Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Blogi Hallitukselta kylmää kyytiä ty…

Blogikirjoitukset

Hallitukselta kylmää kyytiä työttömille

Työttömyysturva on ollut viime vuosina kovassa myllerryksessä. Hallituksen suuntana on turvan kehittämisen sijaan kiristykset ja työttömiin kohdistuvien karenssien lisääminen.

Tämän vuoden alusta hallitus leikkasi työttömyysturvaetuuksia 200 miljoonalla eurolla. Käytännössä työttömyyspäivärahan kesto lyheni, omavastuupäiviä lisättiin ja korotusosia leikattiin. Tämä ei valitettavasti riitä, sillä nyt hallitus haluaa ”kannustaa” työttömiä töihin erilaisilla uhkilla toimeentulon lisäleikkauksista.

Työttömyysturvan aktiivimalli on hiertänyt SAK:ta alusta alkaen. SAK ei kannata mallin toteuttamista eikä ole osallistunut sen valmisteluun. Mallin mukaan työttömän omavastuupäiviä vaihteeksi taas vähennetään. Luvassa ei kuitenkaan ole liikaa herkkuja työttömille. Jos työtön ei 65 työttömyyspäivän aikana ole riittävän aktiivinen menemällä töihin tai osallistumalla palveluihin, työttömyysturvaa leikataan seuraavien kuukausien ajalta 4,65 prosenttia.

Hallitus lupasi, että työttömyysturvaan ei tehdä lisäleikkauksia kilpailukykysopimuksen solmimisen jälkeen. Nyt näin kuitenkin aiotaan tehdä. SAK:n vahva viesti on, ettei työttömiä pidä syyllistää tilanteesta, jossa työpaikkoja tai palveluita ei ole kaikille tarjolla. Työhön meneminen ei ole puhtaasti oma valinta.

Perustuslakivaliokunta pitää aktiivimallia ongelmallisena

Aktiivimalli on parhaillaan käsittelyssä eduskunnassa. Positiivista on, että SAK:n viestit ovat menneet perille. Valiokunnat ovat kuulemisten perusteella todenneet aktiivimallin monilta osin ongelmalliseksi. Työttömien yhdenvertaisuus ei toteudu ja malli kohtelee erityisesti heikoimmin työllistyviä epäoikeudenmukaisesti. Koko paketti lisää byrokratiaa.

Perustuslakivaliokunnan mukaan esitystä on muutettava niin, että jokaisella työnhakijalla on tosiasiallinen mahdollisuus osallistua työllistymistä edistävään palveluun tai vaihtoehtoisesti tilaisuus osoittaa pyrkineensä aktiivisesti työllistymään tai hakeutumaan palveluun.

SAK:n näkemyksen mukaan mallin korjailu ei auta, vaan koko aktiivimallista on luovuttava. Hallitus näyttää kuitenkin edelleen pitävän esityksestä tiukasti kiinni. Nähtäväksi jää, mitä lopulta tapahtuu.

Kokonaisuus uhkaa hämärätyä entisestään

Työttömien oman aktiivisuuden lisääminen on nyt päivän sana. Aktiivimallin lisäksi valmisteilla on ollut omaehtoisen työnhaun malli, joka lisää työttömyysturvan karensseja. Jos työtön ei kolmen kuukauden aikana hae riittävään määrään työpaikkoja tai osallistu palveluihin, napsahtaisi 60 päivän karenssi.

Kaksi kuukautta ilman toimeentuloa on kova rangaistus. Kiristysten kokonaisuuden kruunaa lisäesitys oman aktiivisuuden säännöllisestä ilmoitusvelvollisuudesta sähköisten järjestelmien kautta. Muutoin uhkana on työnhaun katkeaminen. Toisin sanoen työttömyyspäivärahan maksaminen loppuu, kunnes työtön aloittaa työnhaun uudelleen.

Ei voi muuta todeta kuin suo siellä, vetelä täällä. Viimeisiä päätöksiä lisäkiristyksistä ei onneksi vielä ole lyöty lukkoon. Hallituksen uudistukset kun johtaisivat toteutuessaan siihen, että työttömälle voi paukkua rangaistuksia monessa muodossa. Mitä työttömänä saa tai pitää tehdä, hämärtyy entisestään. Asiantuntijoidenkin on jo vaikea pysyä mukana.

Pirjo Väänänen
Kirjoittaja on SAK:n työllisyysasioiden päällikkö
Twitter: @pirjoavaan