyy. Useasti kuitenkin yt-neuvotteluja käydään yrityksissä ainoastaan saneeraustilanteissa. Nekin saattavat olla harmaalla alueella, kun päätöksiä on tehty jo valmiiksi jossain muualla. Yhteistoiminta jää silloin pelkäksi muotomääräyksien täyttämiseksi.
Henkilöstö on yhtiön voimavara. Uudella lailla saatetaan päästä lähemmäs tätä ajatusta. Työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa työhönsä lisää tutkitusti tuottavuutta ja työhyvinvointia. Monessa asiassa yrityksen parhaat asiantuntijat löytyvät nimenomaan tuotannon puolelta.
Avoin viestintä ja vuorovaikutus ennen päätöksentekoa ja myös työntekijöiden aloitteesta mahdollistaisivat muutoksen ymmärtämisen ja työntekijöiden asiantuntemuksen täysimääräisen käyttämisen.
Valtaosa työnantajan ja työntekijän välisistä riidoista ratkeaa työpaikalla keskustelemalla ja sopimalla. Ratkaisun löytymistä auttaa, jos työpaikalla on neuvottelutaitoinen luottamushenkilö. Sopimisen kulttuuri ja aito yhteistoiminta luo lisäarvoa niin työnantajalle kuin työntekijälle.
Kirjoitus on julkaistu Kansan Uutisissa 7. helmikuuta
