Työmarkkinoilla tarvittaisiin vakauttavia ratkaisuja
Tänä keväänä on nähty lakkoja, pitkittyviä työehtoriitoja ja ostovoimaa rapauttavaa inflaatiota. Myös syksyn palkkaneuvotteluista voi taas ennustaa vaikeita.
Palkansaajat perustellusti aina tavoittelevat palkkaratkaisuja, joilla turvataan palkan ostovoimaa. Nopeasti nousseet hinnat lisäävät paineita isoille palkankorotuksille.
Myös kuntasektorille kaavailtu palkkaohjelma heijastuu tuleviin palkkaneuvotteluihin. Minkä tahansa ammattiliiton on vaikea perustella jäsenilleen, miksi heidän pitäisi tyytyä pieniin palkankorotuksiin ja ostovoiman heikentymiseen, jos samaan aikaan toiset saavat isompia korotuksia.
Inflaatiokierteen vauhdittaminen ei tue ostovoimaa
Palkankorotusten mitoittaminen tilapäisen inflaatiopiikin perusteella voisi kuitenkin kääntyä työntekijöitä vastaan. Isot palkankorotukset voivat kiihdyttää hintojen nousua, jolloin ostovoiman kasvu jäisi tilapäiseksi. Meillä on 80-luvulta kokemusta korkean inflaation ja isojen nimellisten palkankorotusten yhdistelmästä.
Ostovoiman ja talouden vakauden kannalta haitallisen ”hinta-palkka-spiraalin” välttämiseksi pohjoismainen ammattiyhdistysliike on pitkään pyrkinyt palkkapolitiikkaan, jossa palkankorotukset mitoitetaan tuottavuuskehityksen ja tavoitellun inflaation mukaan.
Tämä logiikka perustuu kuitenkin valtakunnallisesti koordinoituun palkkapolitiikkaan. Yksittäiselle alalle sovitut maltilliset palkankorotukset tuntuvat pahalta, jos samaan aikaan inflaatio kiihtyy muiden alojen isompien korotusten takia. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, työnantajien toimet ovat murentaneet koordinoidun sopimisen edellytyksiä.
Palkkaratkaisussa pitää huomioida myös kilpailukyky
Erityisesti osana euroaluetta Suomen pitää huomioida myös viennin hintakilpailukyky. Inflaatio syö palkansaajien ostovoimaa, mutta se ei välttämättä paranna ainakaan kaikkien yritysten palkankorotusvaraa.
Pahimmillaan talouden kantokykyyn nähden ylimitoitetut palkankorotukset voisivat johtaa samanlaisiin kilpailukykyongelmiin ja pitkittyneisiin talousvaikeuksiin kuin vuoden 2007 jälkeen kävi.
Isoihin palkankorotuksiin voi olla varaa
Talouden tilannekuva on kuitenkin monella tapaa sumussa. Syksyllä voi olla mahdollisuuksia selvästi totuttua isompiinkin palkankorotuksiin.
Energian ja raaka-aineiden kallistuessa yritysten kulut ovat kasvaneet, mutta samalla myös vientihinnat ovat nousseet. Jos tulot kasvavat samassa suhteessa kuin menotkin, niin kokonaisuutena vientiyritysten asema ei välttämättä heikenny.
Iso merkitys on silläkin, miten kilpailijamaissa reagoidaan nouseviin hintoihin. Jos muualla Euroopassa palkat nousevat nopeasti, niin se kasvattaa palkankorotusvaraa myös Suomessa.
Tämän suhteen olemme viisaampia syksyllä, kun monilla keskeisillä vientialoilla neuvotellaan seuraavan kerran työehdoista.
Yksipuolisesti asetettu tiukka palkkakatto ei pidä
Toimivan palkkakoordinaation keskeinen edellytys on sen yleinen hyväksyttävyys. Työnantajien yksipuolisesti määrittämä palkankorotuskatto ei täytä tätä kriteeriä.
Kuntasektorin vaatima palkkaohjelma on vain yksi ilmentymä siitä, että teollisuuden yksin asettamaan palkkakattoon ei ole sitouduttu laajasti.
Palkkakoordinaatio näyttää etenevän nyt eri tavalla. Teollisuuden palkankorotuksien päälle rakentuvat palkkaohjelmat ovat yhdenlaista vientinormiin perustuvaa palkkakoordinaatiota. Toisaalta tällainen malli, jossa muut saisivat automaattisesti isompia korotuksia, ei ymmärrettävästi tunnu reilulta teollisuuden näkökulmasta.
Yksipuolisesti asetetun tai ohitetun palkkakaton sijaan toimiva palkkakoordinaatio edellyttää yhdessä sovittuja keinoja perusteettomien palkkaerojen korjaamiseen.
Vanhoissa tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa ja viime vuosikymmenen keskitetyissä palkkaratkaisuissa oli mukana erilaisia matalapalkka-aloja tukevia elementtejä. Erillinen matalapalkkaerä tai osin euromääräiset palkankorotukset auttoivat kuromaan umpeen palkkaeroja. Ratkaisuihin sisältyi usein myös tuloeroja tasaavia sosiaaliturvamuutoksia.
Taloutta vakauttava palkkapolitiikka edellyttää uusia ratkaisuja
Yksi osa ratkaisua syksyn palkkaneuvotteluissa voisi olla PAM:n Annika Rönni-Sällisen avaus euromääräisistä palkankorotuksista koordinaation perustaksi. Se olisi keino yhdistää työnantajien toivoma ja palkkamaltin edellyttämä palkkakoordinaatio sekä työntekijöiden toivoma ja koordinaation pitävyyden edellyttämä solidaarisuus.
Se olisi myös kilpailukyvyn kannalta hyvä ratkaisu, koska euromääräisillä korotuksilla turvataan pieni- ja keskituloisten ostovoiman kehitystä kansantalouden kannalta halvemmin kuin prosenttimääräisillä korotuksilla. Venäjän hyökkäyssodan myötä kiihtynyt inflaatio iskee suhteessa kovimmin pienituloisiin, joten pieni- ja keskituloisia suosivalle palkkalinjalle on nyt erityisiä perusteita.
Myös Teollisuusliiton Riku Aallon ehdotus kilpailukykysopimukseen liittyvien maksusiirtojen perumisesta voisi olla osa ratkaisua. Sosiaaliturvamaksujen siirto palkansaajilta takaisin työnantajille tukisi palkansaajien ostovoimaa samalla tavalla kuin palkankorotus.
Maksujen palautus työnantajille mahdollistaisi myös sen, että tulevissa kilpailukykykriiseissä työnantajamaksuja voidaan taas tarvittaessa alentaa. Työnantaja voi ajatella maksusiirron olevan siis tavallaan vakuutus mahdollisten tulevien kilpailukykyongelmien varalle.
Työnantajat ovat muuttaneet sääntöjään niin, että keskitetyistä palkkaratkaisuista sopiminen ei ole mahdollista. Sosiaaliturvamaksuista EK:lla on kuitenkin yhä mandaatti sopia, eikä euromääräisiin palkankorotuksiin perustuvaan palkkakoordinaatioon sitoutuminen välttämättä edellytä keskusjärjestöjen välistä sopimusta.
Työmarkkinoilla on nyt huutava tarve yhteisille ratkaisuille, jotta vältetään heikentyvän ostovoiman, kiihtyvän inflaation tai rapautuvan kilpailukyvyn karikot.
