EU:n uudet taloussäännöt tulevat – Suomi, oletko valmis?
Hallitus päätti kehysriihessä lisää kipeitä leikkauksia. Näitä perusteltiin sillä, että Suomi ei saa joutua ”EU:n tarkkailuluokalle”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomi ei saa rikkoa Euroopan unionin jäsenvaltioiden taloudenpitoa koskevia sääntöjä.
Näitä sääntöjä kirjoitetaan nyt uusiksi, kun Euroopan parlamentti äänesti tiistaina 23.4. uusien taloussääntöjen puolesta. Edeltäjiä on pidetty monimutkaisina, tiukkoina ja joustamattomina, eikä jäsenmailla ole ollut halua niiden noudattamiseen. Ne ruokkivat myötäsyklistä talouspolitiikkaa – eli julkisen talouden säästöjä taantumissa, jolloin sopeutuksesta syntyy vielä enemmän haittaa.
Iso prosessi johti lopulta melko pieneen uudistukseen. Uusia taloussääntöjä ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla kovin selkeiksi, eivätkä ne välttämättä korjaa vanhoja ongelmia.
Mielivaltaisia lukuja
Uusien taloussääntöjen kulmakiven muodostavat edelleen ehdot, joiden mukaan julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen saa olla enintään 60 prosenttia ja alijäämän enintään kolme prosenttia. Jos maan velka tai alijäämä on tätä suurempi, tiedossa on monivuotinen matokuuri tilanteen korjaamiseksi.
No, ainakin jäsenmailla on hieman aiempaa enemmän joustoja tällaisessa tilanteessa. Kukin maa saa itse valita, minkä merkkisen matokuurin apteekista valitsee. Jos matokuuria ei valitse lainkaan, käynnistyy se paljon huomiota saanut liiallisen alijäämän menettely.
Vaikka taloussäännöt ovat hieman aikaisempia paremmat, 60 ja kolmen prosentin sääntöjen noudattaminen myös jatkossa on pettymys. Nämä viitearvot ovat poliittisesti valittuja eli niiltä puuttuu tieteellinen perusta. Yhtä hyvin maagiset luvut voisivat olla 70 ja neljä prosenttia tai 50 ja kaksi prosenttia.
Mielivaltaisten lukujen ongelma on, että ne eivät automaattisesti johda kestävään ja tarkoituksenmukaiseen talouspolitiikkaan. Esimerkiksi taantumassa hetkellinen poikkeama alijäämäsäännöstä voi olla perusteltu – varsinkin jos velkataakka on entuudestaan pieni. Velkasuhteen kestävyyteen vaikuttaa puolestaan muun muassa verotus ja talouskasvun edellytykset, mutta 60 prosentin sääntö ei näiden perään kysele.
Uusia leikkauksia luvassa?
Uudet taloussäännöt voivat muodostua ongelmaksi investoinneille. Taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa komissaari Thierry Breton arvioi, että pelkästään digitalisaatioon ja vihreään siirtymään olisi EU:ssa tarve investoida vuosittain 650 miljardia euroa. Samaan aikaan eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestö ETUC:in tutkimuksessa on arvioitu, että uudet säännöt voivat pakottaa jäsenvaltiot leikkaamaan vuosittain menojaan jopa 100 miljardia euroa.
Yhtälö on vaikea. Jos taloussääntöjä noudattaa, julkisiin investointeihin ei juuri ole varaa. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia ja usein taloudellisesti järkeviä. Jos taas haluaa investoida, julkista taloutta tulisi sopeuttaa muualta. Keinoja voisivat olla esimerkiksi veronkorotukset tai peruspalveluista ja sosiaaliturvasta leikkaaminen. Ei kuulosta hyvältä tämäkään.
Joka tapauksessa uudet taloussäännöt tulevat, joten Suomi oletko valmis? Säännöt edellyttävät tasaista alijäämän ja velkasuhteen alentamista. Vaikka velkaantuminen saataisiin pysäytettyä, velkasuhteen pienentäminen on hankalaa. Ikäsidonnaiset menot kasvavat vuosi vuodelta, eikä talouskasvu ole päätä huimannut. Uudet säännöt voisivat muodostua leikkausautomaatiksi, mistä kehysriihi antoi esimakua.
