Tulevaisuus ei ole peruttu – oppivelvollisuuden laajentaminen on ajankohtaista poikkeusoloista huolimatta
Maailmanlaajuinen pandemia, pulaa päivittäistavaroista, kuperkeikkaa heittävä maailmanpolitiikka ja yhteiskuntarauha niin ja näin. Kuulostaako tutulta? Näissä espanjantaudin ja kansalaissodan jälkimainingeissa vuonna 1921 Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuuslaki. Päätös ei syntynyt tuolloin empimättä, ja myöhemmin myös peruskoulun alullepano takkusi. Nämä kummatkin ovat kuitenkin nykyään koulutuspolitiikan kiiteltyjä ja tunnustettuja merkkipaaluja.
Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 vuoteen on kirjattu nykyiseen hallitusohjelmaan. Hallituksen tavoitteena on korottaa yleistä osaamistasoa ja puuttua pelkän peruskoulun varassa olevien heikkoon asemaan työmarkkinoilla. Olosuhteet ovat tämänkin koulutuspoliittisen uudistuksen edellä poikkeukselliset ja keskustelua uudistuksen tarpeellisuudesta käydään puolesta ja vastaan.
Matala koulutustaso luo haasteita työelämään
On fakta, että matalan koulutuksen omaavat jäävät monella mittarilla jälkeen työelämässä korkeammin koulutettuihin nähden. Erityisen selvästi erottuvat he, joilta perusasteen jälkeinen tutkinto puuttuu kokonaan. Ilman toisen asteen tutkintoa moni asia hankaloituu, ja työelämässä selviytyminen on miltei mahdotonta.
Työllisyysaste, työuran pituus ja odotettavissa oleva ansiotaso kohentuvat selvästi toisen asteen ja korkea-asteen tutkinnon suorittamisen myötä. Viimeisen 30 vuoden aikana työelämän osaamisvaatimukset ovat kohonneet merkittävästi, ja suorittavista tehtävistä siirrytään yhä enemmän asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin. Tilastojen valossa ammatillisen koulutuksen saaneilla on selvästi korkeampi työllisyysaste kuin ilman tutkintoa olevilla. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien työura on muita lyhyempi ja katkonaisempi, sillä heillä työttömyysjaksoja on enemmän ja ne ovat pidempiä.
Koulutustasolla on vaikutuksia myös hyvinvointiin
Koulutustasolla on myös todettu olevan yhteys yleiseen terveydentilaan. Mitä pidempi opintopolku, sitä terveempi kansalainen. Ongelmat terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat huomattavasti yleisempiä vähän koulutetuilla. Myös epäterveelliset elintavat ovat alemmin koulutettujen joukossa yleisempiä.
Koulutustason periytyvyys on oma lukunsa. Suomessa vanhempien koulutustaso vaikuttaa edelleen lasten ja nuorten koulutusvalintoihin sekä haluun ja intoon opiskella.
Työllisyyden noston ohella keskeinen peruste oppivelvollisuuden laajentamiselle on nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Koulutukseen hakeutuminen ja etenkin toisen asteen koulutuksen läpäisy madaltavat nuorten syrjäytymisriskiä merkittävästi. On toki todettava, että oppivelvollisuusiän pidentäminen ei yksin riitä. Lisäksi tarvitaan tukea ja ohjausta, jotta nuori löytää oman alansa ja saa opintonsa suoritettua.
Oppivelvollisuuden suorittamisen tulee olla joustavaa
Oppivelvollisuuden laajentaminen ei sulje pois yleistä eri koulutusasteilla tehtävää laatu- ja kehittämistyötä. Esiopetus, perusopetus ja toisen asteen koulutus ovat toisiaan tukeva kokonaisuus. Erimielisyyttä ei ole siitä, että lasten ja nuorten tulee saada peruskoulusta sellaiset tiedot ja taidot, joita lukioon ja ammatilliseen koulutukseen siirtyminen ja siellä opiskelu edellyttävät. Oppivelvollisuuden laajentamisen valmistelussa on esitetty malleja nykyisten nivelvaiheopintojen kehittämiseksi. Erilaisten ohjaus- ja tukipalveluiden sekä oppilas- ja opiskelijahuollon palveluiden kehittämistä on syytä jatkaa. Samat oppimistavat ja -menetelmät eivät sovi kaikille. Siksi oppivelvollisuuden suorittamiselle on oltava joustavat tavat.
Oppivelvollisuusiän nostaminen on vahva yhteiskunnallinen signaali nuorille siitä, että toisen asteen tutkinnon hankkiminen on edellytys työelämässä toimimiselle. Toisaalta se on vahva signaali koulutuspalveluja järjestäville yhteiskunnan toimijoille siitä, että jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle on aidosti järjestettävä jokin paikka tavoitteellisen toiminnan piiristä.
Oppivelvollisuuden laajentaminen on satsaus tulevaisuuteen
SAK:n tavoitteisiin oppivelvollisuuden laajentaminen on kuulunut jo pitkään. Perusteet uudistukselle eivät koronakevään aikana ole muuttuneet. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, mitkä ovat mielekkään arjen rakennuspalikat ja millä tiedoilla ja taidoilla tulevaisuuden yhteiskunnassa ja työelämässä pärjää. Oikeus sivistykseen, yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen, koulutuksen korkea laatu ja saavutettavuus sekä kiinnittyminen työelämään ovat edelleen relevantteja tavoitteita, joihin koulutuspolitiikalla tulee pyrkiä.
Poikkeusolosuhteista ei koskaan ole ollut puutetta, ja vaikeuksilla on aina voitu vetää matto uudistusten alta. Poikkeusolosuhteista huolimatta on kyettävä pitkäjänteiseen päätöksentekoon. Viime viikkoina on ollut huolestuttavaa kuunnella päättäjien puheita tulevaisuusinvestointien jäädyttämisestä. Tulevaisuutta ei ole peruttu, joten siihen pitää investoida. Osaamisen merkitystä ei voi kiistää, ja kriisistä nousemiseen tuskin löytyy tehokkaampaa keinoa kuin koulutus. Siksi oppivelvollisuuden laajentaminen tarvitaan.
