Ilmastotoimien vaikutus työpaikkoihin tunnistetaan vihdoin
Bonnissa lauantaina päättyneen ja Fidzin isännöimän ilmastokokouksen ehdottomat valopilkut ovat alkuperäiskansojen foorumin perustaminen ja tasa-arvo-ohjelman hyväksyminen. Lisäksi kuuden vuoden neuvottelujen jälkeen saavutettiin yhteisymmärrys siitä, että maaviljelijöiden toimet niveltyvät osaksi ilmastopolitiikka.
Tyytyväinen voi olla myös siihen, että globaalin ay-liikkeen Pariisin ilmastosopimukseen neuvottelema työntekijöiden oikeudenmukaista siirtymää kohti vähähiilistä yhteiskuntaa koskeva kirjaus saa konkreettisia muotoja eri maiden kansallisissa ilmastostrategioissa.
Ainakin Etelä-Afrikan ja Skotlannin strategioissa mainitaan oikeudenmukainen siirtymä- käsitteenä ja rakennetaan toimia sen ympärille. ”Irti hiilestä”-allianssin perustajajäsen Kanada tunnistaa puolestaan työntekijöiden, työnantajien ja kuntien keskeisen roolin onnistuneen kansallisen ja alueellisen ilmastostrategian luomisessa. Suomen ilmastosuunnitelma arvioi kohtuullisen hyvin ilmastopolitiikan vaikutuksia työpaikkoihin.
Pariisin sopimuksen toimeenpanossa edistyttiin vain vähän
Pariisin sopimuksen toimeenpanossa ja sen ns. sääntökirjan laatimisessa ei edistytty parhaalla mahdollisella tavalla, sillä eri maiden esityksiä ei saatu vielä neuvoteltua yhdeksi asiakirjaksi.
Pöydällä on edelleen lähes 300 sivua eri vaihtoehtoja. Vielä ei siis selvinnyt, miten kunkin maan kansalliset ilmastotoimet esitetään yhtenäisesti eikä se, miltä viiden vuoden välein tehtävät edistymisraportit tarkalleen näyttävät.
Näin kävi ainakin osittain siksi, että kehitys- ja kehittymässä olevat maat pitivät Bonnissa rahoituskysymysten ratkaisemista tärkeämpänä kuin entistä kunnanhimoisempia ilmastotoimia.
Jotta seuraavassa YK:n ilmastokokouksessa Puolan Katowichesta voidaan odottaa hyvää lopputulosta Pariisin sopimuksen toimeenpanolle, pitää maaliskuun työkokouksessa päästä yhteisymmärrykseen ainakin siitä, miten ilmastotoimia mitataan ja kuinka läpinäkyviä ja vertailukelpoisia ne ovat keskenään.
Rahoituksen lisääminen puhutti
Ilmastokokouksen puheenjohtajamaa Fidzin lanseeraaman ns. Talanoa-vuoropuhelun tavoitteena on keskustella vapaamuotoisesti siitä, miten eri jäsenvaltioiden tekemiä ilmastotoimia lisätään, jos Pariisin sopimuksen tavoite pitää maapallon lämpeneminen alle kahdessa asteessa, ei toteudu. Asialla on kiire, sillä juuri julkaistun YK:n ympäristöohjelman UNEP:n raportin mukaan vasta kolmasosa tarvittavista toimista on päätetty.
Ilmastotoimien kunnianhimosta käyty keskustelu jumittui siihen, kun useat kehitys- ja kehittyvät maat pitivät tärkeämpänä keskustella teollisuusmaiden ajankohtaisista ilmastotoimista ja maiden rahoituslupauksista. Talanoa-vuoropuhelun osana Bonnissa sovittiin lähinnä siitä, että tietoa kansallisista ilmastotoimista ja niiden vaikutuksista kerätään ja oman näkemyksensä prosessiin voivat antaa jäsenvaltioiden lisäksi myös muun muassa tutkijat ja kansalaisjärjestöt.
Miksi rahoituskysymykset olivat kehitys- ja kehittyville maille tärkeämpiä kuin kunnianhimoinen ilmastopolitiikka?
Kehitysmaiden G77 – ryhmä ja Kiina sekä erityisesti Afrikka-ryhmä esittivät hyvin vahvasti tyytymättömyytensä teollisuusmaiden tähän asti tekemiin ilmastotoimiin ja erityisesti niiden lupaamien ilmastorahoitussitoumusten riittämättömyyteen. Neuvottelut jumittivat yli kaksi päivää tämän takia ja se yllätti ainakin minut. Rahoitus kun ei ole lainkaan osa Pariisin sopimuksen sisältöä. Viimeistään Bonnissa kävi kuitenkin selväksi, että Pariisin sopimuksen ja ilmastorahoituksen välille on luotava linkki. Se auttaa kehitysmaiden ja kehittyvien maiden valmiutta edetä ensi vuoden YK:n ilmastoneuvotteluissa Pariisin sopimuksen toimeenpanon osalta.
Kehitys- ja kehittyvien maiden mielestä ilmastomuutokseen sopeutumiseen tarkoitetut rahastot eivät ole riittävän suuria. Kun sopeutusrahastosta sovittiin, maat olettivat, että rahastossa olisi tähän päivään mennessä enemmän kuin 100 miljoonaa dollaria. Ilmastomuutoksen aiheuttamia vahinkoja ja menetyksiä korvaavan rahaston puolestaan oletettiin tuovat lisäystä teollisuusmaiden vuoteen 2020 luvatun 100 miljardin dollarin päälle. Tästä tulkinnasta neuvotteluosapuolet eivät ole yksimielisiä.
Teollisuusmaat eivät ole valmiita sitoutumaan omissa budjeteissaan ilmastorahoitukseen vuosiksi etukäteen. Vahva veikkaukseni on, että rahasta neuvotellaan pitkään ja hartaasti myös seuraavassa ilmastokokouksessa. Toivottavasti siinä ohessa käydään vakavat neuvottelut myös päästöjen vähentämiseen tähtäävien toimien riittävyydestä.
Pia Björkbacka
SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija
Twitter @PiaBjorkbacka
