Pääministerillä liikaa valtaa?
Eronnut pääministeri Sipilä on hallituskumppaneidensa kanssa jo pitkään hehkuttanut, kuinka hallituskauden aikana Suomeen on syntynyt 140 000 uutta työpaikkaa ja työllisyysaste on noussut tavoitteena olleeseen 72 prosenttiin. Eli ”tulosta” voi sanoa tulleen, olivatpa uudet työpaikat sitten mistä tahansa johtuvia.
Mutta kun hallituksen itsensä rakentama sote-malli maakuntauudistuksineen ajautui eduskunnassa odotetusti lopulliseen umpikujaan, Sipilän tulos-hehkutus muuttuikin kuin salamaniskusta ulos-surkutteluksi – vain hetki ennen vaaleja! Pääministeri on vakuutellut ratkaisunsa olevan isänmaallinen eikä missään nimessä vaalitaktinen. Uskoo, ken on uskossaan vahva.
Olisi ehkä kannattanut miettiä hetki pidempään jo silloin, kun keskusta ja kokoomus rakensivat katastrofin ainekset sisältäneen poliittisen koplauksen, jossa tarkoitus oli ottaa maakunnat entistä vahvemmin keskustan komentoon ja luovuttaa yhteiset sote-rahamme kokoomuksen hellimien pääosin monikansallisten terveysjättien voiton tekemiseen ja verosuunnitteluun.
Hallituksen kaatuminen soteen oli siis pelkästään sen omaa syytä. Sote-peli olisi pitänyt viheltää poikki jo huomattavasti aikaisemmin, kun alkoi näyttää yhä selvemmältä, etteivät sotelle asetetut alkuperäiset tavoitteet – muun muassa terveyserojen kaventuminen, hoitoon pääsyn helpottuminen ja kustannussäästöt – tule toteutumaan.
On ollut vastenmielistä seurata, miten hallitus halusi pitää soten, ja sitä kautta maakuntauudistuksen, hengissä kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin eroonsa saakka, jopa perustuslain alistamisella päivänpolitiikan työvälineeksi. Tuntui, ettei sote- ja perustuslakiasiantuntijoiden mielipiteillä ollut mitään merkitystä, kun hallitus ajoi sotea kohti maalia. Milloin perustuslain piti joustaa, milloin eduskunnan vakiintuneiden työtapojen.
Koko hallituksen meno on ollut ennen näkemättömän härskiä, itsekästä ja ylimielistä. Välillä olen jopa pohtinut, onko nykyinen poliittinen järjestelmämme liiaksi pääministerivetoinen, pääministerivaltainen. Toki jokainen pääministeri tekee vallastaan aina omanlaisensa muun muassa arvomaailmansa, persoonansa, osaamisensa ja toivottavasti myös perustuslain puitteissa.
Mutta näyttää siltä, että riittävän voimakastahtoinen ja vaikkapa sitten jääräpäinen pääministeri voi olla aikamoinen itsevaltias Suomessa, jossa kuitenkin vannotaan demokratian ja parlamentarismin nimiin. Sipilän osaltahan tämä toteutui muun muassa silloin, kun hän runnoi hallituksen erolla uhkaamisella mainitun poliittisen koplauksen läpi ja sitten vaalikauden viime hetkillä teki käytännössä täysin omavaltaisen ratkaisunsa ja erotti koko hallituksen. Sivuilleen vilkuilematta.
Yhteenvetona eronneen hallituksen taipaleesta voi todeta, että sen todellisen ytimen muodostaneet yritysjohtajat ovat tehneet toimitusjohtajamaisia päätöksiä välittämättä puoluetovereistaan, hallitustovereistaan, oppositiosta, kansan mielipiteestä, asiantuntijoista, demokratian ja parlamentarismin hengestä eivätkä edes kansallisesta omaisuudestamme. Kaikkea on ohjannut jokin muu kuin mitä demokraattisen länsimaisen sivistysvaltion johtaminen edellyttäisi.
Kirjoitus on julkaistu Demokraatissa 21.3.
