Tärkeät aluevaalit
Useamman hallituksen enemmän tai vähemmän eri sisältöisenä valmistelema sote-uudistus etenee maan nykyisen hallituksen linjaamana kohti toimeenpanoa.
On kuitenkin hyvä huomata, että laki antaa uudistukselle vain hallinnollisen kehikon. Sen pohjalta tammikuun aluevaaleissa valittavat uusien hyvinvointialueiden valtuutetut päättävät, miten uudistus kullakin alueella toteutetaan niin, että uudistukselle asetetut tavoitteet toteutuvat. Tavoitteethan eivät sosiaali- ja terveyssektorin osalta ole vähäiset: hoitoon pitäisi päästä nykyistä helpommin ja palvelujen pitäisi olla tehokkaita, tasa-arvoisia ja kustannustehokkaita.
Vaikka tavoitteet ovat mittavat, niiden ratkaiseminen ei ole rakettitiedettä. Tähänkin asti kuntien valtuustoihin valitut eri puolueista ovat vuosikymmenet olleet päättämässä siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut kunnissa ja myös kuntayhtymissä on järjestetty. Kyse on siis kansanvallasta ja demokratiasta. Uusista hyvinvointialueiden valtuustoista ei saa tulla asiantuntijoiden monopolia.
Julkisuudessakin on annettu ymmärtää, etteivät ihmiset ole kovin hyvin selvillä, mistä aluevaaleissa ja hyvinvointialueissa on kyse. Se voi olla omiaan laskemaan muutenkin Suomen yleisesti alhaista äänestysaktiivisuutta. Kun tällaiseen väitteeseen törmää, kannattaa huomauttaa, että Suomessa vaaleilla valitut kunnanvaltuutetut ja muut demokraattisesti valitut päättäjät ovat pitäneet Suomen sosiaali- ja terveyssektorin asiat varsin hyvällä mallilla. Sote-päättäjän ei siis tarvitse olla sote-alan erityisasiantuntija.
Vaikka sote-uudistus on sinällään tarpeellinen, muun muassa väestön ikääntymisen takia, eivät suomalaiset päättäjät ole hoitaneet asioita mitenkään huonosti. Toki hoitojonoissa on välillä roikuttu, mutta koronapandemiakin on osoittanut, että Suomen malli on jo nyt maailman huippua. Kustannuksetkaan eivät ole kansainvälisessä vertailussa karanneet käsistä. Esimerkiksi Suomen terveydenhuoltomenojen suhde bruttokansantuotteeseen oli vuonna 2018 pohjoismaiden alhaisin. Myös käyttömenot asukasta kohti olivat pohjoismaiden pienimmät.
Eli aikaisemmat ja nykyiset päättäjät – tavalliset suomalaiset – ovat tehneet hyvää työtä. Samaa kansanvaltaista päätöksentekoa kaivataan myös uusille hyvinvointialueille. Eli siitä vaan rohkeasti ehdolle tai ainakin äänestämän sellaisia henkilöitä, joiden tietää antavan tukensa uudelle järjestelmälle ja sen kehittämiselle. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla, sillä vaaleissa on varmasti ehdolla myös heitä, joiden tavoitteena on enemmänkin heitellä kapuloita rattaisiin.
Sote-uudistus – unohtamatta hyvinvointialueille siirtyvää pelastustoimea – on myös työmarkkinapoliittisesti iso asia. Onhan sen sanottu olevan Suomen suurin liikkeenluovutus, kun noin 200 000 palkansaajaa siirtyy kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueiden palvelukseen. Työmarkkinatoimijoilla onkin tekemisen paikka, että uusilla alueilla henkilöstöllä on asialliset työehdot mukaan lukien työhyvinvoinnista huolehtiminen.
Osaavaa henkilöstöä on hyvä hyödyntää myös hyvinvointialueiden uusien palvelumallien kehittämisessä. Niiden kehittäminen on tärkeää paitsi hoidon saatavuuden ja kattavuuden vuoksi myös kustannuskehityksen hillitsemisen näkökulmasta. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyssektorin menot Suomessa ovat noin 20 miljardia euroa vuodessa eli noin 3600 euroa asukasta kohti.
Nyt kun olemme kovaa vauhtia menossa kohti aluevaaleja ja uusia hyvinvointialueita, jokaisen kannattaa ottaa sopivan myönteinen asenne tulevaan. Uudistus on merkittävä meille kaikille niin asiakkaina, potilaina kuin rahoittajina. Jos kaikki menee hyvin, uudistus tukee aluekehitystä, työllisyyttä ja ihmisten työkykyä. Tavoittelemisen arvioisia asioita.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin wanhattoverit.fi -sivustolla.
