Työllisyyttä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä – Laadullisen työllisyyspolitiikan puolustuspuheenvuoro
Hallitus on toivonut työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia työllisyystoimista, jotka auttaisivat saavuttamaan hallituksen tavoitteen 75 prosentin työllisyysasteesta. Muiden työmarkkinajärjestöjen tavoin tietysti myös SAK vastaa hallituksen pyyntöön.
Mitään uusia ja ihmeellisiä taikatemppuja emme kuitenkaan ole keksineet. Esitämme muun muassa koulutuspanostuksia, joilla turvattaisiin koko väestölle työmarkkinoilla tarvittava osaaminen, työvoimapalveluiden vahvistamista, työttömyysturvajärjestelmän yksinkertaistamista, muutosturvaa irtisanottaville työntekijöille ja palkkatuen kehittämistä.
Tiedämme, että tällaisten keinojen työllisyysvaikutusten kvantifioiminen on hankalaa ja epävarmaa. Vaikutuslaskelmien puute ei kuitenkaan ole sama asia kuin vaikutusten puute.
Helpoiten työllisyysvaikutusarviot saa laskettua työnteon kannustimiin liittyville muutoksille.
Työnteon kannustimia voi parantaa keventämällä verotusta tai lieventämällä sosiaaliturvan ja palkan yhteensovitusta. Tällaisissa reformeissa synnytettyjen työpaikkojen hintalappu on kuitenkin niin iso, että toimet eivät edistäisi hallituksen tavoitetta julkisen talouden tasapainottamisesta. Esimerkiksi VM:n kannustinloukkutyöryhmä arvioi, että asumistuen tulosovitusta lieventämällä työpaikan hinnaksi tulisi 43 000 euroa/henkilötyövuosi ja verotuksen työtulovähennystä kasvattamalla jopa 80 000 euroa/henkilötyövuosi.
Toinen vaihtoehto työnteon kannustimien parantamiseen on sosiaaliturvan leikkaaminen. Olen pitänyt karkeana peukalosääntönä, että miljoonan euron leikkaus sosiaaliturvaan lisää työllisyyttä laskennallisesti noin 50 henkilötyövuodella. Näin laskien tavoite 60 000 uudesta työllisestä täyttyisi tekemällä reilun miljardin euron edestä sosiaaliturvan leikkauksia. Mittaluokka on absurdi: se vastaisi työttömyysturvamenojen puolittamista. On ilmeistä, että tällaisiin leikkauksiin ei ole halua Suomessa juuri kenelläkään – ei ainakaan SAK:lla.
Onneksi taloudellisten kannustimien parantaminen ei ole ainoa toimiva keino vahvistaa työllisyyttä. Vaikka empiirisen tutkimuksen perusteella tiedämme, että työnteon kannustimilla on vaikutusta työllisyyteen, tiedämme myös, että taloudelliset kannustimet eivät suinkaan ole ainoa tai tärkein asia työllisyyden kannalta.
Jos työnteon kannustimet olisivat tärkein työllisyyttä määrittävä tekijä, korkeimmat työllisyysasteet olisivat maissa, joissa kannustimet ovat parhaat. Näin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin, usein työllisyys on korkein maissa, joissa työnteon kannustimet ovat huonot. Vaikka kannustimilla on merkitystä, on selvästi muilla asioilla vielä enemmän merkitystä. Käsittelin tätä teemaa aiemmassa blogissani.
Tunnetussa ekonomistivitsissä empiirinen ekonomisti etsii kadonneita avaimiaan katulampun alta, vaikka hukkasi ne aivan muualle. Empiirikon on toki valittava tutkimuskohteensa datan saatavuuden mukaan, mutta työllisyyspolitiikkaa ei voi tehdä niin, että toimenpiteet rajataan vain niihin, joita on helpoin tutkia.
Työllisyystavoitteen kimppuun on lähdettävä myös keinoilla, joiden vaikutuksia on vaikea kvantifioida. Jos työllisyyspolitiikkaa tehtäisiin niin, että vain kannustinmuutosten vaikutusarvioihin uskotaan, ajaudutaan väistämättä kestämättömiin sosiaaliturvan leikkauksiin.