Myös sillä on merkitystä, miten uusia sääntöjä ryhdytään käytännössä tulkitsemaan. Liian tiukka tulkintalinja voi johtaa tilanteeseen, jossa kaikki jäsenmaat eivät yksinkertaisesti pysty elämään uusien taloussääntöjen kanssa. Tällainen mahalasku veisi niiltä uskottavuutta heti alkumetreillä ja ruokkisi moraalikatoa EU:ssa.
Vaikka toivon onnea ja menestystä uusille säännöille, tämäkään uudistus tuskin jää historian viimeiseksi. Jos EU:n taloussääntöjä tarvitsee arvioida uudelleen tulevaisuudessa, tässä kolme ideaa.
1. Tarkastelu bruttovelasta kohti nettovelkaa
Velkaantumista tarkastellaan suhteuttamalla julkisen velan määrää bruttokansantuotteeseen, jolloin puhutaan bruttovelasta. Laskentatapa on hassu, koska se ei huomioi velan kantokyvyn kannalta merkityksellistä julkista omaisuutta. Kun julkisista veloista vähennetään julkisen omaisuuden arvo ennen sen suhteuttamista bruttokansantuotteeseen, puhutaan nettovelasta.
Useimmissa jäsenvaltioissa nettovelka on bruttovelkaa pienempi, mutta ero on erityisen suuri Suomessa. Laskutavan muutos edistäisi kestävää sopeutusta, koska omaisuuden myyminen juoksevien menojen rahoittamiseksi lisäisi nettovelkaa. Huomio on ajankohtainen nyt, kun Orpon-Purran hallituksen investointiohjelma rakentuu keskeisesti julkisomaisuuden myymisen varaan. Ohjelma sisältää myös juoksevien menojen rahoittamista.
2. Investoinnit voisi huomioida säännöissä paremmin
Alijäämäsääntö kohtelee investointeja kuten mitä tahansa menoa. Lähestymistapa on erikoinen – kyllähän yrityksetkin vertaavat investoinnin kustannuksia tänään sen tuottoihin huomenna. Samalla logiikalla olisi perusteltua huomioida julkisten investointien kulujen lisäksi niiden tulevia tuottoja.
Toinen tapa tukea investointeja olisi käyttää ”kultaista sääntöä” alijäämän laskennassa. Tämän mukaan joitakin investointeja voitaisiin jättää pois laskuista. Esimerkiksi vihreään siirtymään liittyviä, EU:n strategisia tavoitteita tukevia tai maakohtaisia suosituksia edistäviä investointeja voitaisiin jättää osin alijäämäsäännön ulkopuolelle. Näin alijäämä kuvaisi paremmin valtion juoksevien menojen ja tulojen suhdetta, josta on järkevämpää kantaa huolta. Uusissa säännöissä on mukana kultaisen säännön piirteitä, mutta melko ujosti.
3. Lisää vapautta ja vastuuta jäsenmaille taloudenpitoon
EU:n taloussäännöt ovat edelleen monimutkaiset, yksityiskohtaiset ja ehkä vähän holhoavatkin. Kansantalouksien ohjaaminen prosentin kymmenysten tarkkuudella on todella vaikeaa. Jos talousennusteet eivät osu napakymppiin, sääntöjen noudattaminen voi edellyttää äkillisiä sopeutustoimia. Tämä vaikeuttaa pitkäjänteisen talouspolitiikan tekemistä ja aiheuttaa harmia ihmisten arjessa.
Olisi tarpeen, että jäsenmaat saisivat enemmän vapautta ja vastuuta taloudenpitoon. Tällöin komission tehtävissä painottuisi enemmän tiedon tuottaminen lainamarkkinoiden käyttöön. Euroopan vakausmekanismin eli euroalueen maiden kriisirahoitusyhtiön merkitys korostuisi. Jos jäsenmaa ajautuisi vaikeuksiin holtittomalla velanotolla, myös siitä olisi syytä koitua seurauksia – sekä jäsenmaalle että velkojille. Tuskin yksikään EU-maa haluaisi tieten tahtoen käydä läpi sitä paljon puhuttua Kreikan tietä.
