Miljardit kehitysmaiden työntekijät kärsivät ilmastotoimien riittämättömästä rahoituksesta

On torstai-ilta ja YK:n COP29-ilmastokokouksen pitäisi loppua huomenna. Silti tunnelmat ovat edelleen sekavat. Virkahenkilöt siirsivät alkuviikosta kapulan ministereille, mutta sekään ei parantanut tilannetta. Venäjän ja arabimaiden kainalossa olevalla puheenjohtajamaa Azerbaidžanilla ei ole kykyä eikä halua johtaa ilmastokokousta kaikkia tyydyttävään lopputulokseen.

Kokouksen pääasiaa – uuden ilmastorahoitustavoitteen tekstistä sopimista – koskevissa neuvotteluissa ei ole edistytty. Tämän vuoksi muutkin neuvotteluteemat jumittavat. Jos kehitysmaat eivät saa selkeää ja riittävän korkeaa rahoituslupausta teollisuusmailta, ne eivät ole halukkaita neuvottelemaan esimerkiksi Euroopan unionille tärkeistä asioista. EU:lle merkittäviä asioita ovat päästöjen vähentäminen, päättäminen kunnianhimoisen maailmanlaajuisen tilannekatsauksen jatkotyöstä sekä sukupuolten tasa-arvoa edistävä toimintaohjelma.

Teollisuusmaat ovat toistaiseksi sitoutuneet rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia 100 miljardilla dollarilla vuosittain. Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa neuvottelijoiden tärkein tehtävä on päästä sopuun siitä, kuinka paljon rahoitusta on saatavilla jatkossa, mitkä maat osallistuvat rahapotin keräämiseen sekä kenelle ja mihin toimiin rahaa ohjataan. Lisäksi neuvottelijoiden pitäisi päästä yksimielisyyteen siitä, mikä osuus rahoituksesta on julkista ja mikä yksityistä.

Pyrimme edistämään kunnianhimoista ilmastorahoituspäätöstä, joka sisältäisi riittävästi varoja sopeutumistoimiin sekä vahinkoja ja menetyksiä korjaaviin toimiin.

Painetta luodakseen kehitysmaiden G7-ryhmä esitti yksimielisesti rahoitustavoitteeksi 1 300 miljardia dollaria vuodessa, josta suurimman osan pitäisi olla julkista rahaa ja jota kerättäisiin 2030-luvun ajan. Hieman eroja kehitysmaiden välillä löytyy siitä, pitäisikö rahoitusta suunnata kaikkiin kehitysmaihin vai erityisesti vähiten kehittyviin ja haavoittuvassa asemassa oleviin maihin.

Bakun ilmastokokouksessa on paikalla noin sata ammattiliittojen työntekijää, jotka edustavat globaalisti noin 200 miljoonaa ihmistä. Pyrimme edistämään kunnianhimoista ilmastorahoituspäätöstä, joka sisältäisi riittävästi varoja sopeutumistoimiin sekä vahinkoja ja menetyksiä korjaaviin toimiin. Myös ilmastotoimissa ammattiliittojen edustajat korostavat ”ketään ei jätetä” -periaatetta.

Ammattiyhdistysliikkeen viesti ilmastoneuvottelijoille on selkeä: Miljardit kehitysmaiden ihmiset, joista suuri osa on työntekijöitä, kärsivät nyt siitä, että ilmastotoimille ei ole riittävästi rahoitusta. Aikaisemmin sovitulla 100 miljardin vuosirahoituksella voidaan hyvin vaatimattomasti korjata ilmastonmuutoksen aikaansaamia tuhoja ja suojautua ilmaston lämpenemisestä johtuvilta luonnonkatastrofeilta. Tiedämme, että resursseja ilmastotoimiin on saatavissa. Suurilta yrityksiltä, rahoitusalan toimijoilta ja miljardööreiltä pitää vaatia uusia ilmastomaksuja ja -veroja.

Äärimmäinen kuumuus tekee työelämästä kestämättömän miljoonille ihmisille.

Tarvitsemme myös poliittisia johtajia, joka ovat valmiit tekemään oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa yhdessä työntekijöiden ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tämä on ehdottoman tärkeää, koska työntekijät kohtaavat työssään mitä erilaisempia ilmastouhkia jo nyt. Äärimmäinen kuumuus tekee työelämästä kestämättömän miljoonille ihmisille. Tulvat ja myrskyt aiheuttavat laajoja vahinkoja elintärkeälle infrastruktuurille, mutta murentavat myös työntekijöiden toimeentulon. Koska suuri osa kehitysmaiden työntekijöistä tekee lisäksi epävirallista työtä, ei heillä ole oikeutta esimerkiksi sosiaaliturvaan luonnonkatastrofien iskiessä.

Ilmastorahoitus onkin ohjattava kestävään yritystoimintaan, jonka kiinteänä osana pitää aina olla ihmisarvoinen työ. Niin valtioiden kuin yritystenkin on sitouduttava osana ilmastotoimia työntekijöiden oikeuksien edistämiseen, työmarkkinaosapuolten sekä naisten, alkuperäiskansojen, nuorten ja osatyökykyisten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Tästä kaikesta on kyse, kun työntekijät vaativat oikeudenmukaista siirtymää osaksi ilmastopolitiikkaa.

Myös ilmastopolitiikan paradigma pitää muuttaa, jotta kunniahimoisen ilmastopolitiikan tekeminen on mahdollista. Ilmastopolitiikan ytimeen on saatava ihmisten taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset oikeudet. Valtioiden on vihdoin hyväksyttävä, että oikeudenmukainen siirtymä päästöttömään yhteiskuntaan maksaa paljon. Vaihtoehtoja ei ole. Silmien ummistaminen ja rahoitustarpeiden vähättely maksaisi vielä enemmän niin rahassa kuin ihmishengissä.