Paikallinen sopiminen ei automaattisesti lisää työllisyyttä

Viime viikon perjantaina julkaistiin Työ- ja elinkeinoministeriön selvitys Paikallisen sopimisen tila ja edistämisen edellytykset. Selvitys on paikallista sopimista käsittelevän hallituksen työllisyystyöryhmän väliraportti syksyn työskentelystä. Selvityksessä kuvataan kattavasti paikallisen sopimisen juridinen kehikko, nykytila sekä kansainvälistä vertailua. Varsinaisia kehitysehdotuksia ei vielä tässä vaiheessa ole annettu. 

Yksi keskeisistä löydöksistä on, että tutkimuskirjallisuuden valossa paikallisella sopimisella ei voida osoittaa olevan välittömiä työllisyysvaikutuksia. Käytössä oleva taloudellinen tutkimustieto ei siis pysty osoittamaan, että lisäämällä paikallista sopimista, myös työllisyys ja työpaikat lisääntyvät. Tavoite jää enemmänkin toiveiden varaan.

Toive työllisyyden paranemisesta perustuu siihen, että paikallisen sopimisen katsotaan lisäävän pitkällä aikavälillä tuottavuutta, joka puolestaan realisoituisi uusiksi työpaikoiksi. Kasvanut tuottavuus on kuitenkin mahdollista ulosmitata yrityksistä sekä kasvaneina osinkoina että suurempina palkankorotuksina. Ei ole varmuutta siitä, että yritysjohto tekee investointipäätöksiä ja tietoisesti lähtee kasvattamaan yrityskokoa ja näin myös työllisyyttä. 

Voidaankin perustellusti todeta, että julkinen keskustelu paikallisen sopimisen lisäämisestä kumpuaa vähintään yhtä paljon poliittisista kuin taloudellisista tarkoitusperistä. 
Työnantajanpuolen usein myös ääneen sanottu työmarkkinapoliittinen tavoite on lisätä paikallisen tason joustavuutta. Joustavuus tarkoittaa sitä, että yrityksissä voitaisiin alittaa toimialatasolla sovitut minimityöehdot. Joissakin tapauksissa tämä voi olla yhteinen mahdollisuus, mutta ilman järjestäytynyttä, työehtosopimuksissa sovittua mallia, se saattaa johtaa ei-toivottuihin sivuvaikutuksiin. 

SAK ja yleisemminkin ay-liike on tuonut esiin huolen työntekijöiden toimeentulon heikkenemisestä. Suomi on toistaiseksi tunnettu maana, jossa palkkaköyhyys on eurooppalaisessa vertailussa kaikkein vähäisintä. Vain noin kolmen prosentin luokkaa. Esimerkiksi Ruotsissa luku on kaksinkertainen ja Saksassa peräti kolminkertainen.

Paikallisen sopimisen mukanaan tuoma huoli palkkatason putoamisesta ja toimeentulon heikkenemisestä, varsinkin työehtosopimusten ulkopuolella, on perusteltu. Kun kaupungistuminen jatkuu, on myös vaara, että alueelliset erot kasvavat entisestään. Paikallisen sopimisen vaikutukset toimeentuloon näkyvät tulevaisuudessa todennäköisesti enemmän Enontekiöllä kuin Espoossa. Tämä on hyvä ottaa huomioon poliittisessa päätöksenteossa.  

Kun hallituksen työryhmässä kevään aikana pohditaan, miten paikallista sopimista mahdollisesti edistetään, on huomiota kiinnitettävä enemmän myös negatiivisiin sivuvaikutuksiin, varsinkin kun suoraa työllisyysyhteyttä ei pystytä osoittamaan. Suomi on ennenkin menestynyt tasapainoisen lopputuloksen avulla paremmin kuin ryntäämällä äärilaidasta toiseen.