Viisi syytä, miksi työajan lyhennys on raikas ehdotus, mutta myös ongelmallinen
On tärkeää käydä keskustelua, mihin suuntaan haluamme pitkällä tähtäimellä uudistaa yhteiskuntaa ja työelämää. Ilman rohkeita visioita politiikka voi taantua tylsäksi hallinnoinniksi.
Näiden rohkeiden visioiden rinnalle tarvitsemme myös tylsiä realisteja ja laskelmia, jotta emme ajautuisi tavoittelemaan jotain sellaista, jota tarkemmin ajatellen emme haluakaan.
Työajan lyheneminen on ollut pitkäkestoinen trendi, ja se on luonteva reaktio tuottavuuden kasvuun. Näin se on varmasti myös tulevaisuudessa. Työajan lyheneminen pidentää vapaa-aikaa, jota voi viettää perheen, ystävien ja harrastusten parissa. Siitä olisi siis selkeitä ja suuria hyötyjä.
Ehdotus työajan lyhentämisestä on kuitenkin aiheuttanut myös huolta. Osa huolista on perusteettomia, mutta työajan lyhentämisellä on myös negatiivisia heijastusvaikutuksista, jotka on syytä ottaa vakavasti. Työajan lyhennys on mahdollista, mutta sen hyödyt ja haitat on punnittava.
1. Huoli kilpailukyvystä on turha.
Jotkut ovat kantaneet huolta siitä, että työajan lyheneminen murentaa kilpailukykyä. Tuoretta Etlan tutkimusta kilpailukykysopimuksen työajanpidennyksistä on käytetty tästä todisteena.
Huoli on kuitenkin turha. Kuten Etlan raportissakin todetaan, työajan pituus ei ole kilpailukyvyn tai työllisyyden kannalta ratkaisevaa. Työajan muutoksilla on merkitystä vain, jos niillä on vaikutusta yksikkötyökustannuksiin.
Jos työaika lyhenee äkillisesti ja yllättäen, se toki heikentää kilpailukykyä. Realistisempaa on kuitenkin, että työajan lyhennys tapahtuu vaiheittain tuottavuuden kasvaessa. Tällöin lyheneminen on hallitumpaa, koska se tapahtuu osana työehtoneuvotteluita, ja myös kilpailukyky sekä työllisyys voidaan turvata työajan lyhenemisestä huolimatta.
2. Työajan vaikutus tuottavuuteen on epäselvä.
Osa keskustelijoista on toivonut työajan lyhentämisen vahvistavan työllisyyttä ja tuottavuutta, mutta näin tuskin tapahtuisi laajassa mitassa. On toki hyviä perusteita, miksi työajan lyheneminen voi parantaa tuottavuutta: monissa töissä pitkän työpäivän tai -viikon aiheuttama fyysinen ja henkinen väsyminen alentaa tuottavuutta työpäivän tai -viikon viimeisillä tunneilla, ja joissain kokeiluissa työajan lyhentäminen on selvästi parantanut tuottavuutta.
Työajan ja tuottavuuden välistä suhdetta monimutkaistaa myös se, ettei tarkastelua pitäisi rajoittaa vain työpäivän tai -viikon aikaiseen tuottavuuteen. Vaikka viimeinen työtunti olisi tehottomin, mutta työntekijä oppii tunnin aikana jotain, joka kasvattaa tuottavuutta tulevaisuudessa, pitkien päivien vaikutus tuottavuuteen voi olla kokonaisuutena positiivinen. Professori Marko Terviö Aalto-yliopistosta kirjoitti tästä blogikirjoituksen.
Joihinkin työtehtäviin sisältyy myös merkittäviä kiinteitä aikasyöppöjä, jotka haukkaavat aina osan työajasta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi toimintaympäristön tai tutkimuskirjallisuuden seuraaminen, sisäiset palaverit, prosessien ylös- ja alasajot tai työvuoron vaihtoon liittyvä tilannepäivitys. Työajan lyhentyessä tällaiset tehtävät voivat viedä aiempaa suuremman osuuden työajasta, jolloin työajan lyhennys aiheuttaa suhteessa suuremman loven tehokkaaseen työaikaan.
Työajan lyhentäminen voi tarkoittaa saman työn jakamista useamman ihmisen kesken. Suuremmat tiimit tai organisaatiot voivat mahdollistaa tarkemman erikoistumisen, ja sitä kautta tuottavuuden kasvun, mutta toisaalta tuottavuus voi myös heikentyä, jos organisaation kasvaessa tiedonkulku tai johtaminen vaikeutuu. Tässäkin on varmasti eroja työpaikkojen välillä.
Teoriaa, empiriaa ja käsienheiluttelua löytyy siis moneen suuntaan. Tuntuisi luontevalta, että vaikutuksen etumerkki ja suuruus riippuvat työtehtävästä, työpaikasta ja yksilöstä. Oma käsitykseni on, että keskimäärin työajan vaikutus tuottavuuteen on vähäinen ja epäselvä. Vaikutussuhde menee pikemminkin toisinpäin, eli tuottavuuden kasvu voi johtaa työajan lyhentämiseen.
