EU-politiikassa pelkkä Saksan peesaaminen ei riitä
Euroopan unionin kehittämisessä siirrytään uuteen vaiheeseen Brexitin ja Saksan ja Ranskan vaalien antamassa vauhdissa. Varsinkin presidentti Emmanuel Macronin visionäärinen EU-tulevaisuuspuhe on nostanut odotuksia. Samoin komission julkaisemat keskusteluasiakirjat ovat kiihdyttäneet jäsenmaissa Euroopan tulevaisuudesta käytävää keskustelua.
Suomessa työmarkkinajärjestöt ovat yhdessä vaatineet Sipilän hallitukselta aktiivista otetta EU:n tulevaisuudesta käytävässä keskustelussa ja painottaneet, että Suomen on oltava mukana kaikissa niissä pöydissä, joissa tehdään päätöksiä. Suomen on oltava aktiivinen Euroopan tulevaisuuden tekijä – ei pelkästään Saksan peesaaja.
Unionin kehittämisessä on monia ajankohtaisia kysymyksiä asialistalla, kuten vaikkapa talous- ja rahaliiton tulevaisuus ja ns. sosiaalisen pilarin rakentaminen. Talous- ja rahaliitto EMUn heikkoudet ovat tulleet selviksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Heikkouksista on seurannut monta murhetta – taloudellista ja sosiaalista kurjuutta, poliittisen legitimiteetin rapautumista ja populismin ja äärioikeiston nousua.
EMUn heikkouksia on paikattu koko talouskriisin ajan ja korjaustyö jatkuu edelleen. Selvää on, että toista samanlaista ja yhtä laajaa kriisiä unioni ei kestä. Kansalaiset odottavat Euroopan unionin tuottavan taloudellista vakautta sekä sosiaalista turvallisuutta ja koheesiota. Viime ajat unioni ja EMU-säännöt ovat tuottaneet päinvastaista tulosta.
Euroalueen valtiovarainministeriö harkintaan
Euroopan parempi valmius kohdata seuraava talouskriisi edellyttää uudistuksia niin EMUn rakenteissa kuin kansallisella tasolla.
SAK on esittänyt Euroopan tasolle vahvempaa fiskaalista toimintakykyä. Kriisi osoitti, että yksittäisen valtion resurssit kiinteän valuuttakurssin ja EMU-sääntöjen puristuksessa on nopeasti käytetty. Pelkkä rahapolitiikka ei yksinään pysty kriisejä selättämään ja siksi on kyettävä tekemään Euroopan tasolla vahvempaa vastasyklistä talouspolitiikkaa.
Välineinä tässä voisivat olla esimerkiksi jäsenmaita suhdannekuopissa tukeva tasausrahasto ja euromaiden yhteistä toimintakykyä vahvistava euroalueen valtiovarainministeriö.
Myös EMUn sääntöjä voitaisiin muuttaa ja antaa jäsenmaille enemmän liikkumavaraa. Liiallista velkaantumista estäisivät selvät periaatteet sijoittajanvastuusta ja valtioiden velkoja leikkaavista konkurssimenettelyistä.
Jäsenmaiden tasolla entistä parempi kriiseihin varautuminen edellyttää, että jokainen euromaa huolehtii omasta kriisinkestokyvystään. Tätä pohdittiin jo silloin, kun Suomi liittyi talous- ja rahaliittoon. Devalvaation ja rahapolitiikan poistuessa työkalupakista jäljelle jäi valtion finanssipolitiikka ja työmarkkinapolitiikka. Kansallisen finanssipolitiikan rajoitteita on yllä jo listattu, joten työmarkkinapolitiikka on se, joka selvästi on vielä omissa käsissä.
Pelkkä yritystason sopeutuminen ei riitä
Nyt kuitenkin myös työmarkkinapolitiikka on pahasti luisumassa pois kansallisesta päätösvallasta – ei suinkaan ylikansallisiin käsiin vaan toimialakohtaiseen ja yritystason sopimiseen.
On riski, että meille jää kansallisesti hyvin vähän työkaluja ja ohjausvoimaa sopeutua ja pärjätä kiinteän valuuttakurssin olosuhteissa, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK on vetäytynyt työmarkkinaneuvotteluista ja hallitus on haluton rakentamaan laajempia talous- ja työmarkkinakokonaisuuksia. Joku voisi väittää, että yritystason paikallinen sopiminen on ratkaisu tähän. Sitä se voi ollakin, mutta vain yksittäisen yrityksen näkökulmasta, ei koko kansantalouden tasolla.
Tulopoliittisten kokonaisratkaisujen aikana rakennettiin erilaisia puskureita EMU-olosuhteisiin ja ne ovat osoittaneet tarpeellisuutensa. Hyvinä aikoina puskureita pitäisi taas vahvistaa, mutta sellainen sopiminen tuntuu nyt olevan aikalailla hankalaa, koska yhteistä pöytää ei ole olemassa. Kilpailukykysopimuksessa sovittiin maksujen siirtämisestä työnantajilta työntekijöille. Voisi olla järkevää tehdä jossain vaiheessa siirtoa taas toiseen suuntaan, jotta huonoina aikoina olisi mistä ottaa.
Tulos- ja voittopalkkiojärjestelmistä EMU-suhdannepuskuri
Yritys- ja organisaatiotason puskureita pitäisi rakentaa erityisesti tulos- ja voittopalkkiojärjestelmien kautta. Näin myös sovittiin tehtäväksi, kun Suomi liittyi talous- ja rahaliittoon. Vähän on tässä edistytty ja paljon edelleen tehtävää – varsinkin naisvaltaisilla palvelualoilla.
SAK on esittänyt kuluvalla työehtosopimuskierroksella, että paikallista sopimista lisättäisiin erityisesti tulos- ja voittopalkkiojärjestelmistä neuvoteltaessa. Nykyisin palkitseminen on puhtaasti työnantajan toimivallassa. Tulos- ja voittopalkkiot pitäisi saada aidon neuvottelun piiriin yhteisesti sovittaviksi. Silloin niiden hyväksyttävyys ja kyky toimia myös EMU-suhdannepuskureina paranisi.
Talous- ja työmarkkinapolitiikan koordinaatiota tarvitaan entistä kipeämmin. Nykyinen palkkaneuvottelujen voimakas hajauttaminen heikentää pienen, avoimen talouden ja kiinteän valuuttakurssin Suomen pärjäämistä. Talous- ja rahaliiton kehittyessä on katsottava Eurooppaan, mutta samalla omakin piha on pidettävä kunnossa.
Jarkko Eloranta
SAK:n puheenjohtaja
Twitter @ElorantaJa
