Hallituksen toimet uhkaavat pohjoismaista sopimisen mallia

Pelkään, että monelle voi tulla yllätyksenä, miten isoja vaikutuksia hallituksen politiikalla tulee olemaan työmarkkinoihin. Hallituksen rajuja sosiaaliturvaleikkauksia voi kuvata esimerkkilaskelmilla ja ne myös nopeasti konkretisoituvat ihmisten arkeen, mutta työlainsäädäntöön tehtävät muutokset ovat vähintään yhtä merkittäviä.

Monet työlainsäädännön muutokset ovat rakenteellisia, eivätkä ne aiheuta dramaattisia muutoksia voimaantulohetkellään. Sen takia niiden vaikutuksia on helppo vähätellä, mutta pidemmällä aikavälillä hallituksen lakimuutokset voivat murentaa pohjoismaisen työmarkkinamallin Suomessa. 

Työehtosopimusten merkitystä ei pidä aliarvioida

Ensinnäkin on tärkeä huomata, että pohjoismaisen työmarkkinamallin ytimessä ovat alakohtaiset työehtosopimukset. Työehtosopimukset asettavat työelämän pelisääntöjä laajasti kaikissa Pohjoismaissa. Työlainsäädäntö muodostaa toki pohjan, mutta monessa tapauksessa työehtosopimusten kirjaukset ovat käytännössä merkittävämpiä ja palkansaajien kannalta parempia kuin lain asettamat minimit.

Työehtosopimuksilla ja niiden puitteissa tehtävillä sopimuskorotuksilla on tietysti keskeinen merkitys palkkoihin, mutta työehtosopimusten merkitys ei rajoitu pelkästään euroihin. Useimpien palkansaajien kohdalla esimerkiksi vuosilomia, sairausajan palkallisuutta, perhevapaita tai työaikoja koskeva sääntely tulee työehtosopimuksista.

Työehtosopimusten kautta on sovittu jopa työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksesta, josta 
kuolemantapauksessa omaiset voivat saada jopa kymmenien tuhansien eurojen korvauksen. 

Pohjoismaiden kansainvälisesti vertailtuna hyvät työehdot perustuvat siis siihen, että niistä on yhdessä sovittu.

Ilman yhdessä sovittuja työehtosopimuksia työelämän pelisäännöt perustuisivat enemmän lakiin tai yksittäisten työnantajien päätöksiin. Se ei toki tarkoittaisi 1800-luvun hikipajojen kaltaista dystopiaa, mutta monen palkansaajan kannalta työehtosopimuksiin perustuva pohjoismainen malli tuottaa parempaa työelämää. Tuskin on sattumaa, että Pohjoismaat erottuvat niin monissa kansainvälisissä vertailuissa edukseen.

Hallituksen toimet heikentävät kollektiivista sopimista montaa kautta

Hallitus ei ole poistamassa yleissitovuutta tai kieltämässä alakohtaisia työehtosopimuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hallituksen toimet eivät vaikuttaisi yleissitovuuteen tai alakohtaisiin työehtosopimuksiin. Hallitus on tekemässä monia muutoksia työlainsäädäntöön, joiden yhteisvaikutus murentaa alakohtaisiin sopimuksiin perustuvaa työmarkkinamallia.

1. Työnantajien kannustimet järjestäytyä heikkenevät

Hallitus ehdottaa paikallisen sopimisen laajentamista Suomen yrittäjien pitkäaikaisten tavoitteiden mukaisesti. Kyse on muutoksista, jotka helpottavat työehtosopimuksista poikkeamista järjestäytymättömissä yrityksissä ilman luottamusmiestä.

Hallitus perustelee tätä yritysten yhdenvertaisuudella. Palkansaajien huoli on, että sopiminen muuttuu epätasapainoisemmaksi, kun mukana ei ole ammattiliiton tukemaa luottamusmiestä ja järjestäytymätön yritys ei ole työnantajaliiton valvontavelvollisuuden piirissä.

Muutoksen vaikutus yksittäisessä yrityksessä tapahtuvan paikallisen sopimisen pelisääntöihin on toki itsessäänkin merkittävä, mutta muutoksen merkitys ei rajoitu tähän.

Paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömiin yrityksiin vähentää yksittäisten yritysten kannustimia järjestäytyä. Järjestäytyneiden yritysten muita laajemmat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen voi joillekin yrityksille olla se ratkaiseva tekijä, jonka takia yritys on päättänyt kuulua työnantajaliittoon ja maksaa sen jäsenmaksua. Jos samat mahdollisuudet saa järjestäytymättömänäkin, niin osa yrityksistä voi jättäytyä työnantajaliiton ulkopuolelle.

Tällä on suora linkki työehtosopimusten yleissitovuuteen. Työehtosopimuksen yleissitovuuden keskeisin kriteeri on, että merkittävä osa alan työntekijöistä on töissä yrityksissä, jotka kuuluvat työehtosopimuksen solmineeseen työnantajajärjestöön. Jos työnantajien järjestäytyminen paikallista sopimista koskevan muutoksen myötä alenee, niin sen seurauksena työehtosopimusten yleissitovuus voi poistua. 

2. Työnantajien kannustimet solmia alakohtaisia työehtosopimuksia vähenevät

Samaan aikaan hallitus aikoo helpottaa yrityskohtaisten työehtosopimusten tekemistä. Nykyisin on monia työlainsäädännön kohtia, joista voi poiketa vain alakohtaisella työehtosopimuksella. Tämän taustalla on se, että alakohtaisessa työehtosopimuksessa palkansaajien neuvotteluasema on vahvempi, jolloin poikkeamismahdollisuuksiin ei sisälly samanlaisia riskejä kuin yrityskohtaisessa sopimisessa.

Yrityskohtaisia työehtosopimuksia koskeva muutos voi heikentää työehtoja yksittäisissä yrityksissä, mutta kokonaisvaikutuksen ymmärtämiseksi analyysiä pitää laajentaa. Nykyisin esimerkiksi tietynlaisista työaikajärjestelyistä on mahdollista sopia vain alakohtaisesti. Tällaisten työaikajärjestelyjen mahdollistaminen voi olla yksi syy, joka vahvistaa työnantajien kiinnostusta solmia alakohtaisia työehtosopimuksia. Yrityskohtaisen toisinsopimisen laajentaminen voi johtaa siihen, että työnantajien kynnys lopettaa alakohtainen sopiminen ja siirtää työehdoista sopiminen yritystasolle kasvaa.

Kun muistaa, että metsäteollisuudessa tällainen mullistus jo tehtiin ja teknologiateollisuudessakin harkittiin alakohtaisen sopimisen lopettamista, niin pienikin muutos työnantajien kannustimissa jatkaa alakohtaista sopimista voi olla merkittävä. Alakohtaisten työehtosopimusten loppumisella olisi iso heijastusvaikutus koko työmarkkinajärjestelmään, koska nykyisin vain alakohtainen työehtosopimus voi olla yleissitova.

3. Hallitus heikentää palkansaajien painostusvoimaa

Samaan aikaan kun työnantajien kannustimet järjestäytyä ja solmia alakohtaisia työehtosopimuksia vähenevät, niin toiset hallituksen ajamat muutokset heikentävät palkansaajien painostusvoimaa. Erityisesti rajoitukset tukityötaisteluihin ovat tästä näkökulmasta merkittäviä.

Tukityötaisteluilla voi olla iso merkitys työehtosopimusten kattavuuden turvaamisessa. Tämä näkyy nyt Ruotsissa Teslan ympärillä käytävässä kiistassa ja aiemmin Suomessa, kun ammattiyhdistysliike pyrki turvaamaan yrityskohtaiset sopimukset metsäteollisuudessa työnantajien lopetettua alakohtaisen sopimisen.

Tukityötaisteluoikeuden rajaaminen voi johtaa siihen, että joillakin aloilla tai yrityksissä palkansaajien kyky painostaa työnantaja sopimuksiin heikkenee, jolloin työehtosopimusten kattavuus alenee.

