Katse peiliin Eteläranta
Jos keskiviikkona korkattiin kuohuvaa kunta-alan työmarkkinajärjestöissä, niin Etelärannassa taidettiin riipaista pitkä ja katkera tuikku murheeseen.
Työnantajalinnakkeessa kirottiin syvään ja hartaasti, koska kunta-alan työmarkkinaparit puhalsivat ratkaisullaan kumoon EK:n hellimän työnantajakoordinaatioon perustuvan työmarkkinamallin. Korttitalon, jonka perustukset olivat aina olleet huteralla pohjalla. Siihen eivät olleet sitoutuneet kuin EK:n jäsenliitot ja olivatko nekään sitten loppupeleissä ihan kaikki ja sydänverellään.
EK hylkäsi aikoinaan keskitetyt ratkaisut ja sillä oli oikeus tehdä niin. Sen pitää kuitenkin kantaa ja kestää myös päätöksensä seuraukset. Työmarkkinamallin muuttamista on EK:ssa ohjannut enemmän uho kuin harkinta ja enemmän ideologia kuin analyysi. Kun keskiviikkona tämä malli koki haaksirikon, niin nyt haetaan syyllisiä. EK:n mielestä syyllisiä ovat palkansaajat ja erityisesti kunta-alan palkansaajat.
Tosiasiassa nyt Etelärannassa on tarpeen, presidentti Niinistöä lainaten, katsoa peiliin. Te aiheutitte tämän.
Työnantajaliitoille ei voinut tulla yllätyksenä, että heidän yksipuoliseen ilmoitukseensa perustunut sopimusmallinsa ei nauttinut palkansaajaliittojen luottamusta. Työntekijäpuoli ei ollut siihen sitoutunut. Sen paremmin heille ei voinut tulla yllätyksenä, että mallia haastetaan, että se on epävakaa, että se aiheuttaa työmarkkinahäiriöitä. Ja, että se poksahtaa ennemmin tai myöhemmin.
Kaikesta tästä palkansaajat ovat varoittaneet työnantajaa jo vuosien ajan. Esimerkiksi jokaisen viimeisen kolmen liittokierroksen aikana. Varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Nyt kun asia tuli todeksi, niin poru on kova.
Eteläranta on kenkälusikalla työntänyt omaa työnantajavetoiseen koordinaatioon perustuvaa kustannusvaikutusmalliaan palkansaajaliittojen kurkusta alas. Työnantajatupoiksikin näitä on kutsuttu. Ratkaisut ovat nimittäin olleet kustannusvaikutuksiltaan kuin yhdestä puusta veistettyjä. Tämä kaikki on kuitenkin perustunut täysin yksipuoliseen työnantajan päätöksentekoon, jota sovittelutoimi on tukenut.
Tämän viikon kunta-alan ratkaisu kuitenkin alleviivaa, että työmarkkinoilla yksipuoliset, omaehtoiset julkistukset eivät kestä. Kestäviä ratkaisuja ovat vain yhdessä sovitut. Siksi työnantajien olisi syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lähteä yhdessä palkansaajaliittojen kanssa miettimään työmarkkina- ja sopimusmallin kehittämistä. Avoimesti ja puhtaalta pöydältä.
Etelärannan pakkopaita on revennyt ja sitä ei enää kokoon kursita, eikä pidäkään kursia. Alakohtaisia ongelmia on ratkottavana yksityiselläkin sektorilla sen verran kosolti, että työnantajan pakkopaitaan runnotut ratkaisut eivät niitä kykene ratkaisemaan.
Työmarkkinoille ulkoa pakotettujen ratkaisujen lähihistoria on onneton. Luulisi mustimpienkin työnantajasilmälasien läpi maailmaa tarkkailevan näkevän, että enää ei kannata tätä polkua jatkaa eteenpäin. Suomalainen palkansaaja ja heitä edustava ay-liike ei suostu äänettömän yhtiömiehen asemaan, vaan vaatii ja ansaitsee tasaveroisen neuvottelu- ja sopijaosapuolen aseman.
Me näimme, miten kävi ex-pääministeri Sipilän kikylle. Se sekoitti työmarkkinat kahden neuvottelukierroksen ajaksi ja iso osa siitä siivottiin historian romukoppaan. Tällä kierroksella UPM yritti laittaa omia työntekijöitään ja Paperiliittoa polvilleen ja epäonnistui siinä. EK kuvitteli voimansa ja valtansa kahlitsevan kunta-alan sopijoita ja laski siinä aivan väärin. Joko tämä lista osoittaisi, että suomalainen ammattiyhdistysliike ei ole nujerrettavissa. Suomalaista palkansaajaa ei viedä kuin tahdotonta pillipiiparia.
Sopijaosapuolen meistä saa, mutta saneluun emme alistu.
Kunta-alan ratkaisussa on omat hankalat kohtansa. Mutta ei suomalaisen työn kilpailukykyä murskaa. Vientialojen sopijaosapuolet ovat vastuullisia ja luovia, vaikka juuri nyt puheet maalaavat katastrofia. Työmarkkinajärjestöt ovat hyviä ratkomaan niitä ongelmia, joita ovat itse itsellensä luoneet.
Työnantajapuolen propaganda leimaa kunta-alan palkkajohtajaksi. Sitä se ei ole. Näillä korotuksilla siitä myöskään sellaista tule. Tuleeko siitä sopimuskorotusjohtaja, ehkä. Tuleeko siitä ansiokehitysjohtaja, epäilen vahvasti. Kunta-alan palkkaohjelman noin prosentin vuosittaiset korotukset luultavasti kuittaantuvat yksityisen sektorin liukumilla.
Työntekijäpuolta on myös turha syyttää palkka-inflaatio- kierteen ruokkimisesta. Kunta-alan ratkaisun palkankorotukset jäävät vielä kauaksi nykyisestä inflaatiosta. Näilläkin korotuksilla ostovoima kutistuu ja sitä kautta tavaroiden ja palvelujen kysyntä heikkenee. Se tuottaa ongelmia kotimarkkinayrityksille, jotka ovat kuitenkin talouskasvun ja työllisyyden kannalta merkittäviä.
Työnantajaliitot kauhistelevat, että kaikki meni ja vähän päällekin. Nyt olisi voivottelun sijaan syytä ottaa pari askelta taakse, vetää happea ja miettiä yhdessä palkansaajien kanssa jatkoaskelia. Miten mennään yhdessä eteenpäin? Se tie on kuljettu loppuun, jossa tavoitteena on purkaa joka ikinen työmarkkinatoimintaa tukeva rakenne ja korvata se yksipuolisella sanelulla. Työmarkkinoilla sopiminen on voimaa ja sanelu on heikkoutta.
