Keskustelu kannustinloukuista kaipaa realismia ja inhimillisyyttä
”Jokaiseen ongelmaan on aina hyvin tunnettu ratkaisu – selkeä, uskottava ja väärä.”
Tämä yhdysvaltalaisen yhteiskuntakriitikko H. L. Menckenin toteamus ei varmaankaan liittynyt sosiaaliturvan kannustinloukkuihin, mutta se sopii siihenkin hyvin. Kannustinloukkujen korjaamiseksi usein esitetään erilaisia selkeitä ja äkkiseltään uskottavan oloisia ihmelääkkeitä, mutta yhteistä niille on se, että ne eivät kesti tarkempaa tarkastelua.
Heikot kannustimet kuuluvat hyvään sosiaaliturvajärjestelmään
Huonot taloudelliset kannustimet työnteolle ovat välttämätön osa hyvää sosiaaliturvajärjestelmää.
Työn taloudelliset kannustimet seuraavat suoraan työttömän ja työssäkäyvän välisestä tuloerosta. Mitä lähempänä työttömän tulotaso on työssäkäyvän tuloja, sitä huonompi on taloudellinen kannustin työllistyä. Lisäksi julkisten palveluiden ja etuuksien rahoittamiseksi kerättävät verot osaltaan heikentävät työn taloudellisia kannustimia.
Heikot taloudelliset kannustimet ei siis ole bugi joka pitäisi korjata, vaan ominaisuus joka seuraa siitä, että haluamme säällisen sosiaaliturvan tason ja veroilla rahoitettavat julkiset palvelut.
Työn taloudellisten kannustimien parantaminen tarkoittaakin käytännössä usein sosiaaliturvan leikkaamista tai julkisten palveluiden rahoituksen vaarantavia veronkevennyksiä. Sen takia hyvinvointivaltion ystävän on etsittävä muita keinoja työn houkuttelevuuden parantamiseksi.
Syyperusteisuus on inhimillisempi kannustin
Taloudellisten kannustimien merkitystä ei kannata ylikorostaa, mutta niillä on kiistatta ainakin joissain tilanteissa vaikutus työllistymiseen. Näitä vaikutuksia voidaan kuitenkin lievittää sosiaaliturvan syyperusteisuudella.
Syyperusteisuus tarkoittaa sitä, että sosiaaliturvaa maksetaan vain jonkun perustellun syyn takia – esimerkiksi silloin, kuin ei pysty omalla työllä elättämään itseään sairauden, pienten lasten hoidon, työn puutteen, vanhuuden tai opiskelun takia. Tämä syyperusteisuus kumoaa heikkojen taloudellisten kannustimien negatiivista vaikutusta työllisyyteen.
Esimerkiksi työttömiä velvoittavat työtarjoukset ja työstä kieltäytymisestä annettavat karenssit osaltaan varmistavat, että työtön ei voi vapaasti valita työn ja työttömyysturvan välillä. Vastaavasti työstä eroamisesta annettavat karenssit varmistavat, että työssäkäyvä ei voi vapaasti valita työn ja sosiaaliturvan varaan jättäytymisen välillä. Tämän takia ei ole käytännössä suurta merkitystä, vaikka työn kannustavuus olisi työttömyysturvaa ja nettopalkkaa vertaillessa huono.
Kaksi tapaa kannustaa töihin
On siis kaksi tapaa kannustaa työttömiä. Voidaan parantaa taloudellisia kannustimia leikkaamalla sosiaaliturvan tasoa tai julkisia palveluita, tai voidaan vahvistaa sosiaaliturvan syyperusteisuutta.
Hyvinvointivaltion ystävälle valinta on helppo. Syyperusteisuuden korostaminen ja työttömien aktivointi ovat leikkauksia mieluisampi ratkaisu.
Toki tämä aktivointi on totutettava viisaasti ja reilusti. Mekaanisten velvoitteiden tai mielivaltaiselta tuntuvien karenssien sijaan tarvitaan henkilökohtaista palvelua, jossa velvoitteet asetetaan työtöntä kuullen ja hänen yksilöllinen tilanteensa huomioiden. SAK:n kannustava työllistymisturva olisi tähän yksi vastaus.
Konkreettinen työllisyystavoite johtaisi leikkauksiin
Vaikutusarvioita tehdessä nämä kaksi tapaa kannustaa eivät kuitenkaan ole tasavertaisia. Sen takia, jos sosiaaliturvauudistuksen valmistelulle asetetaan konkreettinen työllisyystavoite, lopputulos on lähes väistämättä leikkaus sosiaaliturvan tasoon.
Tämä johtuu siitä, että syyperusteisuuden tai vastikkeellisuuden vaikutusta työllisyyteen ei pystytä luotettavasti kvantifioimaan. Vaikka tiedämme, että työttömien henkilökohtaisen palvelun lisääminen tukee työllisyyttä, niin tätä vaikutusta ei osata kvantifioida, jolloin sitä ei käytännössä huomioida vaikutusarvioita tehdessä. Työllisyysvaikutuksia arvioidessa huomioidaan yleensä vain muutokset työn teon taloudellisissa kannustimissa. Sitovan julkisen talouden budjettirajoitteen oloissa kannustimien parantaminen taas tarkoittaa käytännössä sosiaaliturvan tason heikentämistä.
Tämän takia pohjoismaisen hyvinvointivaltion ystävän on syytä olla varuillaan sosiaaliturvauudistuksen tavoitteita asettaessa. Ei kannata sitoa itseään reunaehtoihin, jotka johtavat sosiaaliturvan rapautumiseen.
