Tarvitsemme sopimista, emme repimistä

Metsäteollisuuden irtautuminen työehtosopimuksista on selvä jatkumo Elinkeinoelämän keskusliiton vetäytymiselle tulopoliittisista neuvotteluista. Kovat arvot ja lyhytnäköinen voitontavoittelu on saanut vallan suomalaisella työnantajapuolella. 

Työnantajien ääneen lausumaton tavoite on häikäilemättömästi heikentää palkansaajajärjestöjen vaikutusvaltaa, ja sitä kautta murentaa työntekijöiden edunvalvontaa ja vaikutusvaltaa omaa työtään koskeviin asioihin. Ratkaisulla on tulevaisuudessa laajempi vaikutus myös työttömyysturva- ja eläkejärjestelmien kehittämisestä neuvoteltaessa.

Työehtosopimusten yleissitovuus on työntekijän kannalta erittäin merkittävä asia. Ammattiliiton neuvottelema työehtosopimus on työntekijälle korvaamaton turva ja se tarjoaa etuja, joita lait eivät tuo. Palkankorotukset, vanhempainvapaat, sairauslomat, sairaan lapsen hoito, lomarahat, päivärahat, kilometrikorvaukset ja moni muu asia on sovittu nimenomaan työehtosopimuksissa. 

Positiivinen puoli asiassa uudessa tilanteessa on, että ammattiyhdistysliikkeen ja järjestäytymisasteen merkitys kasvaa. Järjestäytyminen kannattaa aina.

Vaikka työnantajapuoli puhuu paikallisesta ja työpaikkakohtaisesta sopimisesta, ohjeistus ja käskytys tulee monille yrityksille edelleen Etelärannan työnantajaliitoista. Asioita koordinoidaan kauppakamareissa ja yrittäjäjärjestöissäkin. Työntekijät tarvitsevat siis yhä vahvempaa ammattiyhdistysliikettä. Siis ammattiliittoja, jotka edustavat työntekijöitä ja sopivat työehdoista työnantajien kanssa. 

Ei kai meistä kukaan halua tilannetta, jossa eduskuntavaaleja kampanjoidaan teemalla kuka lupaa suurinta tai pienintä minimipalkkaa? Kuka lupaa eniten parannuksia tai heikennyksiä työehtoihin? Muuttuvatko ne jatkossa paljonkin aina eduskuntavaalien voimasuhteiden mukaan? 

Lainsäädäntö on aina hitaasti muuttuva ja kankea keino yhä kiihtyväsyklisemmäksi muuttuvassa maailmassa.  On paljon joustavampi järjestelmä pitää yllä neuvottelumekanismi työmarkkinajärjestöjen kesken. 

Työehdoista sopiminen ei ole ihan yksinkertainen laji. Työrauha myydään siellä, missä asioista sovitaan. Vaikea kuvitella, että pienet yritykset haluavat vuoden parin välein käyttää suuren osan rajallisista voimavaroistaan työehdoista neuvottelemiseen ja pilkkujen viilaamiseen. Ainakaan minä en ole tavannut kovinkaan monta pienen yrityksen omistajaa, toimitusjohtajaa tai yrittäjää, jonka intohimona olisi työehdoista sopiminen. Kyllä ne resurssit halutaan suunnata yrityksen kehittämiseen, usein erittäin hyvässä yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Ammattiliiton neuvottelema työehtosopimus on työntekijälle korvaamaton turva ja se tarjoaa etuja, joita lait eivät tuo.

Suomi on pieni kansakunta, jonka voimavaroja ei kannata käyttää keskinäiseen nahisteluun ja pullisteluun. Yhteistyön ja sopimisen kulttuuria on pidettävä yllä. Tänä päivänä se näyttää työmarkkinateemoissa jäävän palkansaajien ja palkansaajajärjestöjen harteille. Ei ole Suomen etu, jos ammattiyhdistysliike radikalisoituu, levottomuus lisääntyy työmarkkinoilla ja ennustettavuus heikkenee. Tarvitsemme sopimista, emme repimistä. Se on meidän kaikkien suomalaisten etu.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 9. lokakuuta.