Lisää sopimista työpaikoilla vai sittenkin työnantajan yksipuolista määräysvaltaa?

Keskustelu siitä, saako paikallisesti sopia laajasti vai ei, tuntuu kiertävän kehää. Työnantajien etujärjestöt vaativat paikallista sopimista ratkaisuksi yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen ja palkkaratkaisut pitäisi avata paikalliselle sopimiselle vielä nykyistäkin laajemmin. Toisaalta julkisuudessa puhutaan siitä, että kaikki työnantajat eivät voi hyödyntää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. 

Me SAK:ssa ajattelemme, että paikallista sopimista pitää kehittää, mutta kunkin alan tarpeet huomioiden ja olemassa olevan työehtosopimusjärjestelmän kautta. 

Oman alansa liittoon kuuluvilla järjestäytyneillä työnantajilla on varsin laajat, liittojen neuvottelemat oikeudet sopia työpaikkatasolla asioista. Liittoihin kuluvat työnantajat vaikuttavat itse työehtosopimustensa sisältöön oman toimialaliittonsa kautta. Jokaisella työehtosopimuskierroksella paikallisesti sovittavia asioita on neuvottelupöydällä ja niiden määrä työehtosopimuksissa on lisääntynyt kierros kierrokselta. Sopia siis työpaikoilla voi.

Kuka päättää, mistä asioista työpaikoilla sovitaan?

Kysymys kuuluukin: Mistä muusta pitäisi voida sopia. Kun tähän kysymykseen haetaan vastausta, nousevat esiin toimialakohtaisesti neuvotellut palkankorotukset. Palkoista ei ole enää vuosiin sovittu keskitetysti, vaan jokainen toimiala sopii korotukset ja niiden jakamisen periaatteet omassa neuvottelupöydässä. Tästä huolimatta osa työnantajista on sitä mieltä, että palkankorotukset pitäisi voida jakaa työpaikalla työnantajan parhaaksi katsomalla tavalla. 

Meille on tärkeää, että kaikkien palkansaajien ostovoima kasvaa ja kaikki saavat osansa tuottavuudesta. Useilla aloilla osa korotuksesta jaetaan kaikille yleiskorotuksena, ja osan jakamisesta sovitaan paikallisesti. Paikallisesti sovittava erä toimii monilla aloilla, mutta tässä on tärkeää jättää työnantajia ja työntekijöitä edustaville neuvottelijoille mahdollisuus sen arvioimiseen, mikä sopii parhaiten. Ratkaisun takana ovat kuitenkin aina toimialan yritykset ja työntekijät. Sieltä kumpuaa mandaatti neuvottelijoille, työntekijä- ja työnantajaliitot eivät neuvottele yhtään ratkaisua ilman jäsentensä hyväksyntää. 

Työnantajapuolella peräänkuulutetaan joustoja ja paikallisten olojen huomioimista samalla kun puhutaan myös kustannuskilpailukyvystä. Onko tavoitteena lisätä sopimista työpaikoilla vai sittenkin direktiovaltaa, työnantajan yksipuolista valtaa päättää asioista? Esimerkiksi palkkaratkaisuissa on suuri ero sillä, miten rahaa jaetaan, jos sopimukseen työpaikalla ei päästä. Valitseeko työnantaja itse, kenelle osuudet menevät vai jaetaanko ne silloin kaikille?

Osansa keskusteluun tuo Metsäteollisuus ry:n päätös luopua liittokohtaisesta työehtosopimustoiminnasta. Seuraavan kerran työehtosopimukset neuvoteltaneen metsäalalla yrityksissä. Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa lokakuussa, että samalla tavoitteena on lisätä työnantajan direktiovaltaa, joka on vastakohta paikalliselle sopimiselle.

Me emme halua lisätä työnantajien direktiovaltaa työpaikoilla, vaan sen sijaan varmistaa, että myös työntekijöiden ääni tulee kuulluksi. Jos työmarkkinoille tahdotaan rakenteellisia uudistuksia, pitää työnantajan yksipuolisesta määräysvallasta ajatella uudella tavalla ja joustaa kohti sopimista. Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että asioista sopiminen lisää jaksamista ja työhyvinvointia ja on myös yhteydessä tuottavuuteen.

Järjestäytymättömät työnantajat eivät voi poimia rusinoita pullasta

Pieniä ja keskisuuria ja usein järjestäytymättömiä yrityksiä edustava Suomen Yrittäjät on vaatinut, että paikallinen sopiminen pitää ulottaa järjestäytymättömiin, yleissitovien työehtosopimusten piirissä oleviin yrityksiin.

Suomessa työelämän sääntely tapahtuu kolmella tasolla: Kansallisella työlainsäädännöllä, alakohtaisilla työehtosopimusratkaisuilla ja asioista paikallisesti sopien. Järjestelmämme on rakentunut sen ajatuksen varaan, että työehtosopimusosapuolet, työnantaja- ja työntekijäliitot, yhdessä arvioivat, mistä asioista voi ja kannattaa työpaikoilla sopia. 

Työlainsäädännöllä ja työehtosopimuksilla taataan vähimmäistaso, työntekijän katsotaan tarvitsevan suojaa muun muassa työssä jaksamisen, kohtuullisten työaikojen ja vähimmäispalkkojen turvaamiseksi. Liitot ovat antaneet mahdollisuuksia sopia paikallisesti myös työehtosopimusta heikommista ehdoista eli heikentää työntekijän turvaa. 
Sopiminen työpaikoilla lähtee luottamuksesta ja siitä, että liitot työehtosopimusneuvotteluissa antavat mandaatin sopia paikalliselle tasolle. Näistä sopimuksista tulee pääsääntöisesti osa työehtosopimusta ja niitä sovelletaan työpaikan työntekijöihin kuten muitakin säädöksiä. 

Paikalliset sopimukset säätelevät laajimmillaan isojen työntekijämäärien keskeisiä työehtoja, kuten työaikoja ja palkkausjärjestelmiä. Sopimuksia joudutaan tulkitsemaan osana työehtosopimuksia ja tällöin täytyy olla yhdenmukaiset menettely- ja riidanratkaisumenetelmät. 

Paikallisia sopimuksia ei voida tehdä kahdenlaisilla pelisäännöillä, vaan oikeuksien ja velvoitteiden tulee olla samoja. Jos järjestäytymättömät työnantajat – jotka eivät neuvottele työehtosopimuksia – saavat oikeuden sopia paikallisesti, täytyy heillä olla samat velvollisuudet kuin järjestäytyneillä. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea luottamusmiestä sopijakumppanina.

Jos toimivasta nykymallista lähdetään irtautumaan, on varmaa, ettei paikallinen sopiminen ainakaan lisäänny. Sen sijaan nykyistä järjestelmää kehittämällä ja samoihin pelisääntöihin sitoutumalla syntyy lisää laadukkaita, yritysten ja työpaikkojen toimintaedellytyksiä parantavia paikallisia sopimuksia. 

SAK:laisilla työpaikoilla on pitkät perinteet hyvin toimivasta sopimusjärjestelmästä, jota voidaan kehittää varmistamalla tasapuolinen neuvotteluasema ja vahvistamalla luottamusmiehen roolia neuvotteluosapuolena.