Vähemmän uhkia, enemmän tulevaisuuden uskoa

Maailmanpolitiikka on sekaisin, ilmastokatastrofi uhkaa, Suomessa syntyvyys on laskussa ja huoltosuhde heikkenee, eriarvoisuus lisääntyy, soten vatvominen jatkuu, kunnat ajavat alas palvelujaan plus satoja ellei tuhansia muita ongelmia. Näyttää siltä, että kaikki menee päin sitä itseään.

Vai meneekö sittenkään?

Olin tänä syksynä Kouvolassa turvallisuusalan seminaarissa, jossa yksi alustajista harmitteli ääneen sitä, että Suomessa on sorruttu tietynlaiseen uhkaähkyyn. Lähes kaikki asiat halutaan nähdä uhkan, mahdollisimman huonon kehityskulun kautta. Syyllisiä on riittävästi: ainakin media, puolueet, poliitikot, työmarkkinajärjestöt, tutkijat, virkamiehet, erilaisista ”maailmanlopun ennustajista” puhumattakaan.

Ehkä yksi suurimmista syyllisistä tähän uhkaähkyyn on nimenomaan media, niin median oman käyttäytymisen kuin mediaan haluavien käyttäytymisen kautta. Jotta lukijat ja katsojat saadaan lukemaan, katsomaan ja klikkaamaan uutisia, vähintään otsikko on tehtävä mahdollisimman raflaavaksi, usein yliampuvaksi. Ja jotta media kiinnostuisi Sinusta, välttämättä pelkkä totuus ei riitä, vaan sitä on syytä hieman värittää, kärjistää.

Mutta hyvä kysymys on se, vastaako kaikki uhkaähkyily, asioiden ylidramatisointi aina todellisuutta vai onko mediasta saatava maailmankuva irtautunut todellisesta elämästä. Onko se jossain mitassa alkanut elää omaa elämäänsä, jota oikeasti ei ole olemassa tai että se ainakin kuvaa ympärillämme olevaa maailmaa liian mustavalkoisesti, yksipuolisesti. Toki median perustehtäväkin on olla kriittinen ja tuoda yhteiskunnallisia ongelmia esille.

Enkä minäkään halua sanoa, että kaikki olisi meillä ja muualla hyvin, ei tietenkään ole, mutta ehkä suhteellisuuden tajua niin tiedon tuottajissa kuin tiedon kuluttajissa olisi syytä lisätä. Asiat eivät aina suju kuin Strömsössä, mutta onhan ihmiskunta nykyhetkeen verrattuna elänyt huomattavasti heikompiakin hetkiä, eikä tarvitse edes mennä kovin kauaksi historiaan.

Eräässä toisessa seminaarissa alustaja kysyi yleisöltä, milloin syntyvyys on ollut suurinta Suomessa. No, kaikkihan sen tietävät: sodan jälkeen niin sanotut suuret ikäluokat näkivät päivänvalon. Mutta ei sotiminen sinällään syntyvyyttä nostanut, vaan se, että sodan jälkeen ihmiset näkivät, että nyt on toivoa paremmasta. Sotaa huonommin ei voi mennä. Tulevaisuus on pakosta aikaisempaa parempaa.

Niinpä. Ihmisille pitää luoda tulevaisuuden uskoa eikä joka käänteessä maalata piruja seinille.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Kuusankoski-lehdessä