3. Työajan lyhennys haastaa julkisten palveluiden rahoituksen ja tuo painetta nostaa veroastetta.
Työajan lyheneminen vaikuttaa voimakkaasti hyvinvointivaltion rahoitukseen. Jos työajan lyhenemisen yhteydessä ei vastaavasti karsita esimerkiksi koulutus- ja terveyspalveluiden henkilöstömitoituksia, työajan lyheneminen johtaa siihen, että entistä suurempi osuus työvoimasta tarvitaan tuottamaan julkisia palveluita. Se tarkoittaisi painetta nostaa veroastetta.
Hyvin karkeiden ja yksinkertaistavien laskelmieni mukaan (liitteenä) työajan lyhentäminen esimerkiksi 20 prosentilla eli nelipäiväiseksi edellyttäisi veroasteen nostoa noin viidellä prosenttiyksilöllä, jotta julkinen talous säilyisi tasapainossa. Suhteutettuna Suomen bruttokansantuotteeseen se tarkoittaisi noin kymmentä miljardia euroa.
Veroasteen nousu on siis mielestäni luonteva kustannus siitä, että työaika lyhenee. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö työaika voisi lyhentyä. Historiallisesti työajat ovat lyhentyneet, ja samalla veroaste on noussut. Tuottavuuden parantuessa ostovoima on silti kasvanut. Voimme halutessamme jatkaa tätä kehitystä, kun tuottavuus kasvaa myös tulevaisuudessa.
Jos nelipäiväisen työviikon ja siihen liittyvän veroasteen noston toteuttaisi noin kahdenkymmenen vuoden aikana, tuottavuuskasvu riittäisi ylläpitämään ostovoiman nykytasolla työajan lyhentymisestä huolimatta.
Kannattaa myös muistaa, ettei veroasteen nousu ole mikään automaatio, vaan se vaatii poliittisia päätöksiä, jotka eivät välttämättä ole sen enempää helppoja kuin suosittujakaan.
4. Työaika on sekä yksilöllinen että yhteinen valinta.
Osa on tyrmännyt työaikakeskustelun sillä perusteella, että kukin voi kyllä itse valita oman työaikansa. Osin se onkin totta. Lainsäätäjällä ja työehtosopimusten osapuolilla on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa työaikoihin.
Erityisesti lyhyemmästä työajasta voi periaatteessa sopia varsin vapaasti riippumatta siitä, mitä laki tai sopimukset määrittävät säännölliseksi työajaksi. Työajan lyhentäminen ei siis välttämättä edellytä mitään kollektiivista päätöstä, vaan se voi tapahtua myös yksittäisten ihmisten ratkaisujen kautta.
Toisaalta työmarkkinoilla neuvottelutilanne on usein epätasapainoinen eikä yksilöllinen sopiminen ole aina helppoa tai kaikille käytännössä edes mahdollista. Esimerkiksi vuorotyössä normista poikkeavat työajat voivat olla käytännössä hyvin hankalia toteuttaa.
Ihmiset myös kilpailevat työmarkkinoilla ja esimerkiksi asuntomarkkinoilla muiden kanssa. Muita lyhyemmän työajan valitseminen voi johtaa siihen, että haluttu työpaikka, ylennys tai asunto menee jollekin, joka ei vaadi lyhennettyä työaikaa. Osin se on kuitenkin nollasummakilpailua, jossa järvenrantatonttien määrä ei riipu siitä, kuinka pitkää työpäivää me keskimäärin teemme.
Kollektiivinen sopiminen tai normin asettaminen lyhyemmästä työajasta voi siksi olla kaikkien yhteinen etu. Kirjoitin viime vuonna tästä teemasta blogikirjoituksen kesälomalaisen näkökulmasta.
Yhdessä sovitulla säännöllisellä työajalla voi siis olla merkitystä, vaikka yksilöllisesti voisimmekin sopia toisin.
5. Työajan lyhentäminen on arvovalinta: enemmän rahaa vai vapaa-aikaa?
Työajan lyhentäminen on siis mahdollista. Siitä olisi toisaalta kiistattomia hyötyä, mutta toisaalta myös haittoja. Etuja ja haittoja on punnittavia tarkoin, jotta tiedämme minkälaiseen tavoitteeseen haluamme suunnata.
Lyhyempi työaika toisaalta tarkoittaa suhteessa pienempiä palkkoja ja korkeampia veroja, mutta toisaalta vastapainona saamme enemmän arvokasta vapaa-aikaa.
Tuskin monikaan haluaisi palata kuusipäiväiseen työviikkoon, vaikka se voisi mahdollistaa miljardien veronkevennykset – mutta halummeko nelipäiväisen työviikon, jos se edellyttäisi miljardien veronkorotuksia?
Työajan lyhennys on mahdollista toteuttaa vaiheittain suuntaamalla tuottavuuden kasvun työajan lyhentämiseen ja veroasteen kasvuun ilman, että kasvattaisimme ostovoimaa nykyisestä, mutta haluammeko sitä?
En tiedä, mutta tällaisista isoistakin kysymyksistä kannattaa keskustella.
Kiinnostaako aihe vielä sinua?
Tein myös laskelmia, miten työajan lyhentäminen vaikuttaisi julkiseen sektoriin. Katso kuva alta ja lataa pdf, jossa laskelmani ovat laajemmin.
