Vuodenajat pätkivät työt 1960-luvulle saakka
Suomessa tuli 1600-luvulla voimaan palveluspakko, joka velvoitti jokaisen työllistämään itsensä joko omalla työllään tai toisen palveluksessa. Tuolloin pestit olivat piioilla, rengeillä, kisälleillä ja ruukkien työläisillä yleensä vuoden mittaisia.
Vuosityömalli ei välttämättä sitonut elinikäiseen työsuhteeseen. Maatalousyhteiskunta ei pysynyt paikoillaan, koska useat piiat ja rengit vaihtoivat maisemaa. Useat heistä siirtyivät pitäjästä ja maakunnasta toiseen etsiessään parempia työoloja tai korvauksia. Käsityöläisammateissa oppia hakeneet kisällit saattoivat vaelluksillaan kiertää useissa maissa.
Elinkeinovapaus 1860-luvun lopulla tarkoitti laillisen holhouksen päättymistä. Suomi muuttui paljon lyhyempien työsuhteiden maaksi.
Suomen työmarkkinat elivät 1800-luvun lopulta aina 1960-luvulle vuodenaikojen rytmissä. Kesällä oli runsaasti työtä ja talvisin työstä oli pulaa. Useat miehet kiersivät työn perässä jätkänkierrossa, jossa talvisin oltiin metsätöissä ja keväisin uitossa ja maatöissä. Kesäisin myös sahoilla, rakennuksilla ja satamissa oli töitä.
Metsätöissä tekemistä riitti harvoin koko talveksi. Työsuhteen pituutena oli yksi hakkuupalsta, jonka yksittäinen tukkijätkä tai porukka kaatoi. Maatöissä ja satamissa työt olivat useimmiten päivän tai parin mittaisia. Hanttihommissa rakennuksilla ja sahoilla työsuhteet saattoivat olla myös hyvin lyhyitä.
Muurarit, maalarit, kirvesmiehet, putkimiehet ja sähkömiehet olivat yleensä vain oman työvaiheensa verran kussakin rakennushankkeessa töissä. Tämä koski myös heidän aputyövoimaansa, joina useimmiten oli nuoria miehiä ja naisia. Sitten oli aika etsiä jo uusia töitä.
Pääosa sahojen ja niiden yhteydessä olleiden lautatarhojen työntekijöistä saivat niistä palkkaa vain osan vuotta. Sahat seisoivat vuodenaikojen, suhdanteiden ja raakapuun saannin rytmeissä.
Työttömyyskortistot sulkeutuivat kesäksi
Työllisyyden vuosirytmi näkyi suomalaisessa työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa monin tavoin. Kaupungit järjestivät hätäaputöitä talvisin. Ruumiillisen työn tekijöiden kannalta runsaat lumitalvet olivat kaupungeissa toivottavia, koska silloin oli luvassa ainakin lumenluontitöitä.
Valtiovallan hätäapu- ja työllisyystyöt ajoittuivat syksystä kevääseen, koska uskottiin, että maatalousyhteiskunnassa kesäisin kaikille halukkaille löytyy töitä. Tämän vuoksi työttömyyskortistot sulkeutuivat keväällä ja avautuivat vasta syksyllä.
Teollisuustyössäkään kokoaikainen ympärivuotinen työ ei koskenut kaikkia, koska konerikot, suhdannevaihtelut ja raaka-aineen saantiongelmat johtivat työpäivien karsimiseen tai tehtaan tilapäiseen sulkemiseen.
Työsuhteiden epävakaus ja lyhyys näkyi SAK:nkin kannanotoissa, kun Suomeen oli tarkoitus ajaa yleinen perhepalkkajärjestelmä. Useat työläisperheet olisivat jääneet vaille lapsilisää, mikäli se olisi edellyttänyt perheenelättäjältä joko 16:tta tai jopa 20 työpäivää kuukaudessa – vaikka tuolloin olikin käytössä kuusipäiväinen työviikko. Tämä olisi tarkoittanut, että lyhyissä tai kausiluontoisissa töissä olleet huoltajat olisivat jääneet useina kuukausina tai kokonaan vaille tätä etua.
Pahiten ongelma olisi koskettanut satama- ja metsätöitä, joissa harvoin riitti kuukaudessa kovin montaa työpäivää. Talvityöttömyydestä kärsineet rakennustyöläiset olisivat taas joutuneet talvikuukausina entistä ahtaammalle. Tämän takia SAK asettui jo vuoden 1947 lopulla kannattamaan yleistä lapsilisää, jonka ehtona ei olisi vanhempien palkkatyössä käynti.
Työttömyysvakuutusuudistus vuonna 1960 aloitti työllisyyspolitiikan irrottamisen vuodenaikojen rytmin mukaisesta sesonkityöajattelusta. Vähitellen Suomi alkoi muuttua jatkuvampien työsuhteiden yhteiskunnaksi. Ruotsiin muuton luoma työvoimapula ja hyvinvointipalveluiden ripeä kasvu vauhdittivat myös naisten tuloa kokoaikaisiin työsuhteisiin 1970-luvulla.
Useat lyhyet työsuhteet olivat useissa ammateissa työläisten arkea pitkään. Keikkatyöt ovat tänä päivänä jälleen monien ihmisten tapa ansaita elantonsa, saada sivutuloja tai täydentää opintotukea. Suomi ei ole kuitenkaan vielä palannut 1950-luvun tilanteeseen, jolloin suurten työalojen palkanansaitsijoista suuret joukot hankkivat pääasiallisen elantonsa lyhytkestoisissa sesonkitöissä.
Tapio Bergholm
SAK:n erikoistutkija
@tapio_bergholm
Kirjoitus on osa SAK:n Mahdollisuuksien aika -hanketta. Hankkeen toinen teema vuonna 2017 on alustatalous. Teemaa koskevat selvitykset valmistuvat joulukuun aikana.
