Sysääkö sote-uudistus Suomen terveydenhuollon mestaruussarjasta maakuntasarjaan?
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta, sanotaan. Näin voi todellakin todeta, kun on seurannut sosiaali- ja terveysuudistuksen (sote) moninaisia vaiheita.
Samaan aikaan kun Suomessa on selvitystenkin mukaan maailman paras – tai ainakin parhaasta päästä oleva – terveydenhuoltojärjestelmä, myös taloudellisesti, sote-sektorista on haluttu tehdä Suomen suurin ongelma. Siltä se on ainakin näyttänyt näinä kaikkina tuotantokausina, mitä sarjaa on eri hallituksissa ja eduskunnassa esitetty. Ja näyttää vahvasti siltä, että uusi tuotantokausi on suunnitteilla.
Voisi siis kysyä senkin perään, miksi koko sote-sektorin uudistus on nostettu näin isoon rooliin poliittisessa päätöksenteossa, kun Suomessa on paljon akuutempiakin ongelmia, joita poliitikkojen soisi ratkovan. Pahimmillaan sote-uudistus voi jopa johtaa siihen, että ”maailman paras” tippuukin mestaruussarjasta maakuntasarjaan.
Varmasti Suomen sosiaali- ja terveyssektorilla on parantamisenkin varaa, muun muassa terveyskeskusjonojen lyhentämisessä ja terveyskeskuslääkäreiden saatavuudessa, mutta koko jättipaketin, mukaan lukien maakuntauudistus, laittaminen kerralla uusiksi johtaa helposti kivikkoiselle polulle. Kuten on huomattu.
Joten voisiko uudistuksessa hieman laskea kunnianhimon tasoa ja edetä kohti parempaa pienemmin askelin eikä kertaloikalla. Tulisi varmasti paljon parempaa jälkeä eikä korjaussarjoihin olisi niin suurta tarvetta.
Ainakin minun korviini poliitikkojen suusta on vastuutonta puhetta, kun todetaan, että ”tämä on nyt saatava maaliin ja että korjataan valuviat sitten myöhemmin”. Eli että päätös on tehtävä tuli mitä tuli. Korjataan myöhemmin. Ei ihme, että poliitikkojen arvostus ei ole ihan tapissaan.
Toki kaikkihan me tiedämme, mistä sote-vaikeudet hyvin pitkälle juontuvat. Nykyiset päähallituspuolueet ovat tehneet sopimuksen, että kokoomus saa valinnanvapauden ja keskusta maakuntauudistuksen. Tämän koplauksen jälkeen uudistusta on johdettu näistä kahdesta ideologisesta tavoitteesta lähtien, ja samalla uudistuksen alkuperäiset tavoitteet on unohdettu tai ainakin alistettu näille kahdelle ”päätavoitteelle”. Ei ihme, että sotkua syntyy.
Moni alan arvostettu asiantuntija on todennut, että sote-uudistuksen alkuperäiset tavoitteet eli muun muassa kustannusten hillintä, palvelujen parempi integraatio, terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen sekä valinnanvapauden lisääminen eivät jättikokonaisuudessa toteudu.
Jos ja kun yksityiset terveysjätit saavat/ottavat aikaisempaa suuremman osuuden sote-sektorista hoidettavakseen, on vaikea nähdä, että kustannukset edes reaalisesti lähtisivät laskuun. Valinnanvapaudesta, joka on kaunis sana, on taas annettu liian ruusuinen kuva. Jatkossakaan kuka tahansa ei voi sännätä hoitoon mihin tahansa, vaan valinnanvapaudellakin on rajansa. Integraatio terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välillä näyttää sekin ohkaiselta ainakin sillä perusteella, että pääpaino niin poliitikkojen kuin median osalta on ollut terveyspuolella, ei sosiaaliasioissa.
SAK:n lähtökohtana sote-uudistuksessa on ollut, että alkuperäisten tavoitteiden toteutuminen edellyttää vahvaa julkista palvelutuotantoa. Yhteistyötä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa toki tarvitaan, kuten tähänkin asti, mutta kuskin paikka on oltava julkisella sektorilla.
Jatkossa yksityisen sektorin on kuitenkin oltava avoimempi ja kannettava yhteiskunnallinen vastuunsa. Avoimuuteen liittyy muun muassa se, että yksityisten palveluntuottajien kustannusten ja tilinpäätösten on oltava julkisia, kuten julkisella puolella, josta se raha siis yksityiselle puolellekin valtaosaltaan tulee. Yhteiskuntavastuuseen taas liittyy muun muassa osallistuminen koko sote-järjestelmän kehittäminen sekä veronkierrosta pidättäytyminen.
Harri Järvinen
SAK:n yhteyspäällikkö
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Demokraatissa 1. marraskuuta 2018.
