Mikä on asuntotuotannon uusi normaali?
Koronakriisi on saanut monet pohtimaan asumista uudella tavalla. Jotkut ovat tehneet suuria valintoja ja lähteneet kotiseudultaan työn perässä. Useimmat SAK:n liittojen jäsenet tekevät työtä, jota ei voi viedä kotiin, vaan koti on vietävä työn luokse. Kun tehdas, telakka, hotelli tai ravintola lomauttaa, epätietoisuus tulevasta vaivaa mieltä. Monen kevät on kulunut asunnossa, joka oli ehkä tarkoitettu työkämpäksi, kunnes jotain parempaa löytyy. Sitten löytyi koronavirus.
Työn luonteesta riippumatta pandemia on asettanut uusia kysymyksiä lähes kaikille kotitalouksille. Mikä on paras asumismuoto uudessa normaalissa? Täytyykö kotoa löytyä pysyvät etätyöpisteet jokaiselle ansiotyötä ja opiskelua varten? Miten yhteiselämä sujuu saman katon alla, jos arki pyörii pitkiäkin aikoja kodin ympärillä? Entä mahdollisuudet harrastuksiin ja rauhoittumiseen?
Kiinteistöalan keskusliiton mukaan vanhoja asuntoja myytiin huhtikuussa reilu kolmannes vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Loma-asuntojen kauppa sen sijaan lähti jyrkkään kasvuun ja saavutti esimerkiksi Päijät-Hämeessä 55 prosentin ja Pirkanmaalla 82 prosentin lukemat. Kymmenien prosenttien vaihtelut myntimäärissä ovat väliaikaisia, ja asuntomarkkinat tulee tasoittumaan yhteiskuntien vähitellen avautuessa. Olennaisempaa onkin selvittää, minkälaisia asuntoja suomalaiset tarvitsevat tulevaisuudessa, ja minne ja kuinka paljon asuntoja tulisi rakentaa.
Ennen koronaa totuimme siihen, että muuttoliike suuntautui kasvukeskuksissa kantakaupunkien alueelle, jopa aivan ydinkeskustoihin. Muutos oli huomattava verrattuna reilun kymmenen vuoden takaiseen kehyskuntailmiöön, kun tilaa ja elämänlaatua haettiin omakoti- tai rivitaloista kaupunkien ja maaseudun rajapinnasta. Keskusta-asumisen suosion ohella asuntomarkkinoiden kahtiajako kiihtyi. Suurten kaupunkien ja erityisesti pääkaupungin keskustoissa neliöhinnat löivät aikaisemmatkin ennätykset osin myös asuntosijoittamisen ja lyhytvuokraustoiminnan myötä.
Tilanne on aivan toinen kasvukeskusten talousalueiden ulkopuolella. Joillain paikkakunnilla rakennuksilla katsotaan olevan vain käyttöarvoa, eikä kunnossa oleville taloillekaan löydy ostajia. Puhutaan taloyhtiöistä, jotka eivät saa lainaa LVI-remontteihin, koska pankit eivät usko kiinteistöjen menevän kaupaksi mihinkään järkevään hintaan.
Kansantalouden kannalta on tärkeää, että asuntotuotanto kykenee vastaamaan kysyntään sekä lähitulevaisuudessa että pitkällä aikavälillä. Patoutunut kysyntä purkautuu jossain vaiheessa ja nostaa asuntohintoja sitä enemmän, mitä vähemmän asuntoja on tarjolla kysyntään nähden. Rakennustoiminta on hyvä elvytyskohde, sillä se työllistää välittömästi ja tukee talouskasvua pitkällä aikavälillä, kun työn perässä muuttaville on tarjolla riittävästi asuntoja. Väestökehityksen, muuttoliikkeen ja työvoimatarpeen muutoksia ei ole helppo ennustaa, kuten kuluneet pari vuosikymmentä osoittavat.
Asuntotuotannolla vaikutetaan yhteiskunnan taloudelliseen ja sosiaaliseen rakenteeseen, ilmastokehitykseen ja ympäristön kestävyyteen. Energiatehokas rakentaminen ja toimiva yhteiskuntarakenne vähentävät päästöjä sekä parantavat elämänlaatua. Kasvukeskusten hallittu rakentaminen edellyttää näkemystä pitkän aikavälin kehityssuunnasta. On hienoa, että hallitus sai solmittua maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimukset suurimpien kaupunkiseutujen kanssa vuosille 2020–2031. Suunnittelun tavoitteet on jatkossakin pidettävä korkealla, jotta keskeiset rakennus- ja liikennehankkeet saadaan toteutettua oikeaan aikaan.
Tänään julkaistu Asuntotuotantotarve 2040 -tutkimus sisältää kaksi skenaariota asuntojen tuotantotarpeen arvioimiseksi. Tilastokeskuksen alueelliseen väestöennusteeseen perustuvassa trendiennusteessa kotitalouden koot pysyvät samalla tasolla ja kutistuvat kotitaloudet -ennusteessa yhden aikuisen kotitalouksien osuus kasvaa. Lisäksi katsauksessa arvioidaan COVID-19 -epidemian vaikutusta asuntotuotantoon. Tutkimuksen ohjausryhmään kuuluivat Rakennusteollisuus RT, Ympäristöministeriö, Kuntarahoitus, Suomen Hypoteekkiyhdistys ja SAK.