Samaten lakkosakkojen korotukset ja yksittäiselle työntekijälle asetettava seuraamusmaksu laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta ovat muutoksia, jotka heikentävät ammattiyhdistysliikkeen painostusvoimaa. Nämä voivat luoda työtaisteluhalukkuutta vähentävää pelotevaikutusta niissäkin tilanteissa, joissa maksut eivät missään nimessä tulisi sovellettavaksi.

Myös valtakunnansovittelijan toimintamahdollisuuksien rajaaminen vientialojen palkankorotusten tasoon voi heikentää palkansaajien mahdollisuuksia tavoitella isompia korotuksia.

Alakohtaisten sopimusten heikkeneminen 

Hallituksen toimet siis heikentävät palkansaajien painostusvoimaa ja vähentävät työnantajien kannustimia sitoutua alakohtaisiin työehtosopimuksiin. Yhteisvaikutus aiheuttaa alakohtaisten työehtosopimusten heikkenemistä.

Työehtosopimusten kattavuus voi alentua, tai niiden kattavuuden turvaamiseksi palkansaajat voivat joutua suostumaan entistä laihempiin kompromisseihin ja työehtosopimusten kirjausten vesittämiseen. Joka tapauksessa alakohtaisten työehtosopimusten merkitys suomalaisten työehtojen määrittämisessä heikkenisi.
Tällaisessa tilanteessa ammattiyhdistysliike tai tulevat hallitukset eivät toki jäisi toimettomiksi.

Kuten metsäteollisuudessa nähtiin, liitot pystyvät turvaamaan jäsentensä etuja myös yrityskohtaisessa neuvottelussa. On tosin hyvä huomata, että se mikä toimii yhdellä alalla, ei välttämättä toimi samalla tavalla toisella. Metsäteollisuudessa yrityskohtaista sopimista helpotti palkansaajien näkökulmasta se, että alalla on suuria yrityksiä ja korkea järjestäytymisaste. Vastaava tilanne voisi olla palkansaajien kannalta paljon vaikeampi toisella toimialalla.

Myös lainsäätäjä voi reagoida. Jos työehtosopimukset eivät enää turvaa työehtoja riittävällä tavalla, voi syntyä poliittista painetta säätää minimipalkkalaki tai muutoin vahvistaa työntekijän oikeuksia lainsäädännössä. Työehtosopimusten kattavuuden aleneminen johtaisi siihen, että myös EU:n vähimmäispalkkadirektiivi edellyttäisi valtiolta toimenpiteitä.

Tämäkin erkaannuttaisi meitä muista pohjoismaista, koska vahvojen työehtosopimusten pohjoismaissa ei perinteisesti ole koettu tarvetta minimipalkkalaille. 

Pohjoismaisen sopimisen mallin alasajo ei ole vahinko

Hallituksen toimet voivat siis monella tapaa murentaa pohjoismaista työmarkkinamallia Suomessa. En usko tämän olevan vahinko.

Työnantajajärjestöjen julkilausuttu tavoite on ollut jo pitkään viedä sopiminen yritystasolle. Esimerkiksi jo vuonna 2017 EK:n puheenjohtaja ilmoitti, että liittotason neuvottelut ovat vain välivaihe ennen kuin työehdoista sopiminen siirtyy kokonaisuudessaan työpaikkatasolle. Tästä näkökulmasta ei ole yllättävää, että EK:n ajamat lakimuutokset johtaisivat alakohtaisten työehtosopimusten häviämiseen.

Luulen kuitenkin, että moni hallituksen politiikan kannattaja ei ajattele tästä samoin. Moni varmasti ajattelee, että hallituksen politiikassa on kyse vain siitä, että nykyjärjestelmän sisällä saadaan vähän lisää yrityskohtaista joustoa ja paikallista sopimista. Tämä voi kuitenkin paljastua harhaluuloksi.

Tämä harhaluulo voi osoittautua kohtalokkaaksi, koska jos työehtosopimukset ja kollektiivisen sopimisen kulttuuri kerran menetetään, sen palauttaminen on hyvin vaikeaa.

Sen takia hallituksen on muutettava työmarkkinapolitiikkaansa, jotta Suomi säilyy Pohjoismaana myös työmarkkinoiden osalta.

Hallituksen kaavailemien työlainsäädäntöön tehtävien muutosten vaikutus palkansaajien asemaan