EU:n finanssipoliittisia sääntöjä on uudistettava – paluu vanhaan ei ole vaihtoehto
EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat tauolla vuoteen 2023 asti. Jos sääntöjä ei uudisteta, useat maat ovat riskissä joutua harjoittamansa koronaelvytyksen vuoksi liiallisen alijäämän menettelyyn. Tämä tarkoittaisi ankaraa talouskuripolitiikkaa, joka voisi pahimmassa tapauksessa johtaa talouskehityksen hidastumiseen tai taantumaan.
Parempi vaihtoehto on uudistaa sääntöjä niin että ne vähentävät liialliseen velkaantumiseen liittyviä riskejä, mutta antavat jäsenmaille liikkumavaraa mahdollistaen investoinnit ja järkevän suhdannepolitiikan.
EU:n finanssipoliittiset säännöt luotiin toisenlaisiin oloihin
Kun EU:n taloussäännöt rakennettiin, niiden tarkoituksena oli estää jäsenvaltioiden liiallista velkaantumista. Niiden rakenne heijasti 1990-luvulla vallinnutta talouspoliittista ajattelua finanssipolitiikan roolista. Ajattelussa korostui ”automaattiset vakauttajat”, eli verotulojen ja suhdanteista riippuvien menojen automaattinen muutos lasku- ja noususuhdanteiden mukaan. Pelko oli, että liian elvyttävä finanssipolitiikka aiheuttaisi hyperinflaatiota.
Maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkeen ja maailmanlaajuisen pandemian helpottaessa talouden tilanne on hyvin erilainen. 2010-luvulla Euroopan keskuspankki on joutunut elvyttämään epätavanomaisin keinoin euroaluetta kuitenkaan saavuttamatta inflaatiotavoitettaan (n. 2 %). On puhuttu jopa pitkäaikaisesta pysähtyneen talouden tilasta (sekulaarinen stagnaatio). Lainanhoitokustannukset eli korot ovat olleet vuosikymmenen ennätysalhaalla.
Nyt puhutaan myös markkinakurin loppumisesta. Tähän on vaikuttanut merkittävästi keskuspankkien laajat velkakirjojen osto-ohjelmat, jotka ylläpitävät suotuisia rahoitusoloja. Markkinoilla kriittisen velkaantumisen rajat ovat nousseet. Rahoitusmarkkinat toimivat eri tavalla kuin 20 vuotta sitten. Euroopan keskuspankki on luvannut jatkaa osto-ohjelmiaan ja pitää maiden rahoitusolot suotuisina niin kauan kuin tarve vaatii. Tämän takia pelkoa äkillisestä korkojen tai inflaation noususta ei ole.
Palaaminen vanhoihin sääntöihin ja 60 prosentin velkatasoihin on epärealistista
EU:n nykyisten taloussääntöjen tasojen saavuttaminen nopealla aikataululla vaatisi monilta jäsenmailta kohtuuttomia ja epärealistisia säästötoimenpiteitä. Sääntöihin palaaminen johtaisi todennäköisesti siihen, että jäsenvaltiot käytännössä jatkaisivat sääntöjen noudattamatta jättämistä. Tämä heikentäisi sääntöjen ja koko EU:n uskottavuutta.
On erittäin tärkeää uudistaa säännöt, jotta jäsenmaille voidaan taata riittävä finanssipoliittinen liikkumavara, ja samalla säilyttää EU:n legitiimiys ja uskottavuus.
Nykyinen jäsenmaita sitova 60 prosentin velkatavoite on mielivaltainen. Jäsenmaiden oli vaikea noudattaa velkasääntöä jo ennen koronakriisiä ja velkatasojen noustua se on entistä vaikeampaa. Ei ole olemassa yksiselitteistä raja-arvoa sille, mikä on lopulta kestävä määrä velkaa. Nykyisten matalien korkojen oloissa haitallinen velkaraja näyttää olevan selvästi korkeampi kuin 1990-luvulla ajateltiin.
Uusissa säännöissä yhdistettävä liikkumavara ja liiallisen velkaantumisen hillintä
Finanssipolitiikan säännöistä ei pidä luopua kokonaan, koska taloudellisen vakauden ylläpitäminen ja haitallisen julkisen velkaantumisen hillitseminen ovat tärkeitä tavoitteita.
Luonteva ratkaisu voisi olla luopua nykyisistä 60 prosentin velka- ja 3 prosentin alijäämäsäännöistä, ja korvata nämä maakohtaisella keskipitkän aikavälin velkatasoon liittyvällä tavoitteella. Tämä mahdollistaisi vastasyklisen suhdannepolitiikan ja samalla hillitsisi liiallista velkaantumista.
Olisi järkevää, että pelkkien julkisten alijäämien ja velkasuhteiden ohella säännöissä otettaisiin laajempi perspektiivi. Velan ohella pitäisi huomioida julkisen sektorin rahoitusvarat. Tämä antaisi totuudenmukaisemman kuvan jäsenmaan maksukyvystä eikä syntyisi epätervettä kannustinta kiertää velkasääntöjä myymällä valtion omaisuutta.
Pelkän julkisen sektorin ohella säännöissä kannattaisi tarkastella myös koko talouden velkaantumista. Koko talouden velkaantumista kuvaavan vaihtotaseen epätasapainot osassa jäsenmaita olivat pitkälti syy eurokriisiin. Vaihtotaseiden hallintaan perustuvia sääntöjä tulisikin merkittävästi vahvistaa.
Yksityiskohtia ja toteutustapoja on paljon. Olennaista on se, että EU:n finanssipoliittiset säännöt uudistetaan sellaisiksi, että ne vähentävät liialliseen velkaantumiseen liittyviä riskejä, mutta samaan aikaan mahdollistavat tarvittaessa investoinnit ja taantumia tasoittavan finanssipolitiikan. Nykyiset säännöt eivät tee kumpaakaan, koska ne periaatteessa estävät järkevää suhdannepolitiikkaa, mutta eivät käytännössä kuitenkaan estä velkaantumista. Tarve uudistaa sääntöjä on ilmeinen.